50 000–100 000 boksaria, 70 000 keisarillista sotilasta
Tappiot
2 500 sotilasta satoja ulkomaalaisia siviilejä, tuhansia kristittyjä kiinalaisia
Tuntematon määrä boksareita, 2 000 keisarillisen armeijan sotilasta
Boksarikapina (perint.: 義和團運動; yksink.: 义和团运动; pinyin: Yìhétuán Yùndòng) oli Kiinassa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa puhjennut kiinalaisten kapina länsimaiden kasvanutta taloudellista ja poliittista vaikutusvaltaa vastaan.
Nimensä kapina sai liikkeestä Oikeudenmukaisuuden ja harmonian nyrkki (perint.: 義和團; yksink.: 义和团; pinyin: Yìhétuán), joka oli Shandongissa perustettu salaseura. Länsimaalaiset kutsuivat sen jäseniä nyrkkeilijöiksi, boksareiksi, koska seuran jäsenet harjoittivat taistelulajeja ja voimistelua.[1] Boksarit uskoivat, että he saattoivat saada yliluonnollisen lentokyvyn ja että luodit ja miekat eivät vahingoittaisi heitä. Lisäksi he väittivät, että taivaasta saapuisi miljoonia henkisotureita, jotka auttaisivat kiinalaisia karkottamaan länsimaalaiset.
Aluksi boksarit vastustivat länsimaita myötäillyttä keisari Guangxua ja hallitsevaa Qing-dynastiaa. Tämän vuoksi Kiinan keskushallinto koetti ensin tukahduttaa boksariliikkeen. Guangxu yritti uudistaa ja kehittää keskushallintoa, mutta sadan päivän reformi (11. kesäkuuta – 21. syyskuuta 1898) epäonnistui, kun hänen tätinsä leskikeisarinna Cixi esti uudistukset asettamalla Guangxun kotiarestiin ja anastamalla vallan. Cixi vastusti länsimaalaisten vaikutusvallan kasvua, minkä vuoksi keskushallinnosta tuli boksareille myönteinen, ja vastaavasti boksarit tukivat Qing-dynastian uutta politiikkaa.
Kapina
Keisarillisen armeijan tukemat boksarit hyökkäsivät kesäkuussa 1900 Pekingissä ja Tianjinissa länsimaalaisten kimppuun. Länsivaltojen lähetystöt sijaitsivat Pekingissä samassa kaupunginosassa, ja alueella asui muitakin länsimaalaisia. Länsimaalaiset muodostivat alueesta linnoituksen, johon kaupungin länsimaalaiset vetäytyivät. Saksan lähetystö sijaitsi toisella puolella kaupunkia, ja sen boksarit saivat vallattua. Boksarit murhasivat 20. kesäkuuta Saksan lähettilään Clemens von Kettelerin, ja länsimaat vaativat tapahtumista hyvitystä. Keisarinna Cixi julisti 21. kesäkuuta sodan kaikille länsimaille, mutta alueelliset kuvernöörit ja Shanghain eliitti kieltäytyivät tukemasta häntä. Monet talonpojat kuitenkin nousivat aseisiin ja tukivat boksareita.
Heinäkuusta 1900 lähtien Kiinassa tapettiin 48 katolista lähetyssaarnaajaa ja 18 000 kiinalaista katolilaista. Lisäksi tapettiin 222 ortodoksista kiinalaista, 182 protestanttista lähetyssaarnaajaa ja 500 kiinalaista protestanttia.
Toukokuun lopulla Pekingiin lähetettiin kahdeksan maan muodostama sotilasosasto, jonka vahvuus oli 435 miestä. Nämä joukot puolustivat piiritettyä lähetystöaluetta yhdessä lähetystöjen väen kanssa. Puolustajilla oli käytössä vain yksi tykki. Huonosti aseistautuneet boksarit eivät onnistuneet valtaamaan länsimaalaisten improvisoitua linnoitusta, vaikka länsimaalaiset kärsivät suuria tappioita. Boksarit piirittivät länsimaalaisia 55 päivää 20. kesäkuuta – 14. elokuuta.
Länsimaat lähettivät Pekingiin 2 000 sotilaan osaston 10. kesäkuuta 1900, mutta kapinalliset katkaisivat osaston tien, ja se joutui kääntymään takaisin 200 haavoittuneen kanssa. Retkikunta valtasi kiinalaisen asevaraston, johon se asettui puolustukseen. Boksarit ja keisarilliset joukot piirittivät ja yrittivät vallata asevaraston, mutta puolustus kesti. Lopulta 25. kesäkuuta piirityksen lopetti 1 800 sotilaan kansainvälinen osasto, joka vapautti piiritetyt.
Liittokunnan joukot valtaavat Tianjinin eteläisen portin.
Länsimaat ja Japani muodostivat kahdeksan valtion liittokunnan lyödäkseen boksarikapinan. Muodostettuun rankaisuretkikuntaan kuului yhteensä 55 000 miestä (20 840 japanilaista, 13 150 venäläistä, 12 020 brittiä, 3 520 ranskalaista, 3 420 yhdysvaltalaista, 900 saksalaista sekä italialaisia ja itävaltaunkarilaisia). Retkikunta valtasi Tianjinin 14. heinäkuuta, jonka jälkeen 20 000 miehen osasto lähetettiin 120 kilometrin matkalle kohti Pekingiä. Matkalla oli vastassa 70 000 keisarillisen armeijan sotilasta ja 50 000–100 000 boksaria. Vastarinta oli kuitenkin vähäistä, ja etenemistä haittasi enemmänkin kuuma ja kostea sää. Retkikunta saapui Pekingiin 14. elokuuta ja vapautti piiritetyn lähetystöalueen sekä valtasi kaupungin.
Länsimaalaiset ja Japani rankaisivat ja teloittivat löytämiään boksareita kapinan jälkeen.
Boksarikapinan kukistamiseen osallistuneiden valtioiden sotilaita lippuineen (japanilainen painotyö vuodelta 1900).
Seuraukset
Qing-dynastia pysyi vallassa kapinan kukistumisesta huolimatta. Kiinan keskushallinto allekirjoitti 7. syyskuuta 1901 boksaripöytäkirjana tunnetun rauhansopimuksen liittokunnan kanssa.[2] Sopimuksen mukaisesti kapinaan osallistuneet viranomaiset tuli teloittaa, joukossa kymmenen korkea-arvoista virkamiestä. Kiina määrättiin maksamaan 450 miljoonan hopeataelin korvaukset. Summa piti maksaa 39 vuoden kuluessa, ja siihen lisättiin neljän prosentin vuotuinen korko.
Länsimaat oppivat boksarikapinasta, että paras tapa hallita Kiinaa oli paikallisen hallitsijasuvun kautta. Cixin annettiin jäädä valtaan, sillä hän sitoutui kukistamaan länsimaalaisia vastustavat liikkeet. Venäjä miehitti kapinan yhteydessä Mantšurian, mutta muut maat eivät tunnustaneet Venäjän valtaa alueella. Venäjä piti alueen hallussaan, kunnes vuonna 1905 hävisi Venäjän–Japanin sodan. Boksarikapinan seurauksena Qing-dynastia, Kiinan keskushallinto ja maan armeija heikentyivät. Qing-dynastia kaatui vuonna 1911 Xinhai-vallankumouksessa.
Boksarikapina kulttuurissa
Nicholas Ray ohjasi boksarikapinan tapahtumista vuonna 1963 elokuvan 55 päivää Pekingissä, joka kertoo Pekingin lähetystöalueen piirityksestä.
