Hannu Salaman vanhemmat olivat sähköasentaja Sulo Salama ja Hulda o.s. Heino. Hän vietti lapsuutensa ja nuoruusvuotensa Tampereen Pispalassa. Salama kävi jonkin aikaa Tampereen klassillista lyseota, mutta koulu jäi kesken. Armeijan käytyään hän lähti opiskelemaan Oriveden opistoon, jossa hän alkoi kiinnostua kirjallisuudesta. Salama työskenteli aluksi sähköasentajana kuten isänsä ja sittemmin jonkin aikaa myös maatyömiehenä ennen kuin ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi vuonna 1961. Hänen esikoisteoksensa oli Se tavallinen tarina (1961).
Juhannustanssit
Salaman vuonna 1964 julkaistu neljäs teos Juhannustanssit toi tekijälleen syytteen jumalanpilkasta. Hänen kriitikkonsa suivaantuivat erityisesti kirjassa pidetystä ”pilasaarnasta”, mutta hän sai myös puolustajia, ja hänen tuomitsemistaan vastaan järjestettiin mielenosoitus. Mielenosoittajat kysyivät kylteissään muun muassa: ”Eikö elämästä saa kirjoittaa?”. Salama tuomittiin Helsingin hovioikeudessa 1966 kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Tuomiosta valitettiin Korkeimpaan oikeuteen, joka päätti vuonna 1968 pitää tuomion ennallaan, mutta tasavallan presidenttiUrho Kekkonenarmahti hänet vuonna 1968. Lisäksi kustantaja Kari Reenpää sai 2 000 markan sakon ajattelemattomuudesta tehdystä jumalanpilkasta, mutta Korkein oikeus vapautti kustantajan sakkorangaistuksesta. Kustannusyhtiö Otava joutui maksamaan valtiolle 46 000 markkaa. Romaanin kiistanalaiset kohdat – sivut 139–142 – määrättiin sensuroitavaksi. Teoksen uusintapainokset ilmestyivät sensuroituina vuoteen 1990 asti.lähde?
Oikeudenkäynti on jättänyt jälkensä Salamaan:
”Kyllä voi sanoa, että on vienyt jollain tavalla tähän päivään asti päästä kohusta yli. Kyllä minä vieläkin kiukuttelen sen asian kanssa. Yksinkertaisesti tunnen kiukkua.”[3]
Myöhempi elämä
Myös vuonna 1972 ilmestynyt romaani Siinä näkijä missä tekijä herätti vapaamielisyydellään hieman kohua, mutta ennen kaikkea vasemmistossa siihen suhtauduttiin nuivasti, sillä se kuvasi työläiset valossa, joka ei sopinut sen aikaiseen ihannekuvaan. Vuonna 1974 taistolainen kirjailija Kalevi Seilonen julkaisi teoksensa Vastarintaryhmä ainakin osittaisena vastalauseena Siinä näkijä missä tekijä -romaanin esittämään kuvaukseen jatkosodan aikaisesta maanalaisesta vasemmistotoiminnasta. Teoksesta näkyy Salaman pyrkimys nähdä erilaisten ideologioiden tuolle puolen: ”Jos ihmisellä on koti, uskonto, isänmaa, puolue, mitä kaikkea ihanuutta sillä nyt onkaan niin ei niitten yli eikä läpi, semmoisten linnoitusten, niin ei näe muuta todellisuutta kuin sen mitä ympärillä on, oli se sitten hyvä tai huono, yleensä kohtuullinen.”[4]
Salama sai 1970-luvulla kuulla, että hänen kirjoitustensa ja elämäntapojensa katsottiin usein olevan haitaksi kommunistiselle puolueelle, jonka jäsen hän ei itse ollut.[5] Vuonna 1975 Salamalle myönnettiin Pro Finlandia -mitali, jota hän ei kuitenkaan ottanut vastaan. Kirjeessään kunnianosoituksesta päättäneelle presidentti Urho Kekkoselle Salama kuvasi kieltäytymisensä syitä ”periaatteellisiksi, mutta periaatteellisiksi varsin henkilökohtaisella tavalla”. ”Mitalia ei myöskään ole koskaan eikä missään ojennettu minulle henkilökohtaisesti, ei myöskään perääni toimitettu jälkivaatimuksella eikä ilman”, kirjailija on täsmentänyt.[6]
Suurinta kirjallista mainetta Salaman teoksista nauttii vuosina 1976–1983 ilmestynyt Finlandia-sarja, jossa hän koetteli ennakkoluulottomasti romaanimuodon rajoja. Kirjailija Arto Virtasen sanoin ”Salama näytti, missä työläiskirjallisuuden viimeiset langanpäät riepaantuivat kadotakseen osaksi laajempia ja hallitsemattomampia rakenteita”.[7] Romaanisarjaa on myöhemmin luonnehdittu myös postmodernistiseksi.[8] Sarjaan kuuluvat muun muassa kirjat Kosti Herhiläisen perunkirjoitus, Kolera on raju bändi ja Pasi Harvalan tarina I–III.
Timo Harakan tekemässä elämäkertakirjassa Salama kertoo haluavansa elää vuoteen 2018, jolloin sisällissodasta on kulunut sata vuotta ja kirjailija itse täyttää 82, ”ja pääsen sanomaan, että ette te saatanan lahtarit kerinny kaikkia tappaa!”[11] Harakka myös haastattelee kirjailijaa Anssi Mänttärin ohjaamassa dokumenttielokuvassa Salama (1986).[12]
Kirjoittamisestaan Salama kertoo: ”Kyllä kai tämä jonkin sortin skitsofreniaa tai yleishulluutta on, mutta minun on pakko kirjoittaa. Räyhätä ja ottaa kantaa maailmanmenoon. Kuulostakoon vaikka kuinka pateettiselta, mutta haluan puhua ihmisyyden ja oikeudenmukaisuuden puolesta rosvokapitalismia vastaan. Kolmannen polven punikkina olen aina ollut ja tulen olemaan köyhien ja sorrettujen puolella.”[13] Hänen toivelistallaan on, ”että nuoret ihmiset valveutuvat ja näkevät oman asemansa kaiken tämän viihteen ja hössötyksen läpi”.[14]
Teokset
Hannu Salama Kuusankosken teatterin Juhannustanssit-näytelmän ensi-illassa 1988.
↑Niemi, Juhani: ”Salama, Hannu (1936–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 565–567. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5Teoksen verkkoversio.
↑Katupoika lasten asialla. KirjaiN, 2010, nro 4, s. 111.
↑Hannu Salaman haastattelu ”Siunattu suomalainen kännykkäkiima” YLE radio 1:n ohjelmassa Nadjan huone
↑Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 799. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0
Kirjallisuutta
Steinbock, Dan: Taideteos ja taidekasvatus: Niskasen, Mollbergin, Salaman ja Turkan töitä yhteiskunnallisesta ja strukturalistisesta näkökulmasta. Helsinki: Gaudeamus, 1985. ISBN 951-662-370-0
Peltonen, Milla: Paperilla seisova perkele: Hannu Salaman elämä ja kirjat. Into 2017. ISBN 978-952-264-668-2
