Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Turussa 1673 ja Uppsalan yliopistossa 1678 sekä Wittenbergin yliopistossa 1682 Lund opiskeli Jenassa sekä Hollannissa 1683–1685. Suomeen palattuaan hän toimi Turun akatemian runousopin professorina 1688, kreikan ja heprean kielten professorina 1691 ja teologian professorina 1697. Papiksi Lund vihittiin 1691.
Runousopin professorinvirkaan astuessaan Lund piti 1691 johdantopuheen, joka ilmestyi myös painettuna. Literarum humaniorum seriis cultoribus et admiratoribus sinceris (Humanistisen kirjallisuuden vakaville ystäville ja aidoille ihailijoille) esitti, ettei ihminen ole luonnostaan täydellinen, mutta runouden ansiosta ihmissuku tuli tietoiseksi omasta tilastaan ja alkoi inhota eläinten kaltaista harhailua, liittyi yhteen ja perusti kaupunkeja.[1] Lisäksi hän jatkoi, että ”runoilijat ovat olleet ensimmäisiä, varhaisimpia ja parhaimpia kaikkien hyveiden, kaikkien taitojen ja tieteiden ja kaiken oppineisuuden opettajia.”[1]
Toimittuaan mm. Paimion ja Turun ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherrana Lund nimitettiin Viipurin piispaksi 1705.[2]
Lund kuului niihin jumaluusoppineisiin, jotka ottivat tehtäväkseen kehittää puhdasoppista luterilaisuutta siihen suuntaan, että kristilliset sisällys- ja siveellisyysvaatimukset tulisivat entistä paremmin toteutetuiksi.[3] Näitä tavoitteitaan saavuttaakseen Lund kiersi ahkerasti hiippakuntaansa ja julkaisi useita paimenkirjeitä.
Lundin uran Viipurissa katkaisi venäläisten hyökkäys Suomeen. Ruotsiin paennut piispa nimitettiin 1712 Växjön piispaksi.
Lundin vanhemmat olivat Perniön Latokartanon vuokraaja, rykmentinkirjuri Johan Jakobsson Lund († 1702) ja Margareta Davidsdotter Gyllenbögel. David Lundin lapset aateloitiin 1719 nimellä Ehrenlund.
Lähteet
↑ abIiro Kajanto: Latina, kreikka ja klassinen humanismi Suomessa keskiajalta vuoteen 1828, s.105, Suomalaisen kirjallisuuden seura, Tietolipas 169
↑Kotivuori, Yrjö: David Lund.Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.
