Kuudennusmies (ruots. sexman) ja joissain Suomen pitäjissä myös seurakunnan vanhin, kyläntarkastaja tai kinkeri- eli yökuntamies[1] oli Suomessa toiminut monipuolisia tehtäviä varten valittu seurakunnan luottamusmies.
Valinta
Varhaisimmat maininnat kuudennusmiehistä ovat Kustaa Vaasan ajoilta, mutta varsinaisesti instituutiosta on runsaasti mainintoja 1600-luvulta lähtien. Pitäjänkokouksessa, kirkonkokouksessa, jonka paikkana oli yleensä kirkkohuone ja aika jumalanpalveluksen jälkeen, kirkkoherra ja pitäjäläiset valitsivat yhdessä kirkkopitäjän kuudennusmiehet, joita oli aina useampi samanaikaisesti tehtäviään hoitamassa. On myös mainintoja, että pitäjäläiset olivat valinneet kuudennusmiehet käräjillä, mutta tämä on ollut varmaankin poikkeus säännöstä.[2] Kuudennusmiehet valittiin yleensä kinkerikunnittain, eli edustettuina olivat pitäjien eri osat. 1800-luvulla kuudennusmiesten tehtävät siirtyivät seurakuntien kirkkoneuvostoille.[3]
Tehtävät
Aluksi kuudennusmiesten tehtävänä oli edustaa omaa kulmakuntaansa kirkollisessa itsehallinnossa, ja toisaalta heidän tuli huolehtia siitä, että heidän oman alueensa asukkaat suorittivat yhteiset velvollisuutensa, elivät Herran nuhteessa ja tottelivat annettuja käskyjä. Keskeistä oli myös huolehtiminen papiston kymmenysten ja verojen maksamisesta. Kuudennusmiesten tehtävät muuttuivat kuitenkin ajan myötä enemmän maallista hallintoa, lähinnä kunnanhallintoa, vastaaviksi.
Kuudennusmiesten tuli siksi kantaa myös kirkollisista rikkomuksista langetetut sakot, he toimeenpanivat ulosottoja, ja heillä oli joskus jopa oikeus maan pakkolunastukseen, jos ja kun yleinen etu pakkolunastusta edellytti.
Kuudennusmiesten tehtävien monipuolisuutta kuvaa se, että heidän piti ilmoittaa papistolle, jos heidän alueelleen pitäjässä oli ilmaantunut tarttuvia tauteja, ja he toimittivat sairaanhoitoa tarvitsevat seurakuntalaiset hospitaaleihin. Lisäksi viranomaiset kääntyivät kuudennusmiesten puoleen, kun he tarvitsivat tietoja pitäjän väestöstä ja sen asemasta.
Tärkeä tehtävä oli myös kirkonarkun avaimen säilyttäminen, sillä yhdelle kuudennusmiehistä lankesi tämä tehtävä. Kaksi muuta avainta oli kirkkoherran ja kirkonisännän hallussa.
Rakennustöiden ja moraalin valvoja
Seurakunnat olivat suuria rakennuttajia, sillä kirkot, kappelit ja pappilat olivat merkittäviä rakennuskohteita. Kuudennusmiesten tehtävä oli näissäkin hankkeissa hyvin keskeinen, sillä he kutsuivat talonpojat koolle kirkkoon ja jakoivat jokaiselle työosuuden, ja he myös valvoivat oman alueensa töiden suorittamista osuuksien mukaisesti.
Omassa kinkerikunnassaan kuudennusmies oli yleinen hyvien tapojen ja moraalin vartija; hän siis valvoi yleensä kyläläisten elämää. Heidän tehtävänään oli myös valvoa kyläläisten kirkossakäyntiä, varsinkin suurina juhlapyhinä. He myös järjestivät kyläläisten kellonsoittovuorot ja valvoivat tehtävän suorittamista.
Ennen uuden kunnallislaitoksen syntyä 1860-luvulla kuudennusmiehillä oli siis paljon maallisia tehtäviä. Kuudennusmiehiksi valittiin usein vakavaraisia ja vaikutusvaltaisia seurakunnan jäseniä. Yhdessä kirkonisännän kanssa kuudennusmiehet muodostivat eräänlaisen kunnanvaltuuston.
Lähteet
- Esko Aaltonen; Paikallinen itsehallinto ennen kunnallislaitoksen syntyä. Suomen kulttuurihistoria II, WSOY, Porvoo, 1934
Viitteet
- ↑ Aaltonen 1934, s. 248.
- ↑ Aaltonen 1934, s. 247.
- ↑ Peter Bexell: Kyrkornas mysterium TId- Rum-Liv-Gudstjänst, s. 57. Skellefteå: Artos, 2015. ISBN 978-91-7580-742-3 (ruotsiksi)
