Mamelukit (arab.مملوك, mamlūk, ’omistettu’, مماليك, mamālīk, ’omistetut’) olivat muslimikalifien, seldžukkien ja aijubidienkeskiajalla käyttämiä sotilasorjia, joista tuli ajan myötä voimakas sotilaskasti. He anastivat vallan itselleen islamilaisissa maissa useita kertoja.
Mamelukit tulivat aluksi ei-islaminuskoista perheistä; näin saatiin kierrettyä muslimien sääntöä, jonka mukaan muslimit eivät saa sotia toisia muslimeita vastaan. Mamelukit hallitsivat Egyptiä kahteen otteeseen (esimerkiksi vuosina 1250–1517).
Vuonna 1206 Qutb-ud-din Aybak, muslimijoukkojen mamelukkikomentaja Intiassa, julistautui sulttaaniksi, mikä merkitsi Delhin sulttaanikunnan alkua. Orjadynastiaksi kutsuttu mamelukkisuku hallitsi Delhin sulttaanikuntaa vuoteen 1290.
Aijubidi-dynastian keskenään vallasta kamppailleet Saladinin perilliset kokosivat itselleen kasvavia määriä mamelukkijoukkoja. Lopulta mamelukit kaappasivat vallan vuonna 1250 ja perustivat Mamelukkien sulttaanikunnan Egyptiin. Tämä valtakunta torjui muun muassa mongolien hyökkäykset ja säilyi vuoteen 1517, jolloin Osmanien valtakunta valloitti Egyptin.[1][2]
Mamelukkien instituutiot kuitenkin säilyivät Egyptissä myös osmanien vallan alla ja 1700-luvun loppupuolella mamelukit pyrkivät itsenäistymään. Napoleon kuitenkin voitti mamelukkien joukot vuonna 1798 ja ajoi heidät Ylä-Egyptiin. Mamelukit olivat lisänneet vanhoihin taistelutekniikoihinsa siihen mennessä vain musketit. Napoleon otti mamelukkeja joukkoihinsa ja jopa henkivartiokaartiinsa. Mamelukkien uudet vallankaappausyritykset johtivat vuonna 1809 mamelukkien joukkomurhiin ja vainoihin, jotka käytännössä hävittivät Egyptin mamelukit. Bagdadissa oli erillinen mamelukkialue, jossa mamelukit säilyttivät autonomiansa vuoteen 1832.
↑Otavan suuri maailmanhistoria 8: Sydänkeskiaika, s. 36. (Päätoimittaja Erling Bjøl. Suomentanut Heikki Eskelinen) Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-07825-9
