Hyve (m.kreik.αρετή, aretē; lat.virtus) on eettisesti ja moraalisesti arvokas luonteenpiirre. Hyve oli keskeinen käsite erityisesti antiikin moraalifilosofiassa eli etiikassa. Hyveen vastakohta on pahe.
Kristilliset hyveet koostuvat kolmesta teologisesta hyveestä ja neljästä kardinaalihyveestä. Teologiset hyveet ovat usko, toivo ja rakkaus. Ne on kuvattu pyhän Sofian (viisauden) tyttäriksi. Kardinaali- eli päähyveet ovat urhoollisuus, oikeudenmukaisuus, viisaus ja itsehillintä (eli kohtuullisuus). Lisäksi on usein listattu muita hyveitä: kärsivällisyys, lempeys, nöyryys, kuuliaisuus, kestävyys (hellittämättömyys), siveellinen puhtaus ja yksimielisyys. Usein hyveet visualisoidaan nuoriksi pitkäkaapuisiksi naisiksi, jotka taistelevat pahaa vastaan.[1]
↑Biedermann, Hans: Suuri symbolikirja, s. 80. (Suom. Pertti Lempiäinen) WSOY, 1993. ISBN 951-0-18537-X
Kirjallisuutta
Aristoteles: Nikomakhoksen etiikka. ((Ethika Nikomakheia, 300-luku eaa.) Kääntänyt ja selitykset laatinut Simo Knuuttila) Helsinki: Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-941-5
Havard, Alexandre: Hyvejohtajuus. ((Virtuous Leadership: An Agenda for Personal Excellence, New York, 2007.) Suomentanut Jason Lepojärvi) Helsinki: Providentia, 2009. ISBN 978-952-92-5826-0
Hämäläinen, Nora – Lemetti, Juhana – Niiniluoto, Ilkka (toim.): Hyve. (Filosofisia tutkimuksia Helsingin yliopistosta, 45) Helsinki: Helsingin yliopisto, 2014. ISSN 1458-8331ISBN 978-951-51-0182-2
Kavelin Popov, Linda: Reilu, reipas ja vastuuntuntoinen: 52 keinoa vahvistaa hyvää käytöstä. ((The Virtues Project Educator's Guide: Simple Ways to Create a Culture of Character, 2000.) Suomentanut Riikka Parkkonen) Jyväskylä: PS-kustannus, 2010. ISBN 978-952-451-450-7
Noponen, Niko: Hyveiden harjoittaminen: Edellytykset ja esteet. (Väitöskirja) Helsinki: Helsingin yliopisto, filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos & politiikan ja talouden tutkimuksen laitos, 2011. ISBN 978-952-10-7007-5Teoksen verkkoversio (PDF).
