Niilo Hersalo

Niilo Viktor Hersalo (vuoteen 1935 Sigell,^[1] 14. maaliskuuta 1895 Hollola – 13. helmikuuta 1979 Hollola) oli suomalainen kenraalimajuri toisen maailmansodan aikana.

Suomen sisällissodan kynnyksellä ylioppilaaksi valmistunut Hersalo pani alulle Lappeenrannan suojeluskunnan,^[2] jonka jälkeen hän toimi sen kouluttajana.^[3] Myöhemmin hän palveli Hans Kalmin johtamassa Pohjois-Hämeen I pataljoonassa.^[4] Sisällissodan jälkeen Hersalo oli yksi kahdeksasta suomalaisesta upseerista, jotka koulutettiin esikuntaupseeriksi Weimarin tasavallan ajan Saksassa. Yleisesikuntaupseeriksi hänet nimitettiin 1931. Turun suojeluskuntapiirin piiripäällikkönä hän toimi 1921–1924. Suojeluskuntien päällystökoulua hän johti 1925–1927. Hän loi pitkän uran suojeluskunnan yliesikunnassa 1928–1939.^[5]

Sisällissodan jälkeen Hersalo avioitui 1922 Hollolan kirkkoherran Nestor Seijeksen (ent. Nordling) tyttären Aili Seijeksen kanssa. Hersalon vanhemmat olivat vuokraviljelijä Kalle Viktor Sigell ja Amanda (o.s. Hakala) Hollolasta. Hersalon isoisä oli Hans Viktor Sigell, joka toimi vuosina 1861–1914 Hollolan kirkon suntiona.^[6]

Talvisodan aikana Hersalo johti Karjalan kannakselle sijoitettua 21. divisioonaa, joka kävi jatkuvaa ja raskasta puolustustaistelua puna-armeijaa vastaan. Välirauhan ajan Hersalo vietti Satakunnan sotilasläänin komentajana. Tässä tehtävässä hän toimi myös jatkosodan jälkeen 1944-1946.

Kuukautta ennen jatkosodan alkamista, 18. kesäkuuta 1941, Hersalo nimitettiin Kannakselle sijoitetun 15. divisioonan komentajaksi. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi 26. huhtikuuta 1942. Myös hänen poikansa luutnantti Mauri Hersalo osallistui Kannaksen taisteluihin, joissa hän kuoli 4. marraskuuta 1943.^[7] Hersalo toimi 15. divisioonan komentajana 27. marraskuuta 1944 saakka. Sodan aikana Hersaloa ehdotettiin Vapaudenristin ritarikunnan 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi, mutta ylipäällikkö ei hyväksynyt ehdotusta.

Sodan jälkeen Hersalo kirjoitti useisiin lehtiin ja osallistui suojeluskuntien historian kirjoittamiseen.

Ylennykset: reservin luutnantti 1918, reservin kapteeni 1920, kapteeni 1925, majuri 1925, everstiluutnantti 1928, eversti 1934, kenraalimajuri 1942.

Niilo V. Sigell

• Suojeluskuntamiehen oppi- ja käsikirja 1 Sodat, sotalaitokset, suojeluskuntajärjestö. Gummerus, 1920.
• Suojeluskuntamiehen oppi- ja käsikirja. 2, Jalkaväen taktillinen kouluutus . Gummerus, 1922.

N. V. Stigell

• Stahel ja N. V. Sigell: Pienempien osastojen käytännöllinen taistelukoulutus : esimerkeillä, karttapiirroksilla ja valokuvilla valaistu alipäällystön opas / Stahel, Sigell. Gummerus, 1925.

N. V. Hersalo

• Jalkaväen taistelutaito. 1, Taistelutoiminnan periaatteita. Suojeluskuntain kustannus, 1927.
• Jalkaväen taistelutaito. 2, Johtajatoiminnallisia näkökohtia soveltamistehtävien valossa. Suojeluskuntain kustannus, 1928.
• Jalkaväen taistelutaito. 3, Joukkueen ja sen osien taistelutoiminnasta ja –koulutuksesta. Suojeluskuntain kustannus, 1929.
• Reserviupseeri johtajana: periaatteita ja soveltamisesimerkkejä kiväärijalkaväen nuoremmalle upseeristolle, Otava, 1935.
• Kiväärijoukkueen johtaja: johtajatoiminnallinen oppikirja alemmalle johtajistolle, Helsinki: Otava, 1939.
• Suojeluskuntai historia I–II. Helsinki: Hata 1955, 1962. (III osan on kirjoittanut Hannes Raikkala)

• Väänänen, Kalle: Vainotien vartijat, Viipurin Suojeluskuntapiirin piiriesikunta: Viipuri, 1939.
• Kuka kukin on 1954 (Runeberg.org)