Brasilianterrieri (port.terrier brasileiro) kuuluu keskikokoisten terrierien ryhmään (FCI:n ryhmä 3). Rodun kotimaassa sitä kutsutaan yleensä nimellä "pieni saopaulolainen" (port.fox paulistinha) rodun alkuperäisen kasvatusalueen mukaan.
Rodun säkäkorkeus on uroksilla 35–40 cm ja naarailla 33–38 cm. Paino ei saa ylittää kymmentä kiloa.
Karva on lyhyttä, sileää ja ohutta, ei kuitenkaan pehmeää. Rodulta puuttuu pohjavilla, eli Suomen talvessa se ei pärjää ilman lisävaatetusta.
Väritys on kolmivärinen eli tricolour ja sen vallitseva pohjaväri on valkoinen. Turkissa on joko mustia, ruskeita tai sinisiä laikkuja eri muotoisina ja kokoisina. Lisäksi vähintään silmien yllä ja poskissa on tan-väriset merkit, joita voi esiintyä myös raajojen sisäsivuilla. Korvat ovat kolmionmuotoiset, teräväkärkiset ja asennoltaan puolipystyt, korvan kärki on taittunut kohti silmän ulkokulmaa. Korvia ei typistetä.
Häntä on matalalle kiinnittynyt. Useilla alueilla häntä typistetään toisen ja kolmannen nikaman välistä. Useimmissa Euroopan unionin jäsenmaissa typistys on eläinsuojelulakien nojalla kielletty, Suomessa vuodesta 1996. Voi syntyä myös luonnontöpöhäntäisenä.
Luonne ja käyttäytyminen
Rotumääritelmän mukaan brasilianterrierin tulee olla väsymätön, tarkkaavainen, toimelias ja innokas sekä ystävällinen ja hyväntahtoinen tuttuja kohtaan.[1]
Luonteeltaan brasilianterrieri on tyypillinen terrieri eli energinen ja innokas. Tyypillistä on koiran kiintymys perheenjäseniin ja pidättyvyys vieraita kohtaan. Pidättyväisen luonteensa vuoksi etenkin pentuaikaan on hyvä kiinnittää huomiota ja sosiaalistaa koira hyvin, totuttaa se niin vieraisiin ihmisiin kuin koiriinkin. Vaikka brasilianterrieri onkin ulkonäöltään herttainen ja pieni, se vaatii silti jämäkän ja aktiivisen omistajan.
Rotu on alun perin toiminut seura-, metsästys-, vahti- ja paimenkoirana. Edelleenkin siltä löytyy valtavasti tarmoa toimia ihmisen kanssa monissa eri harrastuksissa, ja se vaatiikin omistajan, joka jaksaa riittävästi aktivoida sitä. Rotu on erittäin älykäs, ja ilman mieluisaa tekemistä se todennäköisesti keksii sitä itsekin, mahdollisesti omistajan kannalta vähemmän miellyttävin seurauksin.
Suomessa brasilianterrieri toimii lähinnä seurakoirana. Suurin harrastajamäärä löytyy varmasti näyttelyistä, mutta yhä enemmissä määrin agility- ja tokokentillä. Brasilianterrieri sopii kokonsa ja ketteryytensä puolesta moneen harrastukseen kuten mm. rally-tokoon, koiratanssiin ja flyballiin. Muutamia on myös käytetty verijäljelle ja metsästykseen. Myös pelastuskoirapuolelta löytyy useampia harrastajia. Vaikkei brasilianterrierillä ole palveluskoirakokeisiin oikeuksia, voi sen kanssa silti kilpailla Palveluskoiraliiton pelastuskoirakokeissa sekä osallistua Pelastuskoiraliiton kokeisiin. Kotimaassaan se toimii edelleen vahtikoirana (haukkuva, ei pureva) sekä metsästyksessä ylösajavana pienriistaa, muun muassa marsuja, vyötiäisiä ja viiriäisiä pyydystettäessä.
Rodulla ei ole PK-oikeuksia.
Alkuperä
Ruskea tricolour.
1800-luvulla ja 1900-luvun alussa brasilialaisia nuoria opiskeli eurooppalaisissa yliopistoissa etenkin Englannissa ja Ranskassa ja toivat Brasiliaan palatessaan vaimojensa mukana pieniä terriertyyppisiä koiria. Koirat risteytyivät paikallisten koirien kanssa ja kehittyi uudenlainen rotu.[1]
Tärkein esi-isä on parsonrussellinterrieri, minkä voi huomata rotujen yhdennäköisyydestä. Brasiliassa tärkeimpiä henkilöitä rodun jalostuksessa ja hyväksyttämisessä FCI:hin ovat olleet Dona Marina Camargo de Oliveira (Kennel Marilu) ja Marina Vicari Lerario (Kennel Taboao).lähde?
FCI tunnusti rodun 20.1.1998 ja Suomen Kennelliitto 2.12.1998. CACIB-oikeudet se sai 22.5.2007.
