Debsin perhe oli Elsassista Yhdysvaltoihin muuttaneita siirtolaisia.[2] Hän jätti koulunkäynnin 14-vuotiaana ja meni töihin rautateille, missä hän työskenteli ensin maalarina ja vuodesta 1870 veturinlämmittäjänä. Vuonna 1874 hän siirtyi tukkukaupan konttoristiksi. Debsin järjestöura käynnistyi 1875, kun hän osallistui veturinlämmittäjien veljeskunnan (Brotherhood of Locomotive Firemen) paikallisen loosin perustamiseen ja ryhtyi sen sihteeriksi. Vuonna 1880 hänestä tuli järjestön valtakunnallinen sihteeri ja rahastonhoitaja sekä sen lehden päätoimittaja. Debs toimi demokraattisen puolueen mandaatilla kotikaupunkinsa Terre Hauten kaupunginkirjurina 1879–1883. Hänet valittiin 1884 Indianan osavaltion edustajainhuoneeseen, jossa hän toimi edustajana seuraavan vuoden.[3][1]
Debsin puoliso oli vuodesta 1885 Kate Metzel. Heillä ei ollut lapsia.[3]
Debs toivoi työläisten muodostavan ammattiliittoja ennemmin tuotannonaloittain kuin ammateittain. Vuonna 1893 hänen johdollaan perustettiin Yhdysvaltain ensimmäinen tällainen ammattiliitto, rautatietyöläisten liitto American Railway Union (ARU), joka onnistui yhdistämään eri ammatteja edustaneet rautatiealan työläiset ympäri maan.[1][3] Debs toimi liiton ensimmäisenä puheenjohtajana 1893–1897.[2] Liitto nousi kansalliseen kuuluisuuteen huhtikuussa 1894, jolloin se organisoi 18 päivää kestäneen lakon Great Northern Railway -rautatieyhtiön linjoilla. Työnantaja joutui taipumaan vaadittuihin palkankorotuksiin.[3][1]
Toukokuussa 1894 Debs ryhtyi johtamaan niin sanottua Pullmanin lakkoa eli työläisten maanlaajuista boikottia rautatievaunuja valmistanutta Pullman Palace Car Companya vastaan. Hänet ja joukko muita ARU:n johtajia vangittiin tämän johdosta heinäkuussa 1894 ja tuomittiin toukokuussa 1895 kuuden kuukauden vankeuteen oikeuden halveksunnasta. Tuomio teki Debsistä kuuluisuuden, ja vapauduttuaan marraskuussa 1895 Woodstockin vankilasta hänet otettiin riemusaatossa vastaan Chicagossa.[3][1]
Sosialistinen poliitikko
Vankeusaikanaan Debs tutustui muun muassa Karl Marxin teoksiin, mikä vaikutti hänen poliittiseen ajatteluunsa. Hän ryhtyi vastustamaan kapitalismia ja alkoi nähdä työväenliikkeen toiminnan luokkataisteluna.[1] Aatteelliseen muutokseen vaikutti sosialistipoliitikko Victor L. Berger, joka kävi tapaamassa Debsiä vankilassa ja esitteli hänelle Marxin teoksia.[4]
Debsin vaalimainos vuoden 1904 presidentinvaaleista.
Vuoden 1896 presidentinvaaleissa Debs tuki vielä populistisena demokraattina tunnettua William Jennings Bryania, mutta jo seuraavana vuonna hän ilmoitti kääntyneensä sosialistiksi.[1] Samana vuonna hän johti sosiaalidemokraattisen puolueen (Social Democratic Party, vuodesta 1901 Socialist Party of America)[4] perustamista. Debs oli puolueen presidenttiehdokkaana ensi kerran vuoden 1900 vaaleissa, joissa hän sai vain 96 116 ääntä. Vuoden 1904 vaaleissa hänen äänimääränsä oli jo 398 000.[1][2] Debs osallistui myös Industrial Workers of the World (IWW) -ammattijärjestön perustamiseen vuonna 1905, mutta vetäytyi pian sen toiminnasta sen liiallisen radikalismin vuoksi.[1] Vuosina 1907–1912 Debs oli Appeal to Reason -nimisen lehden toimittaja.[3]
Debs oli sosialistisen puolueen presidenttiehdokkaana myös vuosina 1908, 1912 ja 1920. Ainoastaan vuoden 1916 vaaleista hän kieltäytyi. Hänen äänimääränsä oli suurimmillaan vuoden 1920 vaaleissa, joissa hän sai 915 000 ääntä.[1] Vaalien aikaan Debs istui vankilassa: Hän oli pitänyt kesäkuussa 1918 OhionCantonissaensimmäiseen maailmansotaan liittyneen sodanvastaisen puheen, minkä seurauksena hänet tuomittiin edellisenä vuonna säädetyn vakoilulain (Espionage Act) nojalla kansankiihotuksesta kymmeneksi vuodeksi vankeuteen. Hän kärsi tuomiotaan huhtikuusta 1919 alkaen Moundsvillen vankilassa Länsi-Virginiassa ja kesästä alkaen Atlantan vankilassa Georgiassa. Presidentti Warren Harding armahti Debsin jouluna 1921, mutta hän ei saanut takaisin tuomion yhteydessä menettämäänsä Yhdysvaltain kansalaisuutta.[3][1] Se palautettiin postuumisti vuonna 1976.[1]
Debsin terveys kärsi vankeusvuosien seurauksena. Hän kuoli vuonna 1926 Lindahrin parantolassa lähellä Chicagoa, ja hänet haudattiin kotikaupunkiinsa Terre Hauteen.[3]
Debsin tunnetuimmat teokset ovat Unionism and Socialism (1904), Industrial Unionism (1911) ja Walls and Bars (1927).[1][2]
Eugene V. Debsin säätiö osti vuonna 1962 hänen 1890 valmistuneen kotitalonsa Terre Hautessa ja muutti sen kotimuseoksi. Se sai 1966 valtakunnallisen National Historic Landmark -statuksen, ja sen hoidosta vastaa näin ollen sisäministeriön alainen National Park Service.[6]
Lähteet
↑ abcdefghijklmEugene V. Debs(englanniksi)Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 16.2.2014.
