Muskariini on väritön, hygroskooppinen, vesiliukoinen ja huoneenlämmössä kiinteä yhdiste.[1] Muskariini esiintyy luontaisesti tietyissä sienilajeissa, kuten punakärpässienessä ja risakkaissa.[2] Oswald Schmiedeberg eristi muskariinin punakärpässienestä ja kuvasi sen farmakologisia ominaisuuksia vuonna 1869.[3] Muskariini oli ensimmäinen koskaan tutkittu parasympatomimeetti.[2]
Vaikutukset elimistössä
Muskariini on muskariinireseptorin agonistina, joka jäljittelee elimistön oman välittäjäaineen asetyylikoliinin toimintaa.[3]
Muskariini aiheuttaa elimistössä tyypillisiä kolinergisia reaktioita. Verisuonet laajenevat, verenpaine laskee ja sydämen lyöntitiheys hidastuu. Keuhkoputket supistuvat ja limaneritys lisääntyy, mikä voi vaikeuttaa hengitystä etenkin astmaatikoilla. Muskariinireseptoriagonistit lisäävät tuntuvasti syljen eritystä. Samoin lisääntyvät hiki- ja kyynelrauhasten sekä nenänielun rauhasten, mahalaukun ja suolen limakalvojen rauhasten eritystoiminta.[3] Muskariinilla ei ole vaikutusta keskushermostoon, koska se ei läpäise veri-aivoestettä positiivisesti varautuneen typpiatominsa vuoksi.
Myrkytysoireet
Muskariinimyrkytyksen oireet alkavat 15–30 minuutin kuluessa sienen nauttimisesta lisääntyneellä syljenerityksellä, hikoilulla ja kyyneleiden erityksellä. Suurella annostuksella näitä oireita seuraa vatsakipu, voimakas pahoinvointi, ripuli, sumeneva näkökenttä sekä hengityksen työläys. Varsinainen myrkytystila seuraa yleensä kahden tunnin sisällä aineen nauttimisen jälkeen. Myrkytyksissä kuolemantapaukset ovat harvinaisia, mutta vakavissa tapauksissa se on mahdollista sydämen tai hengityselimistön pettäessä.[4]
Muskariinimyrkytyksissä vasta-aineena käytetään atropiinia, joka salpaa muskariinireseptoreja eli on muskariinireseptoriantagonisti.[2]
Katso myös
Lähteet
Aiheesta muualla
