Narges Mohammadi (pers. نرگس محمدی; s. 21. huhtikuuta 1972)[1] on Iranin merkittävin ihmisoikeusaktivisti ja vuoden 2023 Nobelin rauhanpalkinnon saaja.[2]
Elämä
Aktivismissaan hän on keskittynyt muun muassa naisiin kohdistuvan väkivallan ja seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseen; naisten aseman parantamiseen uskonnollisen hallituksen alaisuudessa sekä kuolemaantuomittujen vankien oikeuksien puolustamiseen. Hän on myös vaatinut Irania siirtymään islamilaisesta tasavallasta demokratiaan.[3]
Hän on pitkään kampanjoinut kuolemanrangaistuksen poistamiseksi. Vuonna 2010 hänet tuomittiin 11 vuodeksi vankilaan; myöhemmin tuomiota pidennettiin 16 vuoteen.[4] Nobel-palkintolautakunnan mukaan Iranin hallinto on tuominnut hänet vangittavaksi yhteensä 31 vuodeksi sekä ruoskittavaksi[5]. Mohammadi istuu tällä hetkellä 10 vuoden vankeusrangaistusta pahamaineisessa Evinin vankilassa Teheranissa.[6] Vankeudestaan huolimatta hän on onnistunut lähettämään viestejä ja olemaan puhelinyhteydessä ulkomaailmaan.[3]
Mohammadi varttui Zanjanin kaupungissa keskiluokkaisessa perheessä. Hänen isänsä oli kokki ja maanviljelijä.[3] Äidin puoleinen suku oli poliittisesti aktiivinen, ja islamilaisen vallankumouksen jälkeen hänen setänsä ja kaksi serkkua vangittiin[7]. Toinen serkuista tuomittiin kuolemaan[7]. Mohammadin äiti varoitti häntä ryhtymästä koskaan aktivistiksi, sillä Iranissa siitä joutuisi maksamaan liian kovan hinnan[8].
Mohammadi meni yliopistoon Qazviniin opiskelemaan ydinfysiikkaa.[3]
Yliopistossa hän tapasi tulevan aviomiehensä Taghi Rahmanin, tunnetun aktivistin, joka piti salaisia luentoja kansalaisyhteiskunnasta[7]. Rahmani on viettänyt 17 vuotta elämästään vankilassa.[3] Vuonna 1999 he solmivat avioliiton, jota Mohammadin vanhemmat pitivät tuhoon tuomittuna[7]. Viranomaisten painostuksen lisääntymisen jälkeen Rahmani lähti maasta toukokuussa 2011 ja heidän lapsensa seurasivat perässä heinäkuussa 2015. Lasten on arvioitu olleen erossa äidistään koko elämänsä kuutta vuotta lukuun ottamatta.[3] Mohammadi kieltäytyi lähtemästä maasta ja Nobel-palkinnon voitettuaan hän vannoi pysyvänsä Iranissa, vaikka se merkitsisi sitä, että hän joutuisi viettämään vankeudessa koko loppuikänsä[2].
Valmistuttuaan yliopistosta Mohammadi muutti Teheraniin ja aloitti uran insinöörinä ja ihmisoikeusaktivistina[2]. Hän työskenteli rakennustarkastusyrityksessä[7] ja toimi journalistina uudistusmielisissä sanomalehdissä.[3] Hän tuli tunnetuksi vuonna 2003 alkaneesta työstään Ihmisoikeuksien puolustajien keskuksessa, jonka perusti Shirin Ebadi.[9] Mohammadi toimi järjestön varapuheenjohtajana.[9]
Hallitus pakotti Mohammadin työnantajan antamaan hänelle potkut vuonna 2008 ja kielsi häntä työskentelemästä insinöörialalla.[2] Vuonna 2009 viranomaiset takavarikoivat hänen passinsa[3]. Vuonna 2012 alkoi ensimmäinen vankeusaika, mutta tuolloin vankeus keskeytettiin terveyssyistä.[3] Vuonna 2013 Mohammadi alkoi kampanjoida kuolemanrangaistuksen poistamisen puolesta[9]. Vuonna 2015 hän joutui uudestaan vankeuteen, josta hänet vapautettiin 2020.[3] 2021 hänet vangittiin jälleen ja tammikuussa 2022 hänelle määrättiin valtionvastaisen propagandan levittämisestä tuomio, jota hän nyt suorittaa.[3][8] Tuomioon kuuluu 8 vuotta 2 kuukautta vankeutta, kahden vuoden sisäinen karkotus Teheranin ulkopuolelle, kielto toimia puolueiden ja kansalaisjärjestöjen jäsenenä, kielto toimia verkossa tai tiedotusvälineissä sekä 74 ruoskaniskua.[3] Vankilassa Mohammadi järjestää mielenosoituksia, sit-inejä ja tapaamisia, joissa hän laulaa ja tanssii ja kertoo toisille vangeille kansalaisoikeuksista.[7]
Marraskuussa 2023 Mohammadi aloitti syömälakon protestiksi vankeja koskevia sairaanhoidon rajoituksia sekä naisten huivipakkoa vastaan. Vankilan viranomaiset eivät ole päästäneet häntä sairaalahoitoon ilman huivia.[10] Joulukuussa 2023 hän aloitti uuden syömälakon.[11] 2023 joulukuussa Mohammadin lapset vastaanottivat hänelle myönnetyn Nobelin rauhanpalkinnon hänen puolestaan[12]. Samaan aikaan Mohammadi itse oli syömälakossa Evinin vankilassa Teheranissa[12].
Palkintoja ja huomionosoituksia
Kirjoja
- Muhammadī, Nargis & Rezanezhad, Amir: White Torture: Interviews with Iranian Women Prisoners. London: Oneworld, 2022. ISBN 9780861545506
Lähteet
Aiheesta muualla
1901–1925
|
1901: Dunant, Passy
1902: Ducommun, Gobat
1903: Cremer
1904: Kansainvälisen oikeuden instituutti
1905: Suttner
1906: Roosevelt
1907: Moneta, Renault
1908: Arnoldson, Bajer
1909: Beernaert, Paul Balluet d’Estournelles de Constant
1910: Kansainvälinen Rauhantoimisto
1911: Asser, Fried
1912: Root
1913: La Fontaine
1917: Punainen Risti
1919: Wilson
1920: Bourgeois
1921: Branting, Lange
1922: Nansen
1925: Chamberlain, Dawes
|
1926–1950
|
1926: Briand, Stresemann
1927: Buisson, Quidde
1929: Kellogg
1930: Söderblom
1931: Addams, Butler
1933: Angell
1934: Henderson
1935: Ossietzky
1936: Lamas
1937: Cecil
1938: Nansenin kansainvälinen pakolaistoimisto
1944: Punainen Risti
1945: Hull
1946: Balch, Mott
1947: Kveekarit
1949: Boyd Orr
|
1951–1975
|
1950: Bunche
1951: Jouhaux
1952: Schweitzer
1953: Marshall
1954: Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö
1957: Pearson
1958: Pire
1959: Noel‑Baker
1960: Lutuli
1961: Hammarskjöld
1962: Pauling
1963: Punainen Risti
1964: King
1965: Unicef
1968: Cassin
1969: Kansainvälinen työjärjestö
1970: Borlaug
1971: Brandt
1973: Kissinger, Lê
1974: MacBride, Satō
1975: Saharov
|
1976–2000
|
1976: B. Williams, Corrigan
1977: Amnesty International
1978: Sadat, Begin
1979: Äiti Teresa
1980: Esquivel
1981: YK:n pakolaisapujärjestö
1982: Myrdal, García Robles
1983: Wałęsa
1984: Tutu
1985: Lääkärit ydinsotaa vastaan
1986: Wiesel
1987: Arias
1988: YK:n Rauhanturvaajat
1989: Dalai Lama
1990: Gorbatšov
1991: Suu Kyi
1992: Menchú
1993: Mandela, de Klerk
1994: Arafat, Peres, Rabin
1995: Pugwash-liike, Rotblat
1996: Belo, Ramos Horta
1997: Kampanja maamiinojen kieltämiseksi (ICBL), J. Williams
1998: Hume, Trimble
1999: Lääkärit ilman rajoja
2000: Kim
|
2001–
|
2001: YK, Annan
2002: Carter
2003: Ebadi
2004: Maathai
2005: IAEA, ElBaradei
2006: Yunus, Grameen Bank
2007: Gore, IPCC
2008: Ahtisaari
2009: Obama
2010: Liu
2011: Gbowee, Johnson Sirleaf, Karman
2012: EU
2013: Kemiallisten aseiden kieltojärjestö
2014: Satyarthi, Yousafzai
2015: Tunisian kansallisen vuoropuhelun kvartetti
2016: Juan Manuel Santos
2017: International Campaign to Abolish Nuclear Weapons
2018: Murad, Mukwege
2019: Abiy
2020: Maailman ruokaohjelma
2021: Ressa, Muratov
2022: Bjaljatski, Memorial, Center for Civil Liberties
2023: Mohammadi
2024: Nihon Hidankyō
|
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Henkilöt | |
---|
Muut | |
---|