Pleyel pääsi vuonna 1772 Haydnin oppilaaksi Eisenstadtiin, ja Haydn piti Pleyeliä erinomaisena oppilaana. He pysyivät läheisinä ystävinä vanhemman mestarin kuolemaan asti.[2] Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli kreivi Erdődyn hovi.[2] Vuonna 1783 Pleyel muutti Strasbourgiin, Ranskaan, jossa hän otti käyttöön myös nimensä ranskalaisen muodon Ignace ja työskenteli apulais-Kapellmeisterina kaupungin katedraalissaFrantišek Xaver Richterin alaisena.[2]Ranskan vallankumouksen lopetettua kirkkomusiikin esitykset Pleyel etsi uutta työpaikkaa ja matkusti Lontooseen[2], jossa hän johti Wilhelm Cramerin järjestämiä Professional-konsertteja samaan aikaan kun hänen entinen opettajansa Haydn piti Lontoossa omaa Johann Peter Salomonin organisoimaa konserttisarjaansa. Pleyel rikastui Lontoossa huomattavasti ja palattuaan Strasbourgiin hän osti suuren talon. Elämänsä loppuajan Pleyel eli Pariisissa ja toimi muun muassa musiikkikustantajana ja pianonvalmistajana.[2]
Pleyelin pianoverstas kehitti alkuvaiheessaan Pianinoksi kutsutun pystypianon, joka perustui lontoolaisen pianontekijän Robert Wornumin kehitelmiin. Vuodesta 1815 yrityksessä oli mukana myös Pleyelin poika Camille Pleyel (1788–1855).[4] Myöhemmin yritystä jatkoi vävypoika Gustave Lyon (1857–1936). Yritys tuli tunnetuksi kromaattisen harpun kehittämisestä 1800-luvun lopulla.
Vuonna 1839 yhtiö avasi Pariisin rue Rochechouartilla 300-paikkaisen Salle Pleyel -konserttisalin. Vuonna 1927 yritys rakennutti uuden 3 000-paikkaisen salin rue du Faubourg Saint-Honorén varteen. Salle Pleyel toimii yhä sekä Orchestre de Paris’n että Ranskan radion sinfoniaorkesterin yhtenä vakiosalina.[3]
Lähteet
↑Kevin Sutton: Ignaz Pleyel MusicWeb. (englanniksi): "At one time regarded as one of the greatest living composers, Pleyel’s influence stretched all over Europe and even to the United States..Although he outlived the younger Beethoven by four years, the shadow of the giant from Bonn was too long for Pleyel to surpass, and his music fell completely out of fashion."
