A12 Infantry Tank II Matilda oli brittiläinentoisen maailmansodan jalkaväentukipanssarivaunu (engl.Infantry tank). Roolissaan se oli tarkoitettu hyökkäävän jalkaväen tukemiseen ja uhrasi nopeutta panssaroinnin hyväksi.
Vanhempi Matilda tai Matilda II ei ollut nimestään huolimatta A11 Infantry Tank I Matildan tai Matilda I:n jatkokehitysversio, eivätkä vaunut jakaneet yhteisiä komponentteja.
Infantry Tank Mk II suunniteltiin Royal Arsenalilla Woolwichissa. Matilda II painoi 27 tonnia ja se oli aseistettu 2-naulaisella 40 mm:n tykillä mallia Q.F. 2-pdr kolmen miehen tornissa. Mk II oli näin yli kaksi kertaa painavampi kuin ainoastaan konekivääreillä aseistettu edeltäjänsä. Jalkaväkitankkien tapaan se oli raskaasti panssaroitu: panssaria oli edessä 78 mm. Vaunun paino ja kahden linja-autosta lainatun 180 hevosvoiman moottorin teho ja ongelmallinen jousitus rajoittivat nopeutta merkittävästi. Vaunun maantienopeus oli 26 km/h ja Pohjois-Afrikan aavikoilla Matilda II saavutti 9,5 km/h nopeuden. Tätä ei pidetty ongelmana Matildan roolin vuoksi, jossa sen ei brittiläisen doktriinin mukaan tarvinnut saavuttaa kuin sotilaan kävelynopeus. Taisteluissa tämä ajattelu osoittautui virheelliseksi. Vahva panssarointi kuitenkin kompensoi puutteita liikkuvuudessa. Matildan valetun tornin panssarointi osoittautui kuitenkin legendaariseksi: vuosina 1940–1941 se sai lempinimen ”Aavikon kuningatar” (Queen of the Desert).
Ensimmäisen Matilda II:t rakennettiin 1937, mutta sodan puhjetessa syyskuussa 1939 vain kaksi oli käytössä. Vuoteen 1943 mennessä, jolloin valmistus lopetettiin, vaunuja rakennettiin 2987 Fowler, Ruston and Hornsbyn ja myöhemmin LMS:n, Harland and Wolffin ja North British Locomotive Co:n tehtailla.
Matilda II:ta käyttivät taistelussa ensimmäisinä 4. ja 7. kuninkaallinen panssarivaunurykmentti Ranskassa 1940. Panssarinsa vahvuuden ansiosta se oli lähes immuuni saksalaisten vaunujen tykeille. Epätoivoissaan saksalaiset ottivat käyttöön myöhemmin suurta mainetta saaneet 8,8 cm FlaK 18 ja 36 -ilmatorjuntatykit panssarintorjuntaan.
Pohjois-Afrikan taistelujen alussa Matildat osoittautuivat taas tehokkaiksi italialaisia ja saksalaisia vaunuja vastaan. Kaksinaulainen oli verrattavissa toisten vaunujen 37–45 mm tykkeihin. Erwin RommelinAfrikakorpsin harjoittava liikkuva sodankäynti oli kuitenkin ongelmallista Matildan hitauden ja epäluotettavan ohjausjärjestelmän vuoksi. Toinen ongelma oli tykin sirpalekranaatin puute.
Kun saksalaiset saivat uusia vaunuja, Matilda jäi ajastaan jälkeen. Vaunuun ei saanut isompaa tornia tai tykkiä. Vaunun valmistus oli myös kallista. Vickers suunnitteli halvemman vaihtoehdon Valentinen, jossa oli sama tykki ja samantasoinen panssarointi, mutta nopeammalla ja halvemmalla alustalla. Valentinen, Lee/Grantin ja Shermanin myötä Matilda jäi käytöstä brittiarmeijassa. El Alameinin taistelun aikaan vain harvoja Matildoja oli enää käytössä.
Yli tuhat Matildaa vietiin Neuvostoliittoon. Siellä ne taistelivat jo Moskovan taistelussa ja yleistyivät 1942 etenkin etelärintamalla, joka oli lähinnä Persian huoltotietä. Myös Neuvostoliitossa vaunu havaittiin hitaaksi ja epäluotettavaksi, eikä ollut puna-armeijan panssarimiesten suosiossa. Neuvostoliitossa Matildoja käytettiin pääasiassa vuonna 1942, mutta muutamia selviytyi vuoden 1944 taisteluihin.
Tyynellämerelläjapanilaisilta puuttui raskas aseistus ja Matilda jäi käyttöön muutamissa australialaisissa rykmenteissä Australian 4. panssariprikaatissa lounaisen Tyynenmeren alueella. Ensimmäisen kerran ne taistelivat Houninniemen kampanjassa lokakuussa 1943. Ne olivat käytössä sodan loppuun asti Wewakissa, Bougainvillessa ja Borneolla. Vahvan panssarointinsa ansiosta Matilda oli täysin immuuni japanilaisten panssarivaunujen tulitukselle, ja sen 40 mm tykki oli riittävä tuhoamaan kaikki japanilaisvaunut. Vaunusta valmistettiin myös versio Matilda Hedgehog, jossa vaunun takakannella oli seitsemänputkinen Hedgehog-syvyyspomminheitin. Tätä versiota käytettiin bunkkerien ja linnoitettujen kohteiden tuhoamiseen. Australialaisjoukkojen keskuudessa Matilda sai epävirallisen lempinimen Queen of the Jungle.
Lähteet
Trewhitt, Philip: Panssarivaunut ja panssaroidut ajoneuvot: 300 sotilasajoneuvoa ympäri maailman, s. 49. (2. painos) Suomentanut Petri Kortesuo. Hämeenlinna: Karisto, 2009. ISBN 978-951-23-5145-9
