Böhme värväytyi 1. lokakuuta 1900 kadetiksi jalkaväen kadettikouluun Grazissa. Elokuussa 1904 hänet ylennettiin vänrikiksi ja sijoitettiin joukkueenjohtajaksi Galitsiassa olevaan 95. keisarilliseen jalkaväkirykmenttiin. [2]
Ensimmäisen maailmansodan aikana Böhme oli Itävalta-Unkarin armeijan upseerina. Sodan päätyttyä tappioon Böhme jäi palvelukseen ollen esikuntaupseerina ja komentajana eri yksiköissä. Vuonna 1935 hänet ylennettiin Itävallan armeijan kenraalimajuriksi. [2]
Armeijakunta oli mukana myös operaatio Maritassa, kun Saksa valtasi Kreikan keväällä 1941. Böhmen armeijakunta jäi Balkanille miehitystehtäviin ja suoritti partisaanien vastaisia toimia Kreikan lisäksi myös Serbiassa. Partisaanien suorittamat iskut hän kosti siviileille teloituttamalla sotamarsalkka Keitelin antaman ohjeen mukaisesti sata serbialaista yhtä tapettua saksalaista kohden ja 50 serbialaista yhtä haavoittunutta saksalaista kohden.[1] Böhme kantoi myös voimakasta henkilökohtaista kaunaa serbejä kohtaan Itävalta-Unkarin kokeman ensimmäisen maailmansodan tappion takia. Esimerkkitapauksiksi Böhme määräsi sotilaansa teloittamaan Kraljevon ja Kragujevacin kaupunkien miesväestön. Jälkimmäisessä teloitettiin myös poikalapsia, jotta määrätty summa saataisiin aikaiseksi. 21. lokakuuta 1941 yli 2 000 kragujevacilaista marssitettiin pelloille kaupungin läheisyyteen ja ammuttiin. Serbien oma suojeluskunta auttoi saksalaisia tehtävässä. [3] Kaksi ja puoli kuukautta kestäneen hallintonsa aikana Böhme pyrki tukahduttamaan kapinan ja teloitutti useita tuhansia serbialaisia. Hänen johdollaan käynnistyi myös erityisesti juutalaisiin ja mustalaisiin kohdistetut vainot Balkanin alueella. [4]
Böhme antautui briteille lokakuussa 1945 ja hän jäi sotavankeuteen. Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynneissä häntä syytettiin Serbiassa tehdyistä sotarikoksista, mutta hän surmasi itsensä hyppäämällä Nürnbergin vankilan neljännen kerroksen ikkunasta ennen kuin hänet ehdittiin tuomita.[1]
↑John R. Lampe: Yugoslavia as history: twice there was a country, s. 217. Cambridge University Press, 2000. ISBN 0521774012
↑Hana Weiner, Dalia Ofer, Anne Barber: Dead-end journey: the tragic story of the Kladovo-Šabac group, s. 146-157. University Press of America, 1996. ISBN 0761801995
