Diplomaattinen koskemattomuus tarkoittaa diplomaatti- ja konsuliedustajien nauttimia erioikeuksia ja vapauksia, joilla suojataan edustajien henkilökohtaista vapautta ja vapautetaan heidät sellaisista lähinnä taloudellisista rasitteista, jotka vastaanottajavaltiossa muutoin kohdistuvat sen alueella oleviin ihmisiin.[1]
Diplomaattinen koskemattomuus periytyy 1600-luvulta. Nykyisen tyylinen diplomatia alkoi Euroopassa Westfalenin rauhansopimuksesta vuonna 1648. Se vahvistettiin Napoleon I:n keisarikaudella, vaikka keisari itse rikkoi sitä useasti.[2]
Diplomaattisen koskemattomuuden luonne on ollut kiistelty kysymys. Eksterritorialiteettiteorian mukaan edustusto on osa lähettäjävaltiota ja edustaja lähettäjävaltion alainen, minkä vuoksi edustaja on vain kotimaansa tuomiovallan alainen. Representaatioteorian mukaan edustaja on lojaali yksinomaan lähettäjävaltiolleen, ja tästä syystä hän on kokonaan vapaa vastaanottajavaltion tuomiovallasta. Funktionalistisen teorian mukaan edustajan loukkaamattomuus taataan ainoastaan niin pitkälle kuin edustustehtävien järkevä ja asianmukainen hoitaminen vaatii. Diplomaattisia suhteita koskeva Wienin yleissopimus on kompromissi kahden jälkimmäisen näkemyksen välillä.[3]
Diplomaattisen koskemattomuuden sisältö
Edustaja nauttii vastaanottajavaltiossa henkilökohtaista koskemattomuutta. Vastaanottajavaltion viranomaiset eivät saa pidättää häntä tai muutoin riistää hänen vapauttaan. Edustaja on pääsääntöisesti vapaa vastaanottajavaltion rikos-, siiviili- ja hallinto-oikeudellisesta tuomiovallasta. Koskemattomuus koskee diplomaattisten edustajien kohdalla kaikkea heidän toimintaansa ja konsuliedustajien sekä edustuston teknisen ja hallintohenkilökunnan kohdalla vain heidän virkatoimiaan. Koskemattomuus ulottuu myös edustajien perheenjäseniin sekä edustuston tiloihin ja asiakirjoihin. Vastaanottajavaltion tulee myös turvata edustajalle oikeus vapaasti liikkua ja matkustaa valtioalueellaan sekä suojella häntä henkilöön tai asuntoon kohdistuvia loukkauksia vastaan.[4][5]
Edustaja on laajalti vapautettu vero-, tulli- ja muista maksuvelvoitteista. Vapautukset eivät koske esimerkiksi välillisiä veroja, jotka sisällytetään tavaran tai palvelun hintaan, tai maksuja edustajan käyttämistä paikallisista eduista ja palveluista.[6][7]
Edustajan erioikeudet ja vapaudet eivät oikeuta vastaanottajavaltion lainsäädännöstä piittaamattomaan käyttäytymiseen, vaan edustajan tulee noudattaa vastaanottajavaltion lakeja ja määräyksiä ja vastaanottajavaltion viranomaiset voivat estää edustajan lainvastaisen toiminnan. Edustaja ei myöskään saa puuttua vastaanottajavaltion sisäisiin asioihin. Vastaanottajavaltio voi myös rajoittaa edustajien liikkumisvapautta alueellaan.[8]
Esimerkkejä diplomaattisesta rikollisuudesta
Monissa maissa diplomaattien liikennerikkomukset ja virheellinen pysäköinti ovat yleisiä ongelmia. Kölnin ja Bonnin välistä Autobahn 555:tä kutsuttiin nimellä Diplomatenrennbahn (diplomaattien rallirata) siihen aikaan, kun Bonn oli Länsi-Saksan pääkaupunki. YK:n päämaja sijaitsee New Yorkissa, ja kaupungissa työskentelee tuhansia diplomaatteja; kaupunginhallinto joutuu usein protestoimaan diplomaattien maksamattomia pysäköintimaksuja Yhdysvaltain ulkoministeriölle.
Huhtikuussa 2008 Helsingin poliisin väkivaltayksikkö kertoi, että Suomessa asuneen diplomaattiperheen epäillään orjuuttaneen kotiapulaisensa. Kotiapulainen on n. 30-vuotias, kouluttamaton, kielitaidoton ja köyhä nainen. Kyseisten diplomaattien asemaa tai kotimaata ei paljastettu.[2]
Helmikuussa 2007 kaksi humalaista pohjoiskorealaista diplomaattia aiheutti sekaannusta junassa välillä Moskova–Helsinki. Diplomaatteja syytettiin tulliviranomaisiin kohdistuneesta väkivallasta, jonka vastineeksi Pohjois-Korea lähetti Suomelle nootin diplomaattien huonosta kohtelusta.[2]
Vuonna 2005 Venäjän kaupallinen lähetystö oli sotkeutunut helsinkiläiseen paritusrinkiin. Venäläisnainen majoitti prostituoituja edustuston asuntoihin, keräsi vuokrarahat ja toimitti niistä puolet kaupalliseen edustustoon. Naisella ei ollut diplomaattista koskemattomuutta, joten hän joutui vankilaan; paritusringin diplomaatit säilyivät koskemattomina.[2]
Vuonna 1994 humalainen venäläisdiplomaatti törmäsi autollaan toiseen autoon, liikennemerkkeihin, aitaan ja raitiovaunupysäkkiin. Kyseinen diplomaatti – eversti – lähetettiin kotiin.[2]
Vuosina 1996 ja 1997 ainakin kolme venäläisdiplomaattia törmäili humalassa. Yksi näistä yritti käryttyään ajaa poliisin päälle.[2]
Ulkomailta tunnetaan tapaus vuodelta 1984, jolloin libyalainen diplomaatti ampui brittiläisen poliisin Lontoossa. Tapausta käsiteltiin vielä vuonna 2007. Syytteen nostaminen olisi ainutlaatuista.[2]
Katso myös
Lähteet
- Hakapää, Kari: Uusi kansainvälinen oikeus. Helsinki: Talentum, 2010.
- Mattila, Heikki E.S. (päätoim.): Encyclopædia Iuridica Fennica VI: Kansainväliset suhteet. Helsinki: Suomalainen Lakimiesyhdistys, 1998.
Viitteet
- ↑ Hakapää 2010, s. 338
- ↑ a b c d e f g Nieminen, Tommi: Hänen Ylhäisyytensä on töpännyt. HS 13.4.2008 s. D3
- ↑ Mattila (päätoim.) 1998, palsta 71
- ↑ Hakapää 2010, s. 339–342
- ↑ Mattila (päätoim.) 1998, palstat 71–72
- ↑ Hakapää 2010, s. 340
- ↑ Mattila (päätoim.) 1998, palsta 72
- ↑ Hakapää 2010, s. 343–344
Aiheesta muualla
