Tämä artikkeli käsittelee 1900-luvulla elänyttä poliitikkoa. 1600-luvulla eläneestä sotamarsalkasta kerrotaan artikkelissa Ernst Rüdiger von Starhemberg.
Starhemberg kuului Ylä-Itävallasta lähtöisin olevaan Starhembergin vanhaan aatelissukuun, joka oli saanut valtakunnanruhtinaan arvon vuonna 1765.[3][2] Hänen vanhempansa olivat politiikassa vaikuttaneet Starhembergin 6. ruhtinas Ernst Rüdiger von Starhemberg (1861–1927) ja Fanny von Starhemberg (1875–1943).[2] Starhemberg liittyi 17-vuotiaana Itävalta-Unkarin armeijaan ja osallistui upseerina ensimmäiseen maailmansotaan.[2][3] Hän opiskeli vuodesta 1920 valtiotieteitäInnsbruckissa. Hänestä tuli Starhembergin 7. ruhtinas isänsä kuoltua vuonna 1927.[2] Aatelisarvot oli tosin virallisesti lakkautettu Itävallassa vuonna 1919.
Liittokansleriksi vuonna 1932 tullut oikeistokonservatiivinen Engelbert Dollfuss nojasi Starhembergin ja Heimwehrin tukeen siirtyessään asteittain autoritaariseen ja diktatoriseen hallintoon.[1][3][2] Starhemberg auttoi Dollfussia luomaan hallituksen tukipuolueeksi Isänmaan rintaman (Vaterländische Front), josta tuli sittemmin ainoa sallittu puolue, ja hän toimi sen varapuheenjohtajana lokakuusta 1933 alkaen.[1][2] Starhembergin ja Heimwehrin Wienin-aluejohtajana toimineen varakansleri Emil Feyn välille syntyi vastakkainasettelu, mutta toukokuussa 1934 Starhemberg nimitettiin varakansleriksi Feyn tilalle. Kun Dollfuss surmattiin kansallissosialistien epäonnistuneessa vallankaappausyrityksessä heinäkuussa 1934, Starhembergista tuli Isänmaan rintaman puheenjohtaja.[1][3][2] Hän jatkoi myös varakanslerina,[2][5] ja oli Itävallan toiseksi mahtavin mies uuden liittokanslerin Kurt Schuschniggin rinnalla.[1] Schuschnigg syrjäytti Starhembergin hallituksesta toukokuussa 1936, minkä jälkeen tämä vetäytyi poliitikasta.[1][2][3] Heimwehr lakkautettiin samana vuonna.[3]
Starhemberg vierailulla Italiassa vuonna 1936.
Starhemberg ihaili varsinkin fasistista Italiaa ja sen johtajaa Benito Mussolinia, johon hän piti yhteyttä ja jolta hän sai Heimwehrille sekä taloudellista että aseellista apua.[4][2] Starhemberg piti Hitlerin Saksaa vastenmielisenä ja halusi tukahduttaa kansallissosialismin Itävallassa kovin ottein, mutta Schuschnigg oli niiden suhteen sovittelevampi.[4] Hitlerin liittäessä Itävallan Saksaan vuonna 1938 Starhemberg oli Sveitsissä ja asettui maanpakoon.[3][2]Toisen maailmansodan aikana hän tuki liittoutuneita, soti jonkin aikaa Ison-Britannian sekä Vapaan Ranskan ilmavoimissa ja oli sijoitettuna Afrikkaan.[1][3][2] Hän muutti vuonna 1942 Argentiinaan ja sieltä vuonna 1949 Chileen, mutta palasi vuonna 1955 Itävaltaan, jossa kuoli seuraavana vuonna.[2][1] Hän julkaisi vuonna 1942 englanninkielisen muistelmakirjan Between Hitler and Mussolini.[3][2]
↑ abcVesa Vares: Vieroksutut kohtalotoverit: Suomalaisten näkemyksiä itäisen Keski-Euroopan ja Balkanin kansoista maailmansotien välillä, s. 95–98. Historiallisia tutkimuksia 269. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2015.
