Kommunististen ja työväenpuolueiden informaatiotoimisto eli Kominform oli kansainvälinen kommunistinen työväenjärjestö, joka jatkoi kommunististen puolueiden kansainvälistä yhteistyötä Kominternin lakkauttamisen jälkeen. Kominternin tavoin Kominformin politiikan määritteli pitkälti Neuvostoliiton kommunistinen puolue, mutta Kominform oli edeltäjäänsä kapeampi liittouma, sillä siihen kuului vain yhdeksän keskeisintä eurooppalaista kommunistista puoluetta. Muun muassa Suomen Kommunistista Puoluetta ei hyväksytty Kominformin jäsenpuolueeksi.
Kominform perustettiin Szklarska PorębassaPuolassa syyskuussa 1947. Perustamisen taustalla olivat Marshall-avun vastaanottamisesta syntyneet kiistat. Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin kutsui konferenssiin kaikki Itä-Euroopan hallitukset, jotka eivät olleet osallistuneet Pariisin konferenssiin heinäkuussa 1947. Koollekutsujina olivat Stalinin keskenään kilpaileviksi ”kruununprinsseiksi” luonnehditut Andrei Ždanov ja Georgi Malenkov; edellinen valittiin järjestön ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.[1] Kominformin tärkeimpiä tehtäviä olivat taistelu Yhdysvaltain vaikutusta vastaan Euroopassa, niin kutsutun oikeistososialismin vastustaminen sekä Itä-Euroopan ei-kommunististen järjestöjen likvidointi.[2] Järjestön tarkoituksena oli varmistaa, että sen jäsenpuolueet toimisivat kaikissa tilanteissa Neuvostoliiton politiikan välikappaleina.[3]
Kominformin perustamiskokouksessa pitämässään laajassa tilannekatsauksessa Andrei Ždanov julisti maailman jakaantuneen kahteen leiriin: ”Imperialistinen ja demokratian vastainen leiri pyrkii alistamaan maailman amerikkalaisen imperialismin herruuteen ja murskaamaan demokratian, kun taas imperialismin vastainen ja demokraattinen piiri pyrkii torjumaan imperialismin, vakaannuttamaan demokratian ja poistamaan fasismin jäänteet.” Täten ei enää hyväksytty kommunistipuolueiden yhteistyötä muiden ”demokraattisten” voimien kanssa eikä myöskään ”kansallista tietä sosialismiin”, vaan ainoa oikea tie oli Neuvostoliiton malli. Kommunistien päävastustajiksi nimettiin sosialidemokraatit, ja Ždanov julisti läntisten sosialistijohtajien – nimeltä mainiten RanskanLéon Blumin, BritannianClement Attleen ja Ernest Bevinin sekä SaksanKurt Schumacherin – työskentelevän ”imperialistien uskollisina renkeinä työväenluokan rivien hajottamiseksi”. Italian ja Ranskan kommunististen puolueiden valinnan Kominformin jäseniksi on katsottu johtuneen siitä, että niillä ei ollut kotimaissaan vastassaan vahvoja sosialidemokraattisia puolueita, ja näin Moskova katsoi voivansa niiden kautta vaikuttaa länsimaiden politiikkaan. Sen sijaan Suomen Kommunistinen Puolue jätettiin Kominformin ulkopuolelle siksi, että Stalin ei luottanut sen kykyyn tehdä vallankumousta omin voimin. Stalinin asennetta kuvasi, että hän ei koskaan suostunut tapaamaan suomalaisia kommunisteja näiden lukuisista pyynnöistä huolimatta. Max Jakobsonin mukaan SKP:n johtohenkilöt saivat tiedon Kominformin perustamisesta vasta seuraavien päivien sanomalehdistä, minkä vuoksi he kokivat tulleensa nöyryytetyiksi.[4]
