Berserkki

Berserkit olivat skandinaavisia sotureita, jotka menivät taisteluun kiihkeän raivotilan vallassa. Tiedot berserkeistä ovat ensi sijassa peräisin islantilaisista saagoista.^[1] Skandinaavisessa ja germaanisessa kansanperinteessä berserkit olivat varhaiskeskiajan ja keskiajan villejä sotureita, jotka palvoivat Odinia. Berserkit toimivat ylimystön henkivartijoina ja iskujoukkoina. Erään saagan mukaan Norjan ensimmäisen kuninkaan Harald Kaunotukan henkivartijat olivat berserkkejä.^[2]

Berserkkejä pidettiin pelottavina vastustajina, joilla usein uskottiin olevan yliluonnollisia voimia. Islantilaisen Grágás-lakikokoelman mukaan berserkkitilaan meneminen oli rauhan aikana kielletty lainsuojattomuuden uhalla. Sana berserkki tulee mahdollisesti muinaisskandinaavisesta sanasta berserkr, joka tarkoittaa ”karhunnahkaista paitaa”. Tällä tarkoitetaan karhuntaljan käyttöä vaatteena ja siitä saatavaa raivoa ja voimaa. Jotkut berserkit myös ottivat nimen björn tai biorn eli karhu. Toisen tulkinnan mukaan ber tulisi sanasta berr (paljas), jolloin berserk tarkoittaisi paljasihoista eli alastomana tai ilman varusteita taistelevaa miestä.^[1] Myös kuvakudokset ja muut vanhat kuvalähteet esittävät heidät kummallakin tavoin. Berserkkien raivokas taistelutapa ja pukeutuminen eläinten nahkoihin saattoivat vaikuttaa ihmissusitarinoiden syntyyn Euroopassa.^[2]

Siitä, millainen sotilasryhmä berserkit tarkalleen ottaen olivat, on kiistelty. Usein heidät kuvataan vaeltavina miesryhminä, jotka haastoivat talonpoikia taistelemaan naistensa tai satonsa puolesta. Saagoissa kuvataan tosin yksinäisiäkin berserkkejä. ^[1] Berserkit saattoivat raiskata ja murhata mielensä mukaan omankin väen keskuudessa, ja heidät kuvataan usein saagoissa pahantekijöinä ja roistoina.^[2]

Nykyisin oletetaan, että berserkit saavuttivat raivotilan samankaltaisilla tekniikoilla kuin šamaanit transsitilan; kyse oli siis jonkinlaisesta itsesuggestiosta. Myös tajunnantilaan vaikuttavia aineita on voitu käyttää. Erään teorian mukaan berserkkitila oli alun perin tahaton seuraus suopursulla tai suomyrtillä humalien sijaan maustetun oluen juomisesta. Berserkkien kerrotaan muun muassa karjuneen eläinten lailla ja purreen kilpiään ennen taistelua. Berserkkien väitetään joissain tarinoissa olleen haavoittumattomia, ja mahdollisesti he ainakin itse uskoivat näin mennessään taisteluun. Mahdollisesti heidän hypnoosia muistuttava tilansa poisti heiltä kivun ja uupumuksen tunteen.^[1]

Berserkkien kykyä on verrattu myöhempien aikojen suomalaisten tietäjien kykyyn. Intomiehiksi eli myrrysmiehiksi kutsuttiin tietäjiä, jotka taistelivat yliluonnollisia olentoja, kuten taudinaiheuttajia vastaan silmittömän raivotilan vallassa. He saattoivat karjua mielipuolisesti, hakata esineitä yhteen, huitoa asein näkymätöntä vastustajaa, viiltää itseään tai nostaa paljain käsin kiukaalta kuumia kiviä.^[3]

• Siikala, Anna-Leena: Suomalainen šamanismi: Mielikuvien historiaa. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 565) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1992 (2. tarkistettu painos 1994). ISBN 951-717-704-6

• Taisteluraivoiset soturit – katsaus berserkkien tutkimushistoriaan Uskonnontutkija 1-2/2012.