Gladys George aloitti näyttelijänuransa vaudeville-tuotannoissa jo 3-vuotiaana, joista hän jatkoi Broadwaylle teatteriin. 20-luvun alussa George aloitti elokuvauransa mykkäelokuvissa, mutta onnettomuus yksityiselämässä keskeytti alkavan uran. George jatkoi teatterissa parannuttuaan. Vuonna 1934 George jatkoi elokuvauraansa.
Melkein 47 vuotta kestäneen uransa aikana George näytteli sekä elokuvissa, televisiossa että teatterissa. George päätti uransa ja vetäytyi eläkkeelle vuonna 1954 sairastuttuaan vakavasti. Hän kuoli vain muutamia kuukausia eläkkeelle jäämisensä jälkeen joulukuussa 1954.
George syntyi Gladys Anna Clare Evansiksi 13. syyskuuta vuonna 1904[1] näyttelijävanhempiensa kiertueella mainelaisessa Pattenin pikkukylässä englantilaisille Sir Arthur Evans Clarelle (1865–1939) ja Lady Alice Clarelle. Gladysin vanhemmat olivat tunnettuja näyttelijöitä.[2][3]
Ura
George aloitti esiintymisen teatterilavoilla jo kolmivuotiaana ja kierteli ympäri Yhdysvaltoja vanhempiensa kanssa esiintyen vaudeville-tuotannoissa.[4][2] Perheen vaudeville-ryhmän nimi oli The Three Clares.[4][2] Gladys teki Broadway-debyyttinsä näytelmässä The Betrothal (1918–1919)[3] ja 15-vuotiaana elokuvadebyyttinsä Janet Muirin roolissa elokuvassa Red Hot Dollars (1919). 1920-luvun George näytteli teatterilavoilla, vaikka hän teki kuusi mykkäelokuvaroolia vuosikymmenen alussa. Näitä elokuvia ovat muun muassa The Woman in the Suitcase (1920), Syvyyden kätkössä (1920) ja Miehen ja vaimon kesken (1921); alkava elokuvaura kuitenkin keskeytyi Gladysin saadessa vakavia palovammoja onnettomuudessa. Parannuttuaan hän palasi lavoille.
George sai Broadwaylla erinomaista palautetta pääroolistaan Cecily Carewena vuoden 1934 menestysnäytelmässä Personal Appearance, jonka ohjasi ja käsikirjoitti Lawrence Riley. Komedianäytelmä sai ensi-iltansa Henry Millerin teatterissa 17. lokakuuta 1934.[5] Näytelmää esitettiin yhteensä 501 näytöstä, jolloin se suljettiin joulukuussa 1935.[5] Näytelmän vuonna 1936 ilmestyneessä elokuvaversiossa Go West, Young Man Georgen korvasi Mae West. Vuonna 1934 näytelmän ohella George oli allekirjoittanut sopimuksen Metro-Goldwyn-Mayerin kanssa. Tällöin hän oli tehnyt draamaelokuvan Straight Is the WayFranchot Tonen ja May Robsonin kanssa ja tehnyt roolit näytelmiin The Milky Way ja Queer People. Vuonna 1937 George sai ainoaksi jääneen Oscar-ehdokkuuden parhaasta naispääosasta Carrie Snyderina elokuvasta Valiant Is the Word for Carrie (1936).
Vuonna 1937 George näytteli naispääosaa draamaelokuvassa Madame X, jossa hän myös lauloi. Spencer Tracyn ja Franchot Tonen George teki rikoselokuvan He antoivat hänelle aseen. Seuraavassa elokuvassaan Love Is a Headache (1937) George näytteli jälleen Tonen kanssa. Vuonna 1938 Gladys George näytteli suuren luokan Hollywood-elokuvassa Marie Antoinettemadame du Barrya. Georgen vastanäyttelijöinä oli muun muassa Norma Shearer ja John Barrymore. Marie Antoinette sai neljä Oscar-ehdokkuutta vuonna 1939.
Vuonna 1939 George näytteli yökerhoemäntä Panama Smithiä Raoul Walshin ohjaamassa rikoselokuvassa Kuohuva 20-luku, jossa hänen vastanäyttelijöinään oli James Cagney ja Humphrey Bogart. Tunnetuimman elokuvaroolinsa George teki Iva Archerina Bogartin ja Mary Astorin kanssa John Hustonin ohjaamassa film noir -elokuvassa Maltan haukka vuonna 1941. Muita hänen tunnettuja roolejaan on film noir -draamassa Tuli ja tuhka (1944), jossa hänen vastanäyttelijänään on Gene Kelly, seitsemän Oscar-palkintoa saaneessa sotadraamassa Parhaat vuodet (1946), jossa Georgen vastanäyttelijöinä oli muun muassa Myrna Loy ja Fredric March; elokuvan ohjasi William Wyler ja oli vuoden 1946 suurimpia kassamagneetteja.
Vuodet 1940–1941 George näytteli Broadwaylla näytelmissä Lady in Waiting (1940) ja The Distant City (1941). George ei pitänyt paljon Hollywoodissa työskentelemisestä, mutta siellä oli parempi palkka kuin Broadwaylla.[4]
Georgen viimeisimpiä menestysrooleja olivat Lute Mae Sanders draamassa Hämähäkki (1949), jossa hänen vastanäyttelijänään oli Joan Crawford, korruptoitunut sairaanhoitaja neiti Hatch William Wylerin film noir -elokuvassa Lain vartija (1951), joka sai neljä Oscar-ehdokkuutta ja musikaalikomediassa Broadwayn kehtolaulu (1951), jossa hänen roolinaan oli Doris Dayn näyttelemän Melinda Howardin alkoholisoitunut äiti Jessica Howard.
1950-luvun alussa George alkoi ottaa vierailurooleja televisiosarjoihin. Hän teki vierailuja televisiosarjoihin The Bigelow Theatre vuonna 1951, Gruen Guild Playhouse vuonna 1953 ja Mr. & Mrs. North vuonna 1953. Georgen viimeiseksi elokuvarooliksi jäi komedia Sellaista on elämä (1953) Loretta Youngin kanssa. Gladys Georgen viimeiseksi rooliksi jäi rouva Edna Turner televisiosarjassa Hopalong Cassidy jaksossa "Grubstake", jonka jälkeen 49-vuotias George päätti kokonaan melkein 47 vuotta kestäneen näyttelijänuransa.
Yksityiselämä, terveys ja kuolema
Gladys oli elämänsä aikana neljä kertaa naimisissa; kaikki avioliitot päättyivät avioeroon.[3] Ensimmäisen kerran Gladys meni vihille näyttelijä Ben Erway'n (1892–1981) kanssa vuonna 1922.[6] Liitto päättyi eroon kahdeksan vuotta myöhemmin 1930.[6] Toisen liiton hän solmi miljonääri Edward H. Fowlerin kanssa 16. joulukuuta vuonna 1933;[6] liitto päättyi eroon vuonna 1935.[6] Heti eron jälkeen Gladys meni naimisiin kolmannen kerran teatteri-, elokuva- ja televisionäyttelijä Leonard Pennin (1907–1975) kanssa 18. syyskuuta vuonna 1935.[6] Tämä avioliitto kesti yhdeksän vuotta; ero myönnettiin vuonna 1944.[6] Neljännen ja viimeisen kerran 42-vuotias Gladys meni vihille häntä 20 vuotta nuoremman Kenneth Bradleyn kanssa vuonna 1946.[6][3] Tämäkin liitto päättyi eroon vuonna 1950 neljän aviovuoden jälkeen.[6] Gladys ei saanut lapsia.
Gladys George kärsi useista sairauksista loppuvuosinaan: ruokatorven syövästä,[4] sydänsairaudesta[3] ja maksakirroosista,[3] jotka pakottivat hänet lopettamaan työskentelyn alkuvuodesta 1954.[3] George lopetti tavaramerkkinään olleen vaaleiden hiustensa värjäyksen ja erakoitui.[3]