Hänen keisarillinen ja kuninkaallinen korkeutensa; Itävallan keisarillinen prinssi; Unkarin, Kroatian ja Böömin kuninkaallinen prinssi Otto von Habsburg oli Itävallan viimeisen keisarin ja Unkarin viimeisen kuninkaan Kaarle I:n ja Zita von Bourbon-Parman vanhin poika. Itävallan keisarikunta lakkautettiin vuonna 1918 ja Unkarin kuningaskunta ensin vuonna 1918 ja uudestaan 1946. Tästä lähtien Otto von Habsburg itse, hänen sukunsa ja itävaltalaiset legitimistit pitivät häntä laillisena kuningas-keisarina.[3]
Otto von Habsburg oli aktiivinen vaikuttaja eurooppalaisessa politiikassa 1930-luvulta alkaen. Hänet tultiin tuntemaan Habsburgien restauraation kannattajana, Euroopan integraation edistäjänä sekä tiukkana natsismin ja kommunismin vastustaja.
Otto von Habsburg puhui sujuvasti saksaa, unkaria, kroaattia, englantia, espanjaa, ranskaa ja latinaa. Hänen äitinsä Zita von Bourbon-Parma opetti pojalleen useita kieliä, jotta hän voisi myöhemmin elämässään hallita eri maita.[4][5] Elämänsä aikana Habsburg hyödynsi kielitaitoaan kirjoittamalla noin 40 kirjaa saksaksi, unkariksi, ranskaksi ja espanjaksi.[6] Vaikka hänestä tuli vuonna 1918 kansalaisuudeton, oli Otolla kuollessaan Saksan, Itävallan, Unkarin ja Kroatian kansalaisuudet.[7][8] Lisäksi hänellä oli Monacon, Maltan ja Espanjan passit.
Otto von Habsburg syntyi 20. marraskuuta 1912 Villa Wartholzin keisarillisessa kartanossa Reichenau an der Raxissa, Ala-Itävallan osavaltiossa, Itävallassa. 25. marraskuuta 1912 hänet kastettiin. Wienin arkkipiispa, kardinaali Franz Xaver Nagl toimi kastajana. Hänen kummisetänsä oli keisari Frans Joosef I, jota edusti arkkiherttua Frans Ferdinand. Hänen kummitädinsä oli Maria Antonia de Braganza, hänen isoäitinsä äidin puolelta.[9] Hänellä oli viisi nuorempaa sisarusta.
Otto vanhempiensa kanssa Kaarlen kruunajaisten virallisissa valokuvissa Budapestissa.
Oton isä, arkkiherttua Kaarle I nousi valtaistuimelle marraskuussa 1916, jolloin Otosta tuli Itävallan, Unkarin ja Böömin kruununprinssi.
Itävallan parlamentti valitsi uuden kanslerin Saksalaiselle Itävallalle (Republik Deutschösterreich) 30. lokakuuta 1918. Unkarissa käynnistyi seuraavana päivänä, 31. lokakuuta 1918 sosiaalidemokraattien johtama krysanteemivallankumous. Kaarle I luopui vallankumouksen pakottamana valtaistuimestaan 11. marraskuuta 1918 ja muutamaa päivää myöhemmin Itävalta julistautui itsenäiseksi tasavallaksi. Unkari seurasi perässä ja julistautui Unkarin demokraattiseksi tasavallaksi 16. marraskuuta 1918.
Maanpaossa
Kaarle I:n luovuttua valtaistuimestaan marraskuussa 1918 joutui Habsburgien keisariperhe lähtemään maanpakoon Madeiralle.[3] Otto oli 5-vuotias, kun perhe joutui maanpakoon. Samalla Otosta tuli valtioton henkilö. Hän kasvoi pääasiassa Espanjassa.
Maanpaosta huolimatta Oton äiti, vakaumuksellinen katolilainen Zita von Bourbon-Parma kasvatti hänestä kunnollista katolilaista hallitsijaa. Hänet kasvatettiin Itävalta-Unkarin aikaisempien kruununperillisien tavoin.
Vaikka Unkari palautettiin monarkiaksi 1. maaliskuuta 1920, ei Kaarle I saanut takaisin valtionpäämiehen asemaansa, vaan amiraali Miklós Horthy hallitsi valtionhoitajana vuoteen 1944 asti.
Kun Kaarle I kuoli vuonna 1922, tuli Otosta kruununperillinen. Itävallan hallitus kuitenkin kielsi Habsburgien keisarisuvun paluun maahan ja takavarikoi suvun maaomistukset ja omaisuuden. Kaarle I on julistettu katolisessa kirkossa autuaaksi ja keisarinna Zitan autuaaksi julistamisen prosessi on käynnissä.
Asuinpaikat
Ollessaan maanpaossa Otto von Habsburg asui Madeiran ja Espanjan lisäksi Sveitsissä, Belgiassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Hän asui 1930-luvulla Belgiassa, jossa hän opiskeli yliopistossa. Hän arvosteli natsi-Saksan vuonna 1938 suorittamaa Itävallan miehittämistä eli Anschlussia. Saksan miehitettyä Belgian vuonna 1940 hän pakeni Ranskaan, ja kun Ranskakin miehitettiin, hän siirtyi Portugaliin. Vuonna 1954 hän asettui aloilleen Saksan Baijeriin, Villa Austria -kartanoonsa, jossa asui kuolemaansa asti. Hän luopui Itävallan kruunun tavoittelusta vuonna 1961 hakiessaan Itävallan kansalaisuutta.[10] Hän anoi muutto-oikeutta Itävaltaan ja pääsi vierailemaan synnyinmaassaan vuonna 1966, josta lähtien hän asui BaijerissaPöckingissä.
Avioliitto ja lapset
Otto von Habsburg avioitui vuonna 1951 prinsessa Regina Helene Elisabet Margarete von Sachsen-Meiningenin (1925–2010) kanssa. Heille syntyivät lapset:
Andreas Maria, Itävallan arkkiherttuatar (s. 1953), avioitui vuonna 1977 Neippergin kreivi Karl Eugenin (s. 1951) kanssa ja heille syntyi viisi lasta: Philipp (s. 1978), Benedikt (s. 1980), Dominik (s. 1981), Maria Hemma (s. 1983) ja Catharina (s. 1986)[11]
Monica Maria Roberta Antonia Raphaela, Itävallan arkkiherttuatar (s. 1954), avioitui vuonna 1980 Santangelon herttuan, Luis Maria Gonzago de Casanova-Cardenas y Baronin (s. 1950) kanssa ja heille syntyi viisi lasta: Baltasar de Casanova y Habsburgo-Lorena (s. 1981), Gabriel de Casanova y Habsburgo-Lorena (s. 1983), Rafael de Casanova y Habsburgo-Lorena (s. 1986) ja Santiago de Casanova y Habsburgo-Lorena (s. 1993)
Michaela Maria Madelaine Kiliana Elisabet, Itävallan arkkiherttuatar (s. 1954), 1. avioliitto vuonna 1984 Eric Alba Teran d'Antin, avioero vuonna 1994. Heille syntyivät lapset: Marc Juan Teran d'Antin (s. 1984), Carla Teran d'Antin (s. 1987) ja Justin Christopher Teran d'Antin (s. 1989) 2. avioliitto vuonna 1994 Kageneckin kreivi Hubertus Joseph Alphonse Carl Michael Marian kanssa.
Gabriella, Itävallan arkkiherttuatar (s. 1956), avioitui vuonna 1978 Christian Meisterin kanssa. Heille syntyivät lapset: Severin Meister (s. 1981), Lioba Meister (s. 1983) ja Alene Meister (s.1986)
Walburga Maria Franziska Helene Elisabet, Itävallan arkkiherttuatar (s. 1958), avioitui vuonna 1992 kreivi Axel Archibald Douglasin kanssa. Heille syntyi kreivi Moritz Douglas (s. 1994)
Karl Thomas Robert Maria Franziskus Georg Bahnam, Itävallan arkkiherttua (s. 1961), avioitui vuonna 1993 paronitar Franziska Anne Dolores von Thyssen-Bornemiszan (s. 1958) kanssa. Heille syntyivät lapset: Eleonore Jelena Maria del Pilar Iona, Itävallan arkkiherttuatar (s. 1994); Ferdinand, Itävallan arkkiherttua (s. 1997) ja Gloria, Itävallan arkkiherttuatar (s. 1999)
Paul George Maria Joseph Dominikus, Itävallan arkkiherttua (s. 1964), avioitui vuonna 1997 Oldenburgin herttuatar Eilika Helene Jutta Clementine von Holstein-Gottorpin (s. 1972) kanssa. Heille syntyivät lapset: Zsofia, Itävallan arkkiherttuatar (s. 2001): Ildikó, Itävallan arkkiherttuatar (s. 2002) ja Károly Konstantin, Itävallan arkkiherttua (s. 2004)[12][13]
Poliittinen ura
Otto von Habsburg toimi Kansainvälisen Paneurooppalaisen Unionin varapuheenjohtajana vuosina 1957–1973 ja puheenjohtajana vuosina 1973–2004. Vuonna 1961 Espanjan valtionhoitaja, El Caudillo ja generalissimoFrancisco Franco tarjosi Otto von Habsburgille Espanjan kruunua. Habsburg kieltäytyi kruunusta vedoten siihen, ettei Habsburg-suku ollut hallinnut kyseistä kruunua sitten 1600-luvun alun, ja suositteli kuninkaaksi sen sijaan Bourbon-suvun Juan Carlos de Borbónia.[14]
Von Habsburg toimi Euroopan parlamentin jäsenenä (kristillissosiaali) vuosina 1979–1999.[14] Euroopan parlamentissa Otto von Habsburg edusti rautaesiripun takana olleita Itä-Euroopan maita. Hänellä oli keskeinen rooli vuoden 1989 vallankumouksessa paneurooppalaisen piknikin järjestäjänä. Myöhemmin hän tuki vahvasti Itä-Euroopan maiden EU-jäsenyyttä.[15] Tunnustettuna intellektuellina hän julkaisi useita politiikkaa ja historiaa käsitteleviä teoksia. Häntä on kuvailtu yhdeksi ”eurooppalaisen idean ja Euroopan integraation arkkitehdeista” yhdessä Robert Schumanin, Konrad Adenauerin ja Alcide De Gasperin kanssa.[16]
Viimeiset vuodet ja hautajaiset
Sukulaisten mukaan arkkiherttua kuoli vuonna 2011 Starnbergjärvellä sijaitsevalla huvilallaan rauhallisesti.[2] Arkkiherttuan viimeisen toiveen mukaisesti hänen ruumiinsa on haudattu Itävaltaan Keisarilliseen kryptaan, mutta hänen sydämensä haudattiin Pannonhalman benediktiiniluostariin, joka sijaitsee Unkarissa.[17]
Yksityiselämä
Otto von Habsburgilla oli kaikkiaan neljän valtionkansalaisuus: syntyperäisesti Itävallan, Unkarin ja Kroatian sekä vuodesta 1978 Saksan. Hän haki Unkarin kansalaisuutensa palauttamista jo 1980-luvun lopulla, mutta sai sen vasta kommunistihallinnon romahdettua.[10]
Arkkiherttuaa pidettiin huumorimiehenä: erään kertomuksen hän ihmetteli taksissa Wienin tavallista vilkkaampaa liikennettä. Taksikuski kertoi, että kaupungissa oli alkamassa jalkapallo-ottelu, ja arkkiherttuan kysyessä, ketkä siinä pelaavat, taksikuski vastasi "Itävalta–Unkari". Arkkiherttuan kerrotaan vastanneen tähän vitsikkäästi: "Ketä vastaan?"[2]
Otto von Habsburgin (Itävallassa laillisesti Otto Habsburg-Lothringen) vanhin poika Karl Habsburg-Lothringen on itävaltalainen poliitikko.
↑Habsburg Empire: Clown Prince. The Time Magazine . 11.3.1940 . Arkistoitu 14.10.2010 . Viitattu 5.7.2011. (englanniksi)
↑Warren, David: The Europe that might have been. The Ottawa Citizen. 9.7.2011. Arkistoitu 9.7.2011. Viitattu 29.9.2011. (englanniksi)
↑Otto von Habsburg, heir to Austria's last emperor, dies at 98. The Local: Germany's news in English. 47.2011. Arkistoitu 7.7.2011. Viitattu 5.7.2011. (englanniksi)
↑Wheatcroft, Andrew: ”Finis Austriae: The End?”, The Habsburgs - Embodying Empire, Family Trees. The Later Habsburgs. Penguin Books, London, 1995. ISBN 978-0-140-23634-7.
↑Heller, Lysann: Born in 1912, the young prince was being groomed to rule – Otto von Habsburg turns 95. The Budapest Times. 26.11.2007. Arkistoitu 30.4.2011. Viitattu 9.7.2011. (englanniksi)
↑Trauer um Otto von Habsburg. KathWeb. Arkistoitu 26.3.2012. Viitattu 8.7.2011. (saksaksi)
.png){kind=small}
.svg){kind=small}
_BAR.svg){kind=small}
_1class_BAR.svg){kind=small}
