Sacconin isä oli kreivi Luigi Sacconi ja äitinsä Teresa Mazzi. Nuori Giuseppe oli aluksi kotiopetuksessa Montaltossa ja kävi sen jälkeen koulua Fermon kansallisessa sisäoppilaitoksessa, jonka joutui jättämään kesken taloudellisista syistä. Hän kävi sen jälkeen lukiota yksityisoppilaana. Hän alkoi samalla opiskella Fermon taide- ja käsityöinstituutissa. Vuonna 1874 Sacconi muutti Roomaan, jossa hän opiskeli Kuvataideinstituutissa maalausta, kuvanveistoa ja arkkitehtuuria. Tutkinnon suoritettuaan Sacconi työskenteli Rooman Santa Maria di Loretonn kirkon restaurointitöissä ja avusti Manfredo Manfredia Rooman uuden oikeuspalatsin suunnittelukilpailun piirustusten laatimisessa. Sacconi perehtyi antiikin arkkitehtuuriin ja kartoitti pääkaupungin muistomerkkejä ja rakennelmia.[1] Giuseppe Sacconi suunnitteli myös Monzan sovituskappelin sekä Rooman Piazza Venezian Palazzo Assicurazioni Generali -rakennuksen julkisivun. Vuosina 1878-1883 Sacconi johti Sant Emidion katedraalin restaurointia. Sacconi toimi vuosina 1891–1905 Ascolin, Picenon ja Umbrian muistomerkkien ylitarkastajana, ja hän toteutti useita restaurointitöitä näillä alueilla sekä Roomassa.[1][2]
Viktor Emanuel II:n monumentti
Vuonna 1880 Giuseppe Sacconi meni naimisiin varakkaasta perheestä olleen Luigia Donatin kanssa. Avioliitto antoi hänelle tarvittavan taloudellisen turvan osallistua Viktor Emmanuel II:n muistomerkin suunnittelukilpailuun, joka julistettiin vuonna 1880.[1]
Kilpailun voittajaksi valittiin ranskalaisen Henri-Paul Nénotin ehdotus. Valinnasta syntyi kuitenkin mittava kiista, ja tulos mitätöitiin. Sen jälkeen julistettiin uusi kilpailu, jossa muistomerkin paikaksi päätettiin Capitolium-kukkulan rinne. Kilpailuehtojen mukaan rakennuksessa tuli olla portaikko. Lisäksi esitettävään suunnitelmaan tuli kuulua ratsastajapatsas.[1]
Giuseppe Sacconin ehdotus voitti vuonna 1884 uuden kilpailun. Muistomerkin rakennustyöt aloitettiin 22. maaliskuuta 1885 Sacconin johdolla. Projektista tuli pitkä, sillä Sacconin uusklassinen suunnitelma oli mittasuhteiltaan valtava. Rakennustyömaalla oli lisäksi monia ongelmia. Sacconi ei itse ehtinyt nähdä muistomerkkiä valmiina, sillä hän kuoli vuonna 1905 aivoverenvuotoon. Rakennustyöt jatkuivat Sacconin kuoleman jälkeen G. Kochin ja P. Piacentin johdolla, ja rakennuksen vihkiäiset pidettiin vasta vuonna 1911.[2][1]
Lähteet
Curl, James Stevens: Dictionary of architecture. Oxford University Press 1999. ISBN 0-19-210006-8
