Irina Milan

Irina Milan (o.s. Englund, s. 3. syyskuuta 1947 Helsinki) on suomalainen näyttelijä, laulaja, laulukouluttaja ja sanoittaja. Hän on eniten levyttänyt suomalainen naislaulaja: Gramexin tilastojen mukaan Milan oli vuoteen 2015 mennessä esiintynyt 2 283 yksittäisellä levytetyllä kappaleella.^[1]

Uransa alussa Irina Milan esitti pääasiassa pop- ja viihdemusiikkia. Hänen läpimurtohittinsä oli vuoden 1967 "Vaikka paljain jaloin", joka oli käännös Sonny Bonon menestyssävellyksestä "The Beat Goes On". 1970-luvun puolivälissä alkoi Milanin yhteistyö Jorma Panulan kanssa ja tyylilaji siirtyi iskelmästä lähemmäksi taidemusiikkia sekä laulelmaa.

Milan on ollut Euroviisuissa Suomen edustuskappaleen taustalaulajana ja on osallistunut myös solistina karsintoihin kappaleilla "Pois kuihtuu ruusu kaunein" (1968), "Song for a Dove" (1973), "Päättymätön laulu" (1980) ja "Applause" (1986, yhdessä Eija Ahvon kanssa).

Milan on osallistunut Syksyn Sävel -kilpailuihin kappaleilla "Miesparka" (1975), "Vanhan riekon laulut" (1976), "Piru mieheks" (1977) ja "Surun lempilapsi" (1980).

Irina Milan on sanoittanut kappaleita niin itselleen kuten "Piru mieheks" (1975) kuin myös muille artisteille kuten:

• Lojaxille "Suuri star" (1976, käännös ruotsalaisen Harpon vuoden 1975 hitistä "Moviestar")
• Cumulukselle "Marseillen poika" (1977, käännös italialaisen Marseillen poika eli Il marsigliese TV-sarjan tunnusmusiikista)
• Maaritille "Ei vaadi paljon vain kaiken" (1978, käännös James Taylorin kappaleesta "Benjamin")
• Annika Salmiselle "Enkelit heittää arpaa" (1978, käännös James Taylorin kappaleesta "Nobody Does it Better")
• Einille "Yes sir alkaa polttaa" (1978, käännös espanjalaisen tyttö-duo Baccaran vuoden 1977 hitistä "Yes Sir, I Can Boogie")

Levytyksien ohella Irina Milan on työskennellyt teatterissa. Ensimmäinen suuri rooli oli Edith Piaf Intimiteatterin näytelmässä Bravo!. Sitä seurasivat vuodesta 1984 alkaen Helsingin Kaupunginteatterin musikaalit Chicago, Cats ja Mambo Kings. Milan on toiminut Helsingin Kaupunginteatterissa myös laulun valmentajana. Hän on tehnyt vierailuja Svenska teaternissa, Lilla teaternissa ja Uudessa Iloisessa Teatterissa. Syksyllä 2017 Irina Milan palasi teatterilavalle Tampereen Teatterin Cats-musikaalissa Grizabellan roolissa.

Milanin merkittävin elokuvarooli oli Jaakko Pakkasvirran elokuvassa Pedon merkki (1981). Hän on näytellyt myös televisiosarjoissa (muun muassa Samppanjaa ja vaahtokarkkeja).

Milan on säveltäjä Einar Englundin tytär. Hän on ollut kolmesti naimisissa: ensin Matti Milanin, sitten muusikko-levytuottaja Timo Lindströmin ja nykyään teatterialalla toimivan Ismo Salosen kanssa. Ensimmäisestä avioliitostaan hänellä on tytär, toisesta poika ja kolmannesta tytär. Hänellä on myös kuusi lastenlasta ja kolme lastenlastenlasta (2017).^[2]

Milan on kertonut olevansa näkörajoitteinen. Hän menetti toisesta silmästään näön 3-vuotiaana, kun hänen serkkunsa esitteli ja heilutteli syntymäpäivälahjaksi saamaansa puukkoa, jolloin se lensi Milania silmään.^[3]

• Irina Milan (1973)
• Milankolia (1974)
• Milodia (1975)
• Musta perhonen (1976)
• Mitä tapahtuu! (1979)
• Pahan kukkia (1989)
• 20 suosikkia: Vaikka paljain jaloin (1996, kokoelma)
• Milania (2007, kokoelma)
• Ohimennen: 15 Suosikkia (2011, kokoelma)

• Tuhkimo (1950) - Haltiatar, Druzella ja Anastasia (ääni) (vuoden -67 dubbaus)
• Pedon merkki (1981) - Karin Weger, myöh. Karin von Stein
• Oliver ja kumppanit (1988) - Rusetti (ääni)
• 101 dalmatialaista (1996) - Cruella de Vil (ääni)
• Nasiran kosto (2000) - Nasira (ääni)
• 102 dalmatialaista (2000) - Cruella de Vil (ääni)
• Risto Räppääjä (2008) - kuorolainen

• Latva - Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas. 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. WSOY, 2004
• Irina Milan Elonetissä.

• Irina Milanin esitystuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
• Irina Milanin sanoitustuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
• Ylen Elävä arkisto: Song For A Dove
• Irina Milan Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
• Irina Milan lauluntekijänä - Fono.fi