Boforsin 57 millimetrin laivatykki muodostaa sarjan sekä meri- että ilmamaalien torjuntaan suunniteltuja ruotsalaisen Boforsin valmistamia 57 millimetrin laivatykkejä. Maaliskuusta 2005 alkaen yhtiö on ollut osa BAE Systemsiä. Tykki on suunniteltu vuonna 1964 parannettuna versiona yhtiön Ruotsin asevoimille valmistamasta 57 millimetrin Ivakan M/50 -ilmatorjuntatykistä, joka oli käytössä Halland-luokanhävittäjillä. 57 mm Mark 1 tykin valmistus aloitettiin 1966 ja sitä asennettiin aluksi keveisiin partioaluksiin sekä ohjusveneisiin. Tykki on kauko-ohjattu.
Toisen maailmansodan jälkeisten 57 millimetrin tykkien suunnittelun Bofors aloitti jo 1940-luvun lopulla ja vuoteen 1950 mennessä valmistui 60 pituuskaliiperin tykki, jota toimitettiin Ruotsin, Alankomaiden ja Ranskan laivastoille. Ranska hankki tykin lisenssin ja valmisti sitä nimellä Modelle 1951. Tykkimallin valmistus päättyi 1960-luvun alussa, kun Ruotsi luopui risteilijöistä ja hävittäjistä ja siirtyi ohjusveneisiin.[1]
Vaikka Bofors oli valmistanut 120 TAK L/146 -tykkejä korvetteihin ja 76 millimetrin TAK 76 L/50 -tykkejä ohjusveneisiin, Ruotsin merivoimat ei pitänyt olemassa olevia tykkimalleja ohjusveneisiin soveltuvina. Asennettavien tykkien tuli soveltua kaikkien mahdollisten ilmamaalien torjuntaan sekä maakohteiden tuhoamiseen. Ongelman ratkaisemiseksi Bofors aloitti 1964 uuden 57 millimetrin 70 pituuskaliiperin tykin suunnittelun. Suunnittelutyö saatiin päätökseen kahdessa vuodessa.[1]
Bofors 57 mm SAK 57/70 Mk 1
Se asennettiin ensimmäiseksi Ruotsin merivoimienSpica-luokanohjusveneisiin vuonna 1966. Tykin tulinopeus oli 200 laukausta minuutissa. Aluksella oli tykin makasiinissa oli valmiina 40 laukausta, minkä lisäksi 128 laukausta oli varastoituna.
Boforsin edeltäneestä 57 millimetrin L/60 ilmatorjuntatykistä vuonna 1962 valmistama malli, joka oli poikkesi edeltäjästään suuremmalla tulinopeudella, uusituilla ampumatarvikkeilla, nestejäähdytteisellä putkella sekä uudella nopean suuntaamisen mahdollistavalla sähköhydraulisella järjestelmällä. Ase on tai on ollut Ruotsin lisäksi käytössä Suomessa, Malesiassa, Norjassa, Indonesiassa, Singaporessa ja Jugoslaviassa.[2]
Bofors 57 Mk 2
Maeritorjuntaohjusten kehitys johti siihen, että Mark 1 ei täyttänyt enää torjuntavaatimuksia. Stockholm-luokan tykeille asetetut vaatimukset toimivat suunnittelutyön perustana, mikä aloitettiin 1977. Työ saatiin päätökseen 1981. Mk2 otettiin käyttöön 1985 Stockholm-luokankorveteissa.[1]
Mark 2 on edeltäjäänsä keveämpi versio, joka on varustettu uudistetulla servojärjestelmällä. Bofors suunnitteli aseen 1981 ja se otettiin palvelukseen Stockholm-luokan korveteilla vuonna 1985. Tykin tarkkuus ja nopeus mahdollistavat merimaaliohjusten torjunnan. Mallia valmistettiin kaikkiaan 25 kappaletta.
Mark 3 on tykin viimeisin versio, jonka Bofors suunnitteli vuonna 1996. Se otettiin palveluskäyttöön 2000. Tykki mahdollistaa Mk2:lle suunniteltujen ampumatarvikkeiden lisäksi älykkäiden ampumatarvikkeiden käytön. Tykistä valmistettu häiveversio, jossa putki vedetään tulitoiminnan välillä tornin sisään, vähentää tutkakaikua. Tykin putki on varustettu ammuksen lähtönopeuden mittaamiseksi tutkalla, jonka antamat arvot syötetään tulenjohtolaitteelle. Näin ampumatarvikkeita voidaan vaihtaa tehokkaasti tarpeen mukaan.
Mk 110 57 mm -tykki
Yhdysvaltain rannikkovartiostolle vuonna 2004 ja Yhdysvaltain laivastolle vuonna 2006 tarjottu hieman muutettu Mark 3. Tykille suunniteltu 3P-ammus on Yhdysvalloissa nimetty Mark 295 Mod 0:ksi. Tykki on käytössä rannikkovartioston kuttereissa ja laivaston LCS-ja DDG1000-luokkien aluksilla[3]. Laivasto vaihtoi DDG1000-luokan tykit keveämpiin ja halvempiin General Dynamicsin 30 millimetrin Mk46tykkeihin[4].
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista. Alkuperäinen artikkeli: en:Bofors 57 mm gun
