Athene Khalkioikos, joka tunnettiin myös nimellä Athene Poliukhos (Polioukhos), oli Spartan kaupungin suojelijatar. Tämän temppeli oli Spartan merkittävimpiä pyhäkköjä. Kreikkalaisessa mytologiassa temppelin rakentamisen aloitti Tyndareus. Temppeli jäi kuitenkin kesken ja valmistui vasta myöhemmin.[4][5] Historiallisesti tiedetään, että temppelin paikalla oli pyhäkkö viimeistään geometrisella kaudella 700-luvulla eaa. Temppeli rakennettiin uudestaan arkaaisella kaudella 500-luvulla eaa.[3] Temppelin alkuperäiseksi suunnittelijaksi mainitaan Bathykles Magnesialainen[6] ja sen loppuunsaattajaksi tai uuden temppelin suunnittelijaksi arkkitehti ja kuvanveistäjä Gitiadas.[3][7]
Temppeliin liittyi vuosittainen Athinaia-juhla. Siihen kuului sotapukuisten spartalaisten muodostama kulkue sekä eforien valvonnassa toimitettu uhri. Temppelin ympäristöön sijoittuivat myös monet muut kaupungin juhlat.[8]
Thukydides kertoo, että sotapäällikkö Pausanias meni temppeliin turvananojaksi oltuaan syytettynä vehkeilystä persialaisten kanssa. Spartalaiset kuitenkin lukitsivat hänet temppeliin ja näännyttivät hänet kuoleman partaalle. Hänet saatiin kuitenkin kannettua ulos temppelistä juuri ennen kuolemaa, millä yritettiin välttää pyhäinhäväistys.[9] Temppelistä hakivat turvaa myös muun muassa Lykurgos ja Agis.[8]
Temppeli edusti mitä todennäköisimmin doorilaista tyyliä. Se oli sijoitettu Spartan suhteellisen matalan akropoliin länsipäähän sen korkeimmalle kohdalle, ja se sijaitsi myöhemmin roomalaisella ajalla rakennetun Spartan teatterin pohjoispuolella. Temppelin ympärillä oli laajahko pyhäkköalue eli temenos, jossa oli myös muita pyhäköitä, kuten erillinen Athene Erganen pyhäkkö. Pyhäkköalueen ympärillä oli stoa tai muu pylväikkö.[3]
Temppeli oli koristeltu sisältä pronssisilla levyillä,[10] mihin viittaa myös jumalattaren epiteetti Khalkioikos, ”Pronssitalo[ssa asuva]”.[11] Laattojen kuvitus esitti mytologisia aiheita, kuten Herakleen urotöitä, Dioskuurien seikkailuita, Hefaistosta vapauttamassa äitinsä tämän kahleista, nymfejä aseistamassa PerseuksenMedusaa vastaan, sekä muun muassa Poseidonia ja Amfitritea. Temppelissä oli myös pronssinen kuvapatsas tai patsaita, jotka kuvasivat Athenen syntyä Zeuksen päästä.[3][12] Myös veistokset ja pronssilevyt lienevät olleet Gitiadaan työtä.[7]
Temppelin alttari sijaitsi tavan mukaan ulkopuolella sen edustalla. Alttarin lähellä oli kaksi Pausaniaan patsasta, jotka Delfoin oraakkeli oli määrännyt hyvitykseksi tämän kohtalosta, sekä muun muassa Afrodite Ambologeran sekä veljesten Uni ja Kuolema patsaat. Myös Pausaniaan hauta oli lähellä temppeliä.[7][3][9]
Temppelistä ei ole löytynyt juurikaan raunioita lukuun ottamatta joukkoa pronssilevyjä, joista osassa on ollut naulat tallella, ja pronssisia koristeluita. Temppelin paikka on päätelty näiden sekä muiden kaivauksissa löytyneiden merkkien, kuten lukuisten votiivilahjojen, avulla. Temppelin raunioista on löydetty myös paljon keramiikkaa protogeometriselta kaudelta lähtien, klassiselta kaudelta muun muassa panateenalaisten amforoiden osia sekä pronssiastioita ja norsunluisia esineitä, sekä arkaaiselta kaudelta peräisin oleva ”Leonidaaksi” kutsuttu marmoriveistos,[10][2] joka on nykyisin Spártin arkeologisessa museossa.
↑ abStillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
↑ abcdefSmith, William: ”Sparta”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
↑ abcStephenson, Paul: The Serpent Column: A Cultural Biography, s. 76. (Onassis Series in Hellenic Culture) Oxford University Press, 2016. ISBN 0190209070Teoksen verkkoversio.
↑Liddell, Henry George & Scott, Robert: χαλκίοικοςA Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
↑Schironi, Francesca: From Alexandria to Babylon: Near Eastern Languages and Hellenistic Erudition in the Oxyrhynchus Glossary (P.Oxy. 1802 + 4812), s. 96–97. Walter de Gruyter, 2009. ISBN 3110215403Teoksen verkkoversio.
