Itäblokkiin kuuluneet valtiot kartalla: vaaleanpunaiset olivat Neuvostoliiton vaikutusvallan alla, siitä irtautuneet Jugoslavia ja Albania on merkitty eri värein
Itäblokin maat olivat informaatiovallankumoukseen suuntautuneita sivilisaation tienhaaran maita, jotka pitivät itseään turvallisena kotina tulevalle tieteelliselle ja tekniselle mullistukselle. Tämän sosialismin ja tulevan mullistuksen yhteensopivuuden tunnetuin kirjoittaja oli tšekkiläinen filosofi Radovan Richta. Richtan mielestä se johtaa sosialismiin, kun taas yhdysvaltalainen Daniel Bell uskoi palvelutalouteen. Itäblokin maat eivät lainkaan suuntautuneet tähän amerikkalaiseen ideaan palvelutaloudesta.[1]
Itäblokki lakkasi olemasta 1990-luvun alussa Euroopan sosialististen järjestelmien romahtaessa. Sen jatkajaksi perustettu Itsenäisten valtioiden yhteisö (IVY) ei Euroopan puoleiselta osaltaan saanut moniakaan jäseniä.
Itäblokin maiden talous järjestettiin Neuvostoliitossa käytetyn suunnitelmatalouden mukaan. SEV-maissa tuotettiin tiettyjä tuotteita massatuotantona, esimerkiksi Itä-Saksassa valmistettiin lääkkeitä ja kemikaaleja, Puolassa laivoja ja tuotettiin hiiltä sekä Tšekkoslovakiassa autoja. Tuotantovälineiden yksityisomistusta ei ollut joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta (Puolassa pienet maatilat säilyivät yksityisinä).lähde?
Sisäiset konfliktit
Neuvostoliiton asevoimat kukisti Unkarin kansannousun 1956 ja Varsovan sopimuksen maat suorittivat Tšekkoslovakian miehityksen 1968, lukuun ottamatta itsenäistä politiikkaa jo aiemmin harjoittanutta Romaniaa. Miehityksen seurauksena Albania vetäytyi lopullisesti Varsovan sopimuksesta, vaikka ei ollutkaan enää vuodesta 1960 käytännössä osallistunut liiton toimintaan.[3]
Jugoslavia
Jugoslavia irtautui itäblokista pian toisen maailmansodan päättymisen jälkeen sosialistisesta yhteiskuntajärjestelmästään huolimatta. Titon johtamat kommunistiset partisaanit nousivat maassa valtaan ilman merkittävää Neuvostoliiton puna-armeijan sotilaallista apua, eivätkä neuvostojoukot siten myöskään jääneet miehittämään Jugoslaviaa, mikä osaltaan lisäsi maan poliittista liikkumavaraa.[2]
Albania
Albania siirtyi Jugoslavian ja Neuvostoliiton välirikon jälkeen johtajansa Enver Hoxhan johdolla hakemaan tukea Neuvostoliitosta. Josif Stalinin kuoleman jälkeen välit Neuvostoliittoon kuitenkin viilenivät ja vuodesta 1962 alkaen Albania haki tukea Mao Zedongin johtamasta Kiinasta.[2]
