Ifni (arab.إفني) oli Espanjalle kuulunut pieni siirtomaaAfrikan luoteisrannikolla nykyisen Marokon eteläosassa. Noin 1 500 neliökilometrin laajuisella alueella[1] oli 40 000 asukasta.[2] Sen tärkein kaupunki oli Sidi Ifni.[3] Alueella on vähän luonnonvaroja, ja Espanja hallitsi sitä lähinnä nimellisesti.[1] Nykyään Ifni kuuluu provinssina Marokon Souss-Massa-Draân hallintoalueeseen.
Espanjan hallitsema enklaavi ulottui pohjoisessa Boussedra-vadin suusta etelään Noun-vadin suuhun ja idässä 25 kilometrin päässä Atlantin valtamerestä sijaitsevaan vuorijonoon. Seudun ilmasto on kapeaa rannikkovyöhykettä lukuun ottamatta hyvin kuiva. Vuotuinen sademäärä on noin 100 millimetriä, jota rannikolla lisää sumun tuoma kosteus. Rannikko on säältään usein tuulinen ja pilvinen. Luonto on karua ja maatalouden edellytykset heikot. Tärkeimmällä sijalla on vuohien kasvatus. Ainoa viljakasvi on ohra. Kivestä rakennetuilla terasseilla kasvatetaan manteleita, aprikooseja ja viikunoita. Lisätuloja antaa arganöljyn kerääminen. Pienimuotoista kalastusta harjoitetaan perinteisin menetelmin.[4]
Historia
Kartta Ifnistä ja sen ympäristöstä vuodelta 1953.
Seudun kanta-asukkaat ovat aït-bou-amrane-heimoon kuuluvia berberejä.[4] Espanjalaisilla oli siellä Santa Cruz de la Mar Pequeña -niminen kauppa-asema vuosina 1476–1524. Vuonna 1860 Tetouanin rauhassa Marokko myönsi Espanjalle luvan perustaa kalastussatama Ifniin. Espanjalaisten vuonna 1879 tekemä tutkimusretki päättyi kuitenkin epäonnistumiseen. Ranska tunnusti Espanjan oikeudet Ifnin alueeseen vuonna 1912, mutta espanjalainen kenraali Osvaldo Capaz miehitti sen vasta maaliskuussa 1934.[2] Muinaisen rantavallin reunustamalle Assif Ifni -joen vasemmalle rannalle rakennettiin espanjalaista siirtomaa-arkkitehtuuria edustava Sidi Ifnin kaupunki,[4] josta vuonna 1946 tuli koko Espanjan Länsi-Afrikan hallinnollinen keskus.[2]
Marokon itsenäistyessä vuonna 1956 Espanja luovutti sille Espanjan Marokon[3] ja Espanjan Länsi-Afrikkaan kuuluneen Tarfayan alueen, mutta piti Ifnin hallussaan vuoden 1860 sopimukseen vedoten.[2] Alueen hallinnasta käytiin vuosina 1957–1958 Ifnin sota. Väkivaltaisuudet marokkolaisten puolisotilaallisten joukkojen ja Espanjan armeijan välillä puhkesivat marraskuussa 1957 Saharan vapautusarmeijan tekemän hyökkäyksen jälkeen.[3][5] Espanjalaiset vetäytyivät Sidi Ifniin ja sen lähiympäristöön, joka muutettiin linnoitetuksi sotilastukikohdaksi. Aikaisemmin vain soutuveneiden palvelemaan satamaan rakennettiin laivojen purkua varten köysirata, kapealla rantavyöhykkeellä sijaitseva lentokenttä modernisoitiin ja Assif Ifnin oikealle rannalle pystytettiin uusia rakennuksia upseereita varten.[4] Keväällä 1958 kuningas Muhammad V:n ja saharalaisten ryhmittymien välillä käytyjen neuvottelujen kautta Marokko sai alueen sissit paremmin hallintaansa, ja kriisi päättyi huhtikuussa Yhdysvaltojen sovittelun avulla.[3][5]
Vuonna 1958 Ifnistä tuli Kanariansaarten sotilaskomentajan johtama Espanjan provinssi.[2] Se oli emämaalleen hyödytön taakka ja taloudellisesti täysin riippuvainen Marokosta, jossa kävi töissä lähes puolet alueen miehistä.[6]Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous määräsi vuonna 1965 Espanjan luopumaan siirtomaastaan, ja tammikuussa 1969 Espanja ja Marokko solmivat sopimuksen alueen palauttamisesta Marokolle. Lopullinen vallansiirto tapahtui saman vuoden kesäkuun viimeisenä päivänä. Vastineeksi Espanja sai kalastusoikeuksia Marokon rannikolta.[2]
Nykypäivä
Nykyään Ifniä pidetään parantuneista liikenneyhteyksistään huolimatta Marokon syrjäseutuna. Sen kehittämissuunnitelmissa keskeisellä sijalla on matkailu, jota edistää Agadirin ja Guelmimin turistikeskusten läheisyys. Alueen matkailuvaltteja ovat sen siirtomaahistoria, karu luonto ja rannikon leuto ilmasto. Vaikeapääsyiset rannat, sumu ja myrskyävä meri estävät Ifnin kehittymisen rantalomakohteeksi.[4]
↑ abJames Stuart Olson, Robert Shadle: Historical dictionary of European imperialism, s. 293. Greenwood Publishing Group, 1991. ISBN 9780313262579Teoksen verkkoversio.
↑ abcdefEncyclopedia of the Modern Middle East & North Africa, second edition, s. 1083. Farmington Hills: Thomson Gale, 2004. ISBN 0-02-865987-2
↑ abcdWayne H. Bowen, José E. Álvarez: A military history of modern Spain: from the Napoleonic era to the international war on terror, s. 129. Greenwood Publishing Group, 2007. ISBN 9780275993573Teoksen verkkoversio.
.svg)
