Alex Federleynpilapiirros, jossa pilkataan sivistyneistön intoa suomalaistaa nimensä. Knalleihin ja pitkiin takkeihin pukeutuneet säätyläismiehet kyyristyvät "Ylioppilaiden keskusteluseuran nimenmuuttotoimikunta" -käytävään, josta tulevat ulos 'juntteina' suomalaisissa kansanpuvuissa.
Nimien suomalaistamisella tarkoitetaan Suomessa kansallisaatteen hengessä tapahtunutta liikettä, jossa muita kuin suomenkielisiä, yleensä ruotsinkielisiä, sukunimiä muutettiin suomenkielisiksi. Jotkut suomensivat samalla myös etunimensä.lähde?
Fennomaanit pitivät tärkeänä, että suomalaisilla pitäisi olla suomenkieliset sukunimet. Säätyläisillä yleisten vieraskielisten sukunimien suomalaistaminen muodostuikin 1900-luvun alkupuolella ajoittain suoranaiseksi joukkoliikkeeksi, ja varsinkin suuressa nimenmuutoksessa vuosina 1906 ja 1935 kymmenettuhannet ihmiset omaksuivat suomenkielisen sukunimen. Tällöin käyttöön tulleet sukunimet olivat aikaisemmista poiketen usein kaksiosaisia yhdyssanoja, ruotsinkielisten sukunimien käännöksiä.lähde?
J. V. Snellmanin syntymän satavuotispäivän yhteydessä vuonna 1906 kirjailija Johannes Linnankoski kehotti suomalaistamaan vierasperäiset sukunimet. 12. toukokuuta 1906 julkaistussa Suomalaisen Virallisen Lehden lisälehdessä noin 24 800 henkilöä ilmoitti suomalaistaneensa nimensä.[1][2] Samana päivänä perustettiin myös Suomalaisuuden liitto.[3] Kaikkiaan vuosien 1906 ja 1907 aikana noin 70 000 suomalaista suomensi sukunimensä.[4]
Javanainen, Juha: Snellmanin kunniaksi sukunimet suomalaisiksi: Snellmanin 100-vuotispäivän 12.5.1906 suuri sukunimien suomalaistamispäivä Tampereella ja muuallakin Suomessa. Tampere: Juha Javanainen, 2006.
Paikkala, Sirkka: Se tavallinen Virtanen: Suomalaisen sukunimikäytännön modernisoituminen 1850-luvulta vuoteen 1921. (Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 959) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-567-X
