Kansanterveyslaki sisältää määräykset Suomen kuntien tehtävistä terveydenhuollon järjestämisessä. Sen säätäminen vuonna 1972 oli sodanjälkeisen ajan ehkä merkittävin terveydenhuollon uudistus. Kunnanlääkärijärjestelmä purettiin ja jokainen kunta velvoitettiin huolehtimaan perusterveydenhuollosta perustamalla terveyskeskus yksin tai yhdessä naapurikuntien kanssa. Terveyskeskuksessa yhdistettiin saman katon alle monet terveyspalvelut, kuten yleislääkärin vastaanotto, neuvola, hammashuolto, vuodeosasto ja kouluterveydenhuolto. Tarkoituksena oli siirtää terveydenhuollon painopistettä ehkäisevään terveydenhoitoon ja avosairaanhoitoon. Kansanterveyslain aiheuttamat lisäkustannukset jaettiin valtion ja kunnan kesken, ja valtio alkoi maksaa osan kustannuksista kunnalle valtionosuutena.[1]
Lähteet
Aiheesta muualla
