Share to: share facebook share twitter share wa share telegram print page

Fantasiakirjallisuus

Vuonna 1906 ilmestyneen englantilaisen satukirjan kuvitusta.

Fantasiakirjallisuus on kaunokirjallisuuden lajityyppi, johon kuuluu olennaisena osana fantasian elementtejä, ihmeellisiä, yliluonnollisia tai mahdottomia asioita.

Fantasiakirjallisuus kertoo arkikokemuksen ylittävistä, usein mystisistä ja maagisista tapahtumista, ja fantasiakirjoissa esiintyy yliluonnollisia tai mytologioista tuttuja olentoja, kuten aaveita, hirviöitä, lohikäärmeitä, haltijoita tai peikkoja. Fantasiakirjallisuuden tarinat sijoittuvat yleensä kuvitteelliseen maailmaan. Tapahtumapaikkana voi kuitenkin olla myös todellinen maailma. Fantasiaa on kirjoitettu kautta aikain, mutta omaksi lajityypikseen fantasiakirjallisuus kehittyi vasta vuoden 1825 paikkeilla E.T.A. Hoffmannin fantasiakertomusten menestyksen myötä.[1][2]

Määritelmä ja piirteitä

Tutkija C. N. Manloven usein siteeratun fantasiakirjallisuuden määritelmän mukaan ”fantasia on fiktio, joka herättää ihmeellisyyden tunteen ja sisältää olennaisena ja palauttamattomana elementtinä yliluonnollisia tai mahdottomia maailmoja, olentoja tai objekteja, joiden kanssa tarinan kuolevaiset henkilöhahmot tai lukija ovat ainakin osin ystävällisessä suhteessa”.[3]

Fantasiakirjallisuudessa esiintyy lähes aina magiaa tai muuta yliluonnollista, tai mahdottomia asioita. Fantasiaromaanissa on usein velhoja, lohikäärmeitä, peikkoja, haltioita, henkiä ja muita mielikuvitusolentoja. Jokaiselle magian tai yliluonnollisen ilmentymälle on olemassa vastavoima, jonka avulla se voidaan torjua tai mitätöidä. Tämä on usein juonen kulun kannalta tärkeää. Fantasiatarinan juoni on tyypillisesti melko kaavamainen. Teoksen teemana on usein hyvän ja pahan välinen taistelu; nuorten fantasiassa usein kasvaminen, jonka sankari kokee matkoillaan. Tarinassa on usein rauhanomainen keskiaikaisenkaltainen yhteisö, jota uhkaa joku maaginen vihollinen. Yhteisön joukosta nousee sankari, joka lopulta kukistaa pahan maagisen voiman usein jollain taikaesineellä tai vastaavalla, joka hänen onnistuu hankkia vaiherikkaan matkan tehtyään.[4]

Kirjan tapahtumat sijoittuvat fantasiamaailmaan, joka on usein kuvattu tarkassa kartassa ja joskus erilaisissa liitteissä. Tällaisella fantasiamaailmalla voi olla yhteys meidän todellisuuteemme, kuten jokin kulkureitti, tai sillä ei ole mitään yhteyttä meidän maailmaamme. On myös mahdollista, että fantasiamaailma esiintyy tekstissä vain sieltä tulevien olentojen kautta, kuten kummitustarinoissa.[4]

Yhteys läheisiin lajityyppeihin

Kirjallisuudentutkija Kathryn Hume on määrittänyt fantasian kirjallisuuden toiseksi perusyllykkeeksi mimesiksen eli todellisuuden jäljittelyn ohella. Hume määrittelee fantasian poikkeamaksi yleisesti tunnetusta todellisuudesta. Näin määriteltynä fantasia on yläkäsite erilaisille kirjallisuuden lajityypeille. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi nykyaikainen fantasiakirjallisuus, tieteiskirjallisuus, maaginen realismi, surrealismi ja absurdismi. Koska fantasiakirjallisuudeksi kutsutaan nykyisin yhtä tällaista alalajia, yläkäsitteenä käytetään usein nimitystä spekulatiivinen fiktio.[5]

Kauhukirjallisuus luetaan usein samaan ryhmään fantasia- ja tieteiskirjallisuuden kanssa. Kauhukirjallisuus kuitenkin määritellään ensisijaisesti aiheuttamansa tunteen perusteella. Suuri osa kauhukirjallisuutta on myös fantasiakirjallisuutta, sillä siihen sisältyy usein yliluonnollista. Kauhu voi kuitenkin liittyä myös muihin lajityyppeihin.[6]

Myös valtavirran kaunokirjallisuuteen sisältyy teoksia, jotka käyttävät fantasiakirjallisuuden aineksia. Maagiseksi realismiksi kutsutaan kirjallisuudenlajia, jossa muuten realistiseen kerrontaan sekoitetaan yliluonnollisia aineksia.[5]

C. N. Manloven määritelmän mukaan fantasiakirjallisuuden erottaa tieteiskirjallisuudesta se, että tieteiskirjallisuuden maailmat ovat aina jollain tavoin mahdollisia, ja kauhukirjallisuudesta se, että fantasiassa yliluonnollinen esiintyy myös ystävällisenä.[3]

Historiaa

Ennen 1800-lukua

Fantasia oli kirjallisuuden valtavirtana aina viime vuosatoihin asti. Jo varhaisin kirjallisuus, kuten Homeroksen Odysseia, on täynnä mielikuvituksellisia hirviöitä, samoin kuin muutkin muinaiset eepokset. Keskiajalta tunnetaan esimerkiksi Kuningas Arthuriin liittyvät fantastiset tarinat. Omaksi lajikseen fantasiakirjallisuus erottui romantiikan aikana 1700- ja 1800-lukujen taitteessa. Tällöin sen vastakohtina olivat hahmottuneet realistinen kirjallisuus ja tieteellinen todellisuuskäsitys.[7][5]

1800-luvulta 1900-luvulle

Ranskalainen kirjailija Charles Nodier julkaisi vuonna 1830 fantasiakirjallisuuden manifestin Du fantastique en littérature. Sen mukaan tarut alkavat siitä, mihin sovinnaisuuksien ja totuuksien maailma loppuu. Fantasiakirjallisuus on Nodier’n mielestä olennaisin kirjallisuuden laji dekadenssin ja muutoksen aikoina. [8] Britanniassa syntyi 1800-luvulla lasten fantasian lajityyppi, jonka tunnettu edustaja on Lewis Carrollin Liisan seikkailut ihmemaassa (1865).[9]

Yhdysvalloissa fantasiakirjallisuutta julkaistiin 1900-luvun alkupuolella etenkin pulp-lehdissä. Ajan tunnettuja fantasiakirjailijoita olivat esimerkiksi Robert E. Howard ja H. P. Lovecraft. Freudilaisuuden nousun myötä fantasiakirjailijat alkoivat ottaa kantaa siihen, ovatko heidän esittämänsä unelmat tosia vai hahmojen alitajunnan heijastumaa.[9]

J. R. R. Tolkien lisäsi suuresti fantasiakirjallisuuden suosiota teoksillaan Hobitti eli sinne ja takaisin (1937) ja Taru sormusten herrasta (1954–1955).[10]

Nykyaikana

Nykyaikaisessa fantasiakirjallisuudessa vaikuttaa lajityyppien rajojen ylittäminen ja korkeakirjallinen tyyli. Bruce Sterling teki vuonna 1989 tunnetuksi termin slipstream. 1990-luvulla syntyi Interstitial Arts Movement, joka pyrki määrittämään perinteisten taiteenlajien väliin jääviä teoksia,[11] Uuskumma on käsite, joka muodostui Britanniassa vuonna 2003 tarkoittamaan fantasiakirjallisuuden alalajia, jolle on tyypillistä kokeellisuus, genrerajojen rikkominen ja pyrkimys korkeakirjalliseen ilmaisuun. Uuskummaan yhdistettiin muun muassa Stepan Chapman, M. John Harrison, China Miéville, Lucius Shepard ja Jeff VanderMeer.[12][13][14]

Fantasiakirjallisuuden kautta on mahdollisuus kyseenalaistaa totuttuja käsityksiä.[15] Postmodernia fantasiaa ovat kirjoittaneet Catherynne M. Valente ja Hal Duncan. Valente on käyttänyt nimitystä mythpunk kirjallisuudenlajista, joka käyttää vanhoja myyttejä, tekstejä ja kulttuuri-ilmiöitä kyseenalaistaakseen vanhat arvot. Valenten ja Duncanin teksteille on ominaista sukupuoliroolien ja valtarakenteiden rikkominen. He edustavat fantasiakirjallisuutta, jossa teksti ei nojaa perinteiseen maailmanluontiin vaan kielen, hahmojen ja merkitysten monikerroksisuuteen. Tämä piirre liittyy surrealistisen fantasian perinteeseen.[16]

Suomalainen fantasiakirjallisuus

Pääartikkeli: Suomalainen fantasiakirjallisuus

Suomalainen kirjallisuus syntyi 1800-luvulla, joka oli kirjallisuudessa vahvasti realismin aikakautta. Kuitenkin esimerkiksi Aleksis Kiven Seitsemän veljestä sisältää fantasiatarinoita. Kalevalan tarusto on innoittanut useita fantasiakirjailijoita, kuten brittiläistä J. R. R. Tolkienia. Tove Janssonin Muumi-kirjat ovat suomalaisen lastenfantasian klassikoita.[17][18]

Suomennettu fantasiakirjallisuus

Pääartikkeli: Suomennettu fantasiakirjallisuus

1960-luvulla käännettiin maagisia realisteja, kuten Italo Calvinoa, Jorge Luis Borgesia ja Mihail Bulgakovia. Vuonna 1973 suomeksi saatiin Kersti Juvan ja avustajien kääntämä J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta.[19] Myöhempiä merkittäviä romaanisuomennoksia ovat olleet esimerkiksi Robert Holdstockin Alkumetsä (1985), Terry Pratchettin Kiekkomaailma-sarja (1993–2017)[20] ja lordi Dunsanyn varhainen klassikko Haltiamaan kuninkaantytär (2007)[21].

Lasten ja nuorten fantasian klassikoista saatiin 1900-luvun alkupuolella suomeksi muun muassa Liisan seikkailut ihmemaassa, A. A. Milnen Nalle Puh ja Kenneth Grahamen Kaislikossa suhisee.[22][23] 1970-luvulta alkaen suomennettiin merkittävää anglosaksista nuortenfantasiaa: Richard Adamsin Ruohometsän kansa, Ursula K. Le Guinin Maameren tarinat, L. Frank Baumin Ihmemaa Oz, Susan Cooperin Pimeä nousee. Diana Wynne Jonesin Noidan veli ja Lloyd Alexanderin Prydainin kronikka.[20] Vuosituhannen vaihteessa käännettiin suosittuja sarjoja, Philip Pullmanin Universumien tomu ja J. K. Rowlingin Harry Potter.[24]

Aikuiselle lukijakunnalle suunnattu, kaunokirjallisesti kunnianhimoinen fantasiakirjallisuus nousi suomennoksissa vahvasti esiin 2000-luvulla.[24] Muun muassa uuskummaksi kutsutut teokset ovat yhdistäneet fantasiaa ja valtavirtakirjallisuutta uudenlaisella tavalla. Näitä ovat esimerkiksi Jonathan Carrollin Naurujen maa, Stepan Chapmanin Troikka ja Jeff VanderMeerin Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki.[25][26] Vanhemmista klassikkoteoksista aiemmin kääntämättä jäänyt T. H. Whiten Muinainen ja tuleva kuningas käännettiin viimein vuonna 2018.

Helsingin SF-seura on jakanut vuodesta 2007 Tähtifantasia-palkintoa vuoden parhaalle suomeksi käännetylle fantasiakirjalle.[27] Palkinnon on saanut muun muassa Ngũgĩ wa Thiong'on Variksen Velho (2007) ja Ellen Kushnerin Thomas Riiminiekka (2008). Tunnettuja fantasiakirjallisuuden suomentajia ovat muun muassa Kersti Juva, Kristiina Rikman, Jaana Kapari-Jatta ja Johanna Vainikainen-Uusitalo[28]. Suomeksi on kääntämättä lukuisia fantasian klassikoita ja moderneja klassikoita, kuten Mervyn Peaken Gormenghast ja Jack Vancen Lyonesse.[21][29]

Katso myös

Lähteet

  • Hosiaisluoma, Yrjö: Kirjallisuuden sanakirja. WSOY. Helsinki 2003. ISBN 951-0-27401-1.
  • Rantala, Risto (toim.): Perustieto. Akateemisen tietosanakirja. Otava 1993. ISBN 951-1-12579-6
  • Sisättö, Vesa: Fantasiakirjallisuus. Teoksessa Riikonen, H. K. (päätoim.): Suomennoskirjallisuuden historia 1. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-889-3
  • Sisättö, Vesa (toim.): Ulkomaisia fantasiakirjailijoita. Helsinki: BTJ, 2003. ISBN 951-692-539-1
  • Sisättö, Vesa & Halme, Jukka & Jerrman, Toni (toim.): Ulkomaisia fantasiakirjailijoita 2. Helsinki: BTJ, 2009. ISBN 978-951-692-732-2

Viitteet

  1. ↑ Hosiaisluoma 2003, s. 238–239
  2. ↑ Rantala 1993, s. 188
  3. ↑ a b Sisättö 2003, s. 6.
  4. ↑ a b Sisättö 2003, s. 10–13.
  5. ↑ a b c Sisättö 2007, s. 496.
  6. ↑ Sisättö 2007, s. 497.
  7. ↑ Sisättö 2003, s. 7–9.
  8. ↑ ”Fantasiakirjallisuus”, Otavan suuri ensyklopedia, 2. osa (Cid-Harvey), s. 1307. Otava, 1977. ISBN 951-1-04170-3
  9. ↑ a b Sisättö 2003, s. 9–10.
  10. ↑ J. R. R. Tolkien – mies tarun takana (Internet Archive) Suomen Tolkien-seura. Viitattu 24.4.2015.
  11. ↑ Klaw, Rick: Something weird this way comes SA Current. 6.1.2010. Viitattu 22.12.2012. (englanniksi)
  12. ↑ Halme, Jukka (toim.): Uuskummaa? Modernin fantasian antologia, s. 9–11. (Esipuhe) Helsinki: Kirjava, 2006. ISBN 952-99268-2-0
  13. ↑ Walter, Damien G.: The new world of New Weird The Guardian. 22.1.2008. Viitattu 19.2.2012. (englanniksi)
  14. ↑ Cisco, Michael: New Weird: I Think We’re the Scene The Modern Word. 4.5.2004. Viitattu 22.12.2012. (englanniksi)
  15. ↑ Palkama, Elina: Fantasiakirjallisuus haastaa lukijan maailmankuvaa 18.2.2015. Helsingin yliopisto. Viitattu 24.4.2015.
  16. ↑ Polvinen, Merja: Catherynne M. Valente: Hirviöiden puolestapuhuja. Tähtivaeltaja, 4/2012, s. 11–18.
  17. ↑ Sisättö, Vesa: Tieteis- ja fantasiakirjallisuus Suomessa. Teoksessa Sisättö, Vesa & Jerrman, Toni (toim.): Kotimaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita, s. 9–13. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu, 2006. ISBN 951-692-617-7
  18. ↑ Nummelin, Juri: Fantasia suomalaisessa kirjallisuudessa Julkaisemattomia. 29.11.2010. Viitattu 6.12.2011.
  19. ↑ Sisättö 2007, s. 500.
  20. ↑ a b Sisättö 2007, s. 501–502.
  21. ↑ a b Halme, Jukka: Suomentamatonta fantasiakirjailijoita. Teoksessa Ulkomaisia fantasiakirjailijoita, 2003.
  22. ↑ Sisättö 2007, s. 498.
  23. ↑ Sisättö 2007, s. 499–500.
  24. ↑ a b Sisättö 2007, s. 503.
  25. ↑ Soikkeli, Markku: Käsikirja fantasian vakavaan harrastukseen Agricola. 28.9.2009. Viitattu 22.12.2012.
  26. ↑ Soikkeli, Markku: Uusin suomalainen kirjallisuus: Tieteis- ja fantasiakirjallisuuden murros (PDF) 2012. Tampereen yliopisto. Viitattu 22.12.2012.
  27. ↑ Fantasiakirjallisuudelle uusi palkinto Helsingin Sanomat. 3.7.2007. Viitattu 19.7.2010.
  28. ↑ Sisättö 2007.
  29. ↑ Sisättö 2007, s. 503.

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla
Kembali kehalaman sebelumnya