Gustav Suits

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Gustav Suits (30. marraskuuta 1883 Võnnu, Viro – 23. elokuuta 1956 Tukholma, Ruotsi) oli virolainen runoilija ja vuosisadan alussa syntyneen Noor-Eesti eli Nuori Viro -kansallisuusliikkeen perustaja ja sen johtomiehiä.

Suits syntyi Võnnun kunnassa lähellä Tarttoa opettajaperheeseen. Hän valmistui vuonna 1904 Tarton kruununkymnaasista ja työskenteli Suomessa kotiopettajana kesäisin (1901–1904). Hän aloitti vuonna 1904 opinnot Tarton yliopistossa, mutta siirtyi vuonna 1905 Helsingin yliopistoon opiskelemaan eurooppalaista kirjallisuutta, suomen kieltä ja kansanrunoustiedettä. Hän kuului ensimmäisiin, jotka vaativat Virolle valtiollista itsenäisyyttä.

Suits oleskeli Suomessa maansa itsenäistymiseen asti ja suoritti Helsingin yliopistossa 1910 filosofian kandidaatin tutkinnon. Hän työskenteli Helsingin yliopiston kirjastossa vuosina 1913–1917 sekä opetti suomen kieltä Helsingin venäläisessä kymnaasissa. Vuonna 1914 hän oleskeli Pariisissa Helsingin yliopiston apurahan turvin.

Vuosina 1917–1919 Suits osallistui Viron politiikkaan ja toimi Viron sosialistisen vallankumouspuolueen keskuskomiteassa. Hän oli ensimmäisiä, joka ehdotti Suomen ja Viron valtioiden yhdentymistä^[1]. Myöhemmin tästä ajatuksesta innostui myös hänen ystävänsä Friedebert Tuglas^[1].

Suits nimitettiin 1921 Tarton yliopiston kirjallisuudenhistorian professorin sijaiseksi. Hän toimi ylimääräisenä professorina vuodesta 1924 alkaen ja varsinaisena professorina vuodet 1931–1944. Suits loi maansa kirjallisuuteen uudenaikaisen lyriikan. Hänen esikoiskokoelmansa Elu tuli ilmestyi 1905, ja ennen pitkää hänestä tuli isänmaanrakkauden, vapauden ja vallankumouksen tulkki. Hänen muita runokokoelmiaan olivat muun muassa Tuulemaa (1913) ja Kõik on kokku unenägu (1922). Tuulemaassa näkyy Itämerenmaakuntien vuosien 1905–1906 kukistetun kumouksellisen toiminnan jälkeinen apeus ja pettymys^[2]. Suits julkaisi myös tieteellisiä tutkimuksia kansalliskirjallisuuden alalta (mm. Nuori Kreutzwald). Suitsin myöhäistuotantoa julkaistiin vuonna 1950 kokoelmassa Tuli ja tuul. Hän käänsi runoutta hollannista ja ruotsista viroksi.

Vuonna 1944 Suits pakeni neuvostomiehitystä perheineen Suomeen ja siirtyi samana vuonna Ruotsiin. Hän työskenteli Nobel-instituutin kirjastossa Tukholmassa. Vuonna 1953 hänet nimitettiin Viron pakolaishallituksen kulttuuriministeriksi, mutta hän ei ottanut tehtävää vastaan.

Gustav Suitsun puoliso oli Aino Emilia o.s. Thauvón (9.11.1884–8.8.1969), Viitasaaren kirkkoherran Emil Thauvónin tytär. Heille syntyi kaksi tytärtä, Anna-Lisa (1914–1956) ja Helga (1924–1999). Helga Suits-Kangro julkaisi vanhempiensa kirjeenvaihdon vuosilta 1908–1916 kirjana Aino ja Gustavi lugu (1987).

• Nuori Kreutzwald (Noor Kreutzwald), suom. Helvi Katajavuori, Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura 1953

Lähde:^[3]

Antologioissa

• Eestin runotar: virolaisen lyriikan antologia
• Aino Kallas, Merentakaisia lauluja: valikoima runokäännöksiä ja katsaus virolaiseen laulurunouteen, Helsinki: Otava 1911
• Purje: merirunoutta neljällä kielellä, Helsinki: Otava 1980 ISBN 951-1-05866-5
• Tuhat laulujen vuotta: valikoima länsimaista lyriikkaa, toim. Aale Tynni, Helsinki: WSOY 1957, 1974 ISBN 951-0-06216-2, 2004 ISBN 951-0-29121-8
• Yhdeksän sarjaa lyriikkaa, toim. Aarne Salminen, Viljo Tervonen, Helsinki: Weilin + Göös 1969, useita painoksia (6. p. 1974)

Runot

• Aamunkoissa: quasi una fantasia, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
• Elon tuli, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar, Tuhat laulujen vuotta (1957, 1974, 2004)
• Elon tuli, suom. Aino Kallas, teoksessa: Merentakaisia lauluja
• Epäelämää, suom. Matti Kuusi, julkaisussa: Kaltio: pohjoissuomalainen aikakauslehti 1985 ; nro 5
• Eräälle lapselle, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
• Eräälle lapselle, suom. Aino Kallas, teoksessa: Merentakaisia lauluja
• Inspiraatio (Inspiratsioon), suom. Aino Kallas, teoksessa: Eestin runotar ja Tuhat laulujen vuotta (1957) ja nimellä Inspiratsio teoksessa: Merentakaisia lauluja
• Kaksinkertainen syksy, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
• Kevään aavistus, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
• Kirkonkello, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
• Kirous (Needmine), suom. Aino Kallas, teoksessa: Merentakaisia lauluja
• Laulu Eestistä (Laul Eestist), suom. Aino Kallas, teoksissa: Eestin runotar, Merentakaisia lauluja, Tuhat laulujen vuotta (1974, 2004) ja Yhdeksän sarjaa lyriikkaa
• Loppu ja alku (Lõpp ja algus), suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
• Luxembourgin puistossa, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
• Meidänaikuinen satu, suom. Aino Kallas, teoksessa: Merentakaisia lauluja
• Miks hiukeisin, miks paastoisin?, suom. Aino Kallas, teoksessa: Merentakaisia lauluja
• Nebulosa, suom. teoksessa: Aino Kallas, Merentakaisia lauluja
• Nosta lippu!, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
• Pakolaiset, suom. Matti Kuusi, julkaisussa: Kaltio: pohjoissuomalainen aikakauslehti 1985 ; nro 5
• Ruusujen elegia, suom.Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
• Saareni (Oma saar), suom. Pirkko Huurto, teoksessa: Purje: merirunoutta neljällä kielellä
• Saarenmaan rannalla, suom. Aino Kallas, teoksessa: Merentakaisia lauluja
• Sappien saartama kuu (Sapine kuu), suom. Otto Manninen, teoksissa: Eestin runotar ja Tuhat laulujen vuotta ' (1957, 1974, 2004)
• Sulkeutuneita sointuja, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
• Suosyväreillä, suom. Aino Kallas, teoksessa: Merentakaisia lauluja
• Vanhat nuoret, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
• Yksi ainut laulu..., suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar

• Historian henkilöitä -kirja^{lähde tarkemmin?}
• Eesti Entsüklopeedia 14, s. 491–492