Jim Crow -lait perustuivat juridisesti Yhdysvaltain korkeimman oikeuden vuonna 1896 antamaan päätökseen Plessy vastaan Ferguson.[2] Päätöksen mukaan Louisianan osavaltion laki, joka sääti mustille ja valkoisille tarkoitetut erilliset mutta yhdenvertaiset tilat rautatieliikenteessä pakollisiksi, ei ollut perustuslain vastainen. Päätös muodosti osavaltioiden ja paikallishallintojen rotuerottelukäytäntöjen juridisen perustan aina vuoteen 1954 asti, jolloin korkein oikeus kumosi sen päätöksellä Brown vastaan Topekan koululautakunta.[3] Tämän yksimielisen (9–0) päätöksen mukaan rotuerottelu on perustuslain neljännentoista lisäyksen vastainen. Neljästoista lisäys takaa kaikille kansalaisille yhtenäisen kohtelun lain edessä.[4][5]
Jim Crow -nimitys tulee Thomas D. Ricen vuonna 1828 tekemästä ”Jump Jim Crow” -pilkkalaulusta,[6] jota tämä esitti kiertolaislauluesityksessään,[7] joka sai menestystä ja runsaasti jäljittelijöitä.[7] Vaikka näytösten halventavuus vähenikin myöhempinä vuosikymmeninä,[7] ”Jim Crow” oli jo vuonna 1838 rasistinen haukkumasana[6] ja se oli tuoreessa muistissa vielä 1870-luvulla, jolloin kyseisiä lakeja alettiin säätää.[6] Termi ”Jim Crow -laki” esiintyi ensimmäistä kertaa vuonna 1904 Dictionary of American Englishissa.[8] Nimitystä oli käytetty kuitenkin yleisesti jo ainakin vuodesta 1890 lähtien.[8]
Jim Crow -lait ja rotusyrjintä
John T. McCutcheonin karikatyyri vuodelta 1904 valkoisten ja mustien erillisistä mutta ”yhdenvertaisista” junanvaunuista.Yksinomaan valkoisille tarkoitettu ravintola Ohion Lancasterissa 1938.
Jim Crow -lakien perusteella mustalla väestöllä oli erilliset mutta ”yhtäläiset” oikeudet (separate but equal). Todellisuudessa lait olivat osa järjestelmällistä rotusyrjintää, jolla rajoitettiin mustan väestön tavallista elämää. Pääosin ne pyrkivät erottamaan mustan väestön valkoisesta muun muassa kouluissa ja useimmissa julkisissa paikoissa, erityisesti junissa ja busseissa. Vuonna 1914 jokaisessa etelävaltiossa oli Jim Crow -lakeja.[6] Lait vaikuttivat arkielämän kaikkiin puoliin: esimerkiksi vuonna 1930 Alabaman Birminghamissa valkoiset ja värilliset eivät saaneet pelata keskenään dominoa tai tammea.[6]
Eri osavaltioiden Jim Crow -lait kielsivät muun muassa:[1]
mustaa parturia leikkaamasta valkoisten naisten hiuksia
hautaamasta mustia ja valkoisia samalle hautausmaalle
opettamasta mustia ja valkoisia lapsia samassa koulussa
tarjoilemasta alkoholia mustille ja valkoisille samassa ravintolassa
Myös sukupuoliyhteys mustien miesten ja valkoisten naisten välillä oli kielletty ja sitä pidettiin juridisesti raiskauksena. Lakien noudattamista valvottiin väkivallalla ja sen uhalla, ja niiden noudattamatta jättäminen vaaransi työpaikan, kodin ja jopa hengen. Mustilla ei juuri ollut mahdollisuuksia saada oikeutta väkivallan kohteeksi jouduttuaan, koska poliisi ja oikeuslaitos oli valkoisten hallitsema.[1]
Väkivalta oli keskeinen Jim Crow -lakien sosiaalisen kontrollin väline ja sen äärimmäinen muoto oli mustien lynkkaukset. Monien valkoisten aikalaisten mukaan lynkkaukset olivat välttämätön lisä oikeuslaitokselle, vaikka ne olivatkin epämiellyttäviä. He uskoivat mustien olevan taipuvaisia väkivaltaisiin rikoksiin, erityisesti valkoisten naisten raiskauksiin. Lynkkauksia tutkineen Arthur Raperin mukaan noin kolmasosa lynkatuista oli syyttömiä. Lynkkauksen kohteeksi mustat joutuivat yleensä vaadittuaan kansalaisoikeuksia, rikottuaan Jim Crow -sääntöjä tai rotumellakoiden jälkipuinnissa.[1]
Ruotsalaisen Gunnar MyrdalinCarnegie-säätiön toimeksiannosta vuonna 1944 julkaisema tutkimus An American Dilemma: The Negro Problem and Modern Democracy käsitteli mustien ihmisoikeuksien toteutumisen ongelmaa Yhdysvalloissa. Tutkimus teki Jim Crow -laeista ja niitä ylläpitäneistä osavaltioista kansallisen häpeäpilkun.[6]
Lakien kumoaminen
Vuonna 1954 Yhdysvaltain korkein oikeus kumosi päätöksen Plessy vastaan Ferguson päätöksellä Brown vastaan Topekan koululautakunta, jonka mukaan rotuerottelulait olivat Yhdysvaltain perustuslain 14. lisäyksen vastaisia.[3][5] Päätös käynnisti Yhdysvalloissa koulutusjärjestelmän ja yleisemmän yhteiskunnallisen uudistuksen ja toimi innoittajana kansalaisoikeusliikkeen syntymiselle.[9] Kansalaisoikeusliikkeen järjestämä Montgomeryn bussiboikotti ja sitä seuranneet mielenosoitukset vaikuttivat myös Jim Crow -lakien kumoamiseen. Yhdysvaltain liittovaltion lakiin lisättiin lopulta vuonna 1964 kansalaisoikeuslaki (Civil Rights Act)[10] ja äänioikeuslaki (Voting Rights Act) vuonna 1965.[11]
↑ abcdefCarter, Kelley L.: Relics of Racism: Big Rapids Museum Lets Its Memorabilia Tell the Ugly Story of Jim Crow in America. Detroit Free Press. 5.2.2001. Arkistoitu 11.2.2009. Viitattu 15.2.2009. (englanniksi)
↑ abcGlomska, Hanna & Begnoche, Janet: American Minstrel Show Collection - A Finding Aid 2002. Princetonin yliopistokirjasto, Manuscripts Division, Department of Rare Books and Special Collections. Viitattu 15.2.2009. (englanniksi)
↑ abWoodward, C. Vann & McFeely, William S: The Strange Career of Jim Crow, s. 7. Galaxy Books, 2001. (englanniksi)
