Suomen ATS-järjestelmäkartta 1940-luvun alusta. Ensimmäiset suomalaiset ilmailutiedotusjulkaisut olivat käsin piirrettyjä. Kokonainen Suomen ilmailukäsikirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1958. Kuvan karttalehden myöhäisin mahdollinen julkaisuajankohta on vuosi 1946, sillä kuvaan ei ole merkitty NDB-radiomajakoita, joista ensimmäiset asennettiin tuona vuonna.
Ilmailukäsikirja (engl.Aeronautical Information Publication, AIP) on kunkin maan ilmailuviranomaisen tai viranomaisen valtuuttaman tahon julkaisema dokumentti, joka sisältää pysyväisluonteiset ilmailun perustiedot,[1] kuten tiedot määräyksistä, lentoasemista, lentoreiteistä ja lentomenetelmistä sekä muut tiedot, joita tarvitaan kyseisessä maassa lentämiseen. Suomen ilmailukäsikirjaa julkaisee Fintraffic Lennonvarmistus. Ensimmäinen kokonainen laitos on vuodelta 1958 (tätä ennen ilmailukäsikirjaa oli julkaistu epätäydellisenä vuodesta 1944, jolloin ilmailun kansainväliset yleissopimukset tulivat voimaan), ja heinäkuussa 1997 Suomen ilmailukäsikirjan rakennetta uudistettiin vähentämällä osien määrää, jolloin se soveltuu paremmin digitaalisesti julkaistavaksi. Suomessa paperisesta laitoksesta luovuttiin useassa vaiheessa vuosien 2014-2015 välillä.[2][3][4][5]Ilmailukäsikirja on osa ilmailutiedotuspalvelua (engl.Aeronautical Information Services, AIS), joka on määritelty kansainvälisen siviili-ilmailun yleissopimuksen liitteessä 15. Vuodesta 1964 AIP-tietojen jakelu ja päivitys on toteutettu ns. AIRAC-järjestelyn avulla, jossa on mm. määritelty varoajat sille, kuinka kauan ennen voimaantuloa aiottu toimintaympäristöön vaikuttava, pysyvä muutos tulee julkaista. Näin taataan sekä ilmatilan käyttäjille että lennonjohdolle riittävä valmistautumisaika. Aiemmin suuretkin muutokset voitiin julkaista lyhyellä varoitusajalla, tai jopa pelkällä NOTAM-sanomalla.[6]
