Evankelisluterilainen kirkko Willmarin kaupungissa.
Yhdysvaltalainen luterilaisuus on ollut ominainen kirkkokunta ensisijaisesti saksalaisia, pohjoismaalaisia ja muutamille muille mannereurooppalaisia juuria omaaville ryhmille. Luterilaisuus ei ole juurikaan vetänyt puoleensa muita amerikkalaisia.[1]
Luterilaisten ryhmittymät jakautuivat 1900-luvun loppuun mennessä kolmeksi suureksi ja useiksi pieniksi ryhmittymiksi. Luterilaisten suurimmassa ryhmässä yhdistyvät monet kielitaustat, se on tunnustuksellisesti suvaitsevampi ja osallistuu ekumeeniseen liikkeeseen. Toiseksi suurimmalla ryhmällä on saksalaiset juuret ja se on vahvasti tunnustuksellinen ja vain jossain määrin yhteistyöhaluinen muiden evankelisten tai konservatiivisten protestanttien kanssa. Kolmanneksi suurin ryhmä pidättäytyy selkeästi omassa toiminnasssaan.[1] Yhdysvaltain väestöstä luterilaisiin kuuluu arviolta noin 3,6 prosenttia väestöstä.[2]
Luterilaisuuden vaikutus Yhdysvaltain kristilliseen elämään ei ole ollut suhteessa sen kokoon. Luterilaisuuden kehityksen kannnalta todennäköisenä pidetään, että monet saman kulttuuri- ja kielitaustan omaavat maahanmuuttajat siirtyivät herätysliikkeisiin, baptistisiin ja pietistisiin kirkkokuntiin eikä luterilaisuuteen ole juurikaan liittynyt ei-eurooppalaistaustaisia.[1]
Historia
Luterilaisten toimintaa Yhdysvalloissa ovat luonnehtineet jännitteet identiteetin ja sitoutumisen, etnisen solidaarisuuden ja monikulttuurisen toiminnan, kulttuurisen erillisyyden sekä kansalaisosallistumisen välillä. Jännite juontanee juurensa luterilaisen ajattelun ytimeen, jossa Martti Luther itse korosti kahden regimentin oppia. H. Richard Niebuhr on luonnehtinut luterilaista näkökulmaa "Kristuksen ja kulttuurin paradoksina", joka erottaa sen reformoidusta ja kalvinistisesta perinteestä.[1]
Koska molemmat eroavat "Kristus kulttuurin yläpuolella"-periaatteesta, joka oli mahdollinen vain keskiajan Euroopan kristikunnassa, on havaittavissa jännitettä monien varhaispuritaanisten siirtolaisten omaksuman reformoidun näkökulman ja amerikkalaisten luterilaisten ajoittaisen hiljaisuuden ja julkisuudesta vetäytymisen välillä.[1]
Luterilaisuuden historiassa tyypillistä on ollut yhteisöjen kamppaileminen teologisen ja etnisen identiteetin kanssa. Monille luterilaisille yhteisöille on ollut yhteistä opin ja tunnustuksellisen liittymisen merkitys, mikä on johtanut monien luterilaisten kamppailuun unionismia vastaan sekä toisaalta ylikirkkokunnallisten yhteyksien harjoittamiseen sekä uusien yhteisöjen muodostamiseen muiden protestanttien kanssa.[1]
Luterilaisuus on tunnetumpaa Yhdysvaltojen keskilännessä, erityisesti saksalaista ja pohjoismaista syntyperää olevien keskuudessa. Seurakuntien määrällisesti merkittävimmät osavaltiot luterilaisuuden kannalta ovat Minnesota ja Wisconsin. Luterilaisuuden suhteellisesti vahvoja kannatusalueita ovat myös Pohjois-Dakota, Etelä-Dakota ja Nebraska. Merkittäviä luterilaisia kirkkokuntia ovat Amerikan evankelisluterilainen kirkko ja Missouri-synodi.[3]
Lähteet
↑ abcdefMallinson, Jeff: Lutheranism, s. 1383–1385. (Teoksessa Encyclopedia of Christianity in the United States) New York: Rowman & Littlefield, 2016. ISBN 9781442244313
