Ibykos oli kotoisin Rhegionista eli nykyisestä ItalianReggio di Calabriasta. Eräs antiikin aikainen kirjailija kutsuu häntä kuitenkin messenialaiseksi, epäilemättä koska Rhegionin asukkaista iso osa oli messenialaissotien vuoksi sinne siirtyneitä. Ibykoksen isäksi mainitaan eri lähteissä joko Fytios, Polyzelos, Kerdas tai Eelidas. Näistä Fytiosta arvellaan oikeaksi nimeksi.[3]
Kerrotaan, että Ibykoksella olisi ollut mahdollisuus nousta kotikaupunkinsa tyranniksi, mutta hän ei halunnut tätä.[2] Tästä oli peräisin sanonta ”Ibykostakin tyhmempi".[1] Sen sijaan Ibykos vietti parhaan osan elämäänsä Samoksella tyranni Polykrateen hovissa, jossa hän toimi ainakin 60. olympiadin aikoihin eli vuonna 540 eaa. Suda sijoittaa hänet virheellisesti 20 vuotta varhaisempaan aikaan eli jo Kroisoksen ja Polykrateen isän aikaan.[3]
Muutoin Ibykoksen elämästä ei tiedetä paljoakaan, lukuun ottamatta tunnettua tarinaa koskien hänen kuolemaansa. Sen mukaan rosvot hyökkäsivät hänen kimppuunsa autiolla seudulla Korintin lähellä, ja hän haavoittui kuolettavasti. Ennen kuolemaansa hän kutsui rikoksen todistajaksi sattumalta ylilentäneen kurkiparven. Kun korinttilaiset olivat myöhemmin kokoontuneet teatteriin, nähtiin jälleen kurkia, jolloin eräs paikalla olleista murhaajista huusi ajattelemattaan: ”Kas tuossa Ibykoksen kurjet!”. Näin rikoksen tekijät paljastuivat. Lausahduksesta ”Ibykoksen kurjet” (Ἰβύκου γέρανοι, Ibykū geranoi) tuli sanonta, jolla kuvattiin rikoksen paljastumista jumalallisen väliintulon seurauksena.[3][4][5]
Kertomusta on joskus epäilty, esimerkiksi sillä perusteella, että toisten tietojen mukaan Ibykos olisi haudattu Rhegioniin.[3] Tätä edellyttää muun muassa Anthologia Palatinassa oleva hautaepigrammi.[2][6] Tässä ei kuitenkaan välttämättä ole ristiriitaa, sillä tuohon aikaan oli tapana pystyttää merkkimiehille kenotafeja eli tyhjiä muistohautoja erityisesti heidän kotikaupunkeihinsa.[3] Epäilystä herättää myös se, että ajatus kurjista (ἴβυξ, ibyks) on voitu johtaa pelkästään runoilijan nimestäkin.[1][7] Ainakin tarina kertoo Ibykoksen nauttimasta arvostuksesta ja kunnioituksesta, jonka vuoksi hänet haluttiin esittää jumalten suosiota nauttineena.[3]
Hellenistisellä kaudella aleksandrialaiset tekstikriitikot lukivat Ibykoksen yhdeksän tärkeimmän lyyrisen runoilijan kaanoniin viidentenä.[3] Kertomus Ibykoksen kuolemasta on aiheena Friedrich Schillerin runossa Die Kraniche des Ibykus.[2]
Runous
Papyruskatkelma Ibykoksen runoista. Oksyrhynkhoksen papyrukset (P.Oxy.) XV 1790 fr. 2 ja 3, 100-luku tai 1. vuosisata eaa.
Ibykos kirjoitti sekä kuorolyriikkaa (khoros) että persoonallista eli soololyriikkaa (melos), joka oli pääosin rakkausrunoutta. Kielessään hän yhdisteli vastaavasti doorilaista ja aiolialaista murretta.[3] Tyylin vaihdoksen on arveltu johtuneen siirtymisestä Italiasta Samokselle. Hellenistisellä kaudella Ibykoksen runot koottiin seitsemäksi kirjaksi, ja vielä Suda mainitsee saman määrän hänen lyyrisiä runojaan. Nykyaikaan niistä on säilynyt vain katkelmia.[2][3]
Ibykoksen kuorolyriikka oli herooista ja raskastyylistä ja käsitteli mytologisia aiheita. Se muistutti Stesikhoroksen runoutta niin, että tätä voidaan pitää hänen oppi-isänään. Hän käytti ainakin joissakin kuorolauluissaan triaadiperiaatetta, jossa säkeistöä seurasi aina vastasäkeistö ja epodi eli jälkisäkeistö.[2]
Soololyriikkaansa Ibykos sai vaikutteita oletettavasti Anakreonilta, joka toimi samaan aikaan Polykrateen hovissa.[2] Lemmenaiheidensa vuoksi Ibykos sai maineen hehkuvan tulisena rakastajana, ja häntä syytettiin useita muita runoilijoita enemmän pederastiasta.[2][3][8] Hänen rakkausrunonsa vaikuttavat kiinnittäneen enemmän huomiota rakkausasioiden negatiivisiin kuin positiisiviin seurauksiin.[1] Ibykoksen runoissa on paljon huumoria ja myös itseironiaa.[2]
»Ἔρος αὖτέ με κυανέοισιν ὑπὸ βλεφάροις τακέρ᾽ ὄμμασι δερκόμενος κηλήμασι παντοδαποῖς ἐς ἄπει- ρα δίκτυα Κύπριδος ἐσβάλλει· ἦ μὰν τρομέω νιν ἐπερχόμενον, ὥστε φερέζυγος ἵππος ἀεθλοφόρος ποτὶ γήραι ἀέκων σὺν ὄχεσφι θοοῖς ἐς ἅμιλλαν ἔβα.[9]»»Eros aute me kuaneoisin hypo blefarois taker' ommasi derkomenos kēlēmasi pantodapois es apei- ra diktya Kypridos esballei. ē man tromeō nin eperkhomenon, hōste ferezygos hippos aethloforos poti gērai aekōn syn okhesfi thoois es amillan eba.»»Eros veikeä silmäilee minua sysimustien ripsien alta ja taas heittää minut Afroditeen kalaverkkoon käyttäen taikajuoniaan. Voi, voi, tärisen hänen saapuessaan: niin vapisee ikäloppuna juoksijaratsukin, kun on hevon käytävä vastoin tahtoa kilpa-ajoon.[2]»
Lähteet
↑ abcdCastrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Ibykos”, Antiikin käsikirja, s. 227. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4
↑ abcdefghijkOksala, Päivö & Oksala, Teivas: Kreikkalaisia kirjailijakuvia, s. 77–79. (Runojen ja runokatkelmien suomennoksia) Helsinki: Otava, 1965.
↑ abcdefghijkSmith, William: ”Ibycus”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
↑Suda; Antipatros Sidonlainen: Epig. 78, apud Brunck, Anal. vol. II s. 27; Plutarkhos: Puheliaisuudesta (De garrulitate) 610a.
↑Wright, Anne: GrusConstellations of Words. Viitattu 10.5.2021.
Ibykos. Teoksessa Oksala, Päivö & Oksala, Teivas: Kreikkalaisia kirjailijakuvia, s. 77–79. (Runojen ja runokatkelmien suomennoksia) Helsinki: Otava, 1965.
Muita käännöksiä
Stesichorus, Ibycus, Simonides: Greek Lyric. (Volume III: Stesichorus, Ibycus, Simonides, and Others. Edited and translated by David A. Campbell. Loeb Classical Library 476) Cambridge, MA: Harvard University Press, 1991.
Muuta kirjallisuutta
Gerber, Douglas E.: A Companion to the Greek Lyric Poets. (Mnemosyne, Supplements) Brill, 1997. ISBN 9789004217614
Hutchinson, G. O.: Greek Lyric Poetry. (A Commentary on Selected Larger Pieces (Alcman, Stesichorus, Sappho, Alcaeus, Ibycus, Anacreon, Simonides, Bacchylides, Pindar, Sophocles, Euripides). Uusintapainos) Oxford: Oxford University Press, 2003. ISBN 9780199265824
