Nicolae Iorga (18. kesäkuuta1871Botoşani – 28. marraskuuta1940Strejnicu) oli romanialainen historioitsija, kirjallisuuskriitikko ja konservatiivinen poliitikko, joka toimi Romanian pääministerinä vuosina 1931–1932. Hänen kansallismielisillä kirjoituksillaan ja luennoillaan oli suuri vaikutus Romaniassa. Hän kirjoitti elämänsä aikana arviolta yli tuhat kirjaa ja noin 25 000 artikkelia useilla eri kielillä.[1]
Iorga opiskeli Iașin, Pariisin, Berliinin ja Leipzigin yliopistoissa, ja valmistui filosofian tohtoriksi vuonna 1893.[2] Hänet nimitettiin vuonna 1895 keskiajan ja uuden ajan historian professoriksi Bukarestin yliopistoon. Iorga julkaisi seuraavina vuosina lukuisia teoksia Romanian ja romanialaisen kirjallisuuden historiasta. Hänen huomattavimpia teoksiaan olivat kolmiosainen ristiretkiä koskenut tutkimus Notes et axtraits pour servir à l’histoire des croisades (1899–1902), kaksiosainen Romanian kansan historia Geschichte des rumänischen Volkes (1905) ja viisiosainen Osmanien valtakunnan historia Geschichte des osmanischen Reiches (1908–1912).[1][2]
Iorga toimitti Romanian historiaa koskeneita lähdejulkaisukokoelmia ja julkaisi vuonna 1892 yhden oman runokokoelman. Vuodesta 1905 hän toimitti Neamul Românesc -nimistä aikakauslehteä ja vuodesta 1909 Neamul Românesc literar -nimistä kirjallista kuukausilehteä. Iorgan toiminnan keskus oli Vălenii de Munten kylä Karpaateilla, johon hän oli asettunut asumaan.[2] Hän perusti sinne kansankorkeakoulun vuonna 1908. Hän perusti myös Kaakkois-Euroopan tutkimusinstituutin vuonna 1913.[1] Uransa myöhäisvaiheessa Iorga julkaisi vielä laajan kymmenosaisen Romanian historian Istoria Românilor (1936–1939).[1]
Poliitikkona
Iorga valittiin Romanian parlamentin edustajainkamariin ensi kerran vuonna 1907 Iașin edustajana. Hän perusti oman Kansallisdemokraattisen puolueen.[1][2] Hän osallistui vuonna 1913 toiseen Balkanin sotaan sota-akatemian professorina ja kannatti ensimmäisen maailmansodan aikana Romanian liittymistä ympärysvaltojen puolelle sekä vastarinnan jatkamista tappioista huolimatta. Vuosina 1919–1920 Iorga oli edustajainkamarin puhemies. Hän vaikutti 1920-luvun alkuvuosina luennoitsijana Pariisissa ja hänet valittiin vuonna 1919 Ranskan instituutin jäseneksi.[3] Iorga toimi Romanian pääministerinä ja samalla myös opetusministerinä 1931–1932. Hän tuki vuonna 1930 valtaan nousseen kuningas Kaarle II:n itsevaltaista hallintoa, mutta vastusti ääriliikkeitä. Fasistisen Rautakaartin kannattajat murhasivat Iorgan marraskuussa 1940.[1]
Jälkimaine
Toisen maailmansodan jälkeen Romanian kommunistihallinto kielsi Iorgan teokset, mutta Nicolae Ceaușescun valtakaudella hänet alettiin kuvata virallisessa propagandassa myönteisenä hahmona. Iorgan kuva on ollut vuodesta 1992 yhden Romanian leun setelissä (ennen vuoden 2005 rahanarvonmuutosta 10 000 leun setelissä).
Lähteet
↑ abcdefNicolae Iorga(englanniksi)Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 9.9.2015.
.png)
