Edeltäjiensä tavoin Henrik käytti asevoimaa sekä omien vasalliensa ojentamisessa että valtakunnan laajentamisessa. Uskonnollinen vakaumus ei siinä ollut esteenä, paitsi että Henrik vältti taistelemista kirkollisina juhlapyhinä. [2]
Henrikistä tuli kymmenvuotiaana Svaabian ja Baijerinherttua sekä vuonna 1038Burgundin kuningas. Vuonna 1036 Henrik avioitui 12-vuotiaana Knuut Suuren ja Emma Normandialaisen 16-vuotiaan tyttären Gunhildan, kanssa. Henrikin isä Konrad oli hyvissä ajoin sopinut Knuut Suuren kanssa, että tämä saisi hallita osia Pohjois-Saksasta ja että heidän lapsensa naitettaisiin keskenään. Avioliitto solmittiin nuorimmassa laillisessa iässä, mutta Gunhilda kuoli vain kaksi vuotta myöhemmin heinäkuussa 1038 luultavasti malariaan matkalla Adrianmeren seudulla.
Henrik III oli naimisissa kaksi kertaa ja hänellä oli ainakin kahdeksan lasta:
Ensimmäisen puolisonsa Tanskan prinsessa Gunhildan (n. 1020 – 18. heinäkuuta 1038) kanssa, joka oli kuningas Knut Suuren ja tämän toisen puolison Emma Normandialaisen tytär.
Beatrix von Franken I (1037 – 13. heinäkuuta 1061), Quedlinburgin ja Gandersheimin luostarin abbedissa
Adelheid II (1045, Goslar – 11. tammikuuta 1096), Gandersheimin luostarin abbedissa vuodesta 1061 ja Quedlinburgissa vuodesta 1063
Gisela (1047, Ravenna – 6. toukokuuta 1053), kuoli 6-vuotiaana
Matilda (lokakuu 1048 Pöhlde – 12. toukokuuta 1060), avioitui 1059 Rudolf von Rheinfelden, Svaabian herttuan ja vastakuninkaan (1077) kanssa, heille mahdollisesti syntyi yksi poika
Konrad (1052, Regensburg – 10. huhtikuuta 1055), Baijerin herttua vuodesta 1054, kuoli 3-vuotiaana
Judith (1054, Goslar – 14. maaliskuuta 1092 tai 1096), avioitui ensin vuonna 1063 Unkarin kuningas Salamonin kanssa, avioliitto oli lapseton ja toisen kerran vuonna 1089 Puolan herttua Władysław I Hermanin kanssa.
Nimeltä tuntemattoman jalkavaimon kanssa:
Azela, piispa Johannes von Speyerin äiti
Ulkopolitiikka
Henrik pyrki uudistamaan kirkkoa. Hän kielsi laajalti yleistyneen simonian eli kirkollisten virkojen kauppaamisen. Hän käytti uskonnollisten ja poliittisten tavoitteidensa edistämiseen investituuraa eli oikeutta tehdä tärkeimmät papiston virkavalinnat. Hänen poikansa Henrik IV jatkoi samaa menettelyä, mikä lopulta johti keisarin ja paavin väliseen investituurariitaan. Paavius oli samaan aikaan ajautumassa sekasortoon paavi Benedictus IX:n pahamaineisen elämäntavan ja kirkon sisäisten riitojen takia. Vuonna 1044 paavi pakotettiin pois virkapaikaltaan ja tialle pyrkivät Gregorius VI ja Sylvester III. Riita jatkui koko 1040-luvun ajan ja Henrik pyrki ratkaisemaan sen nostamalla virkaan saksalaisen Klemens II:n, mutta tämä kuoli varsin pian.[2]
Henrik pystyi edeltäjiensä tavoin pitämään Puolan ja Böömin kuninkaat alistettuina eli vasalleinaan, ja jopa Unkarin kuningas Andreas I tunnusti keisarin muodollisesti lääninherrakseen. Lännen puolella Henrikin lääninherruus ulottui Rhône- ja Saônejokiin asti. Henrik kuitenkin läänitti Lorrainen eteläosan Elsassin kreiville, mistä on peräisin alueen myöhempi nimi Elsass. Näillä alistetuilla alueilla alkoi Henrikin viimeisinä hallitusvuosina esiintyä kapinointia: Unkari irrottautui kokonaan Saksan holhouksesta, slaavit kapinoivat ja Etelä-Italiassa normannit valloittivat alueita sekä Saksalta että Bysantilta.[2]
Lähteet
↑Henry III Encyclopedia Britannica. Viitattu 23.4.2023.
↑ abcHeikki Kirkinen: Otavan suuri maailmanhistoria, osa 7. Euroopan synty, s. 238–239. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-07689-2
_Miniatur.jpg)
