Pariisin oppituomioissa (myös Pariisin yliopistokiista) Pariisin yliopistossa 1270-luvulla tuomittiin tiettyjen filosofisten oppien esittäminen harhaoppisena. Tuomioita esitti piispa Étienne Tempier ja tutkinta suoritettiin paavillisilla oikeuksilla.
Vuoden 1270 oppituomio
Vuoden 1270 tuomio tuomitsi averroismin. Tuomio luetteli harhaoppisina kolmetoista väitettä, jotka liittyivät Averroeksen teorioihin sielusta ja oppiin monopsykismistä, jonka mukaan yksilösielut ovat osia yhdestä maailmansielusta, sekä Aristoteleen teoriaan Jumalasta passiivisena liikkumattomana liikuttajana. Tuomion mukaan näiden väitelauseiden esittäjät tai opettajat joutuivat inkvisition rangaistaviksi.
Kirkon konservatiiviset voimat pyrkivät käyttämään tuomiota poliittisiin tarkoituksiin pysäyttääkseen tai ainakin hallitakseen oletettuja uhkia, joita aristotelisen järkeilyn teologiset kysymykset aiheuttivat. Tuomio oli suunnattu erityisesti sellaisia radikaaleja skolastikkoja kuin Sigerus Brabantilaista vastaan.
Vuoden 1277 oppituomio
Tunnetumpi vuoden 1277 oppituomio luetteli 219 harhaoppista väitettä. Näihin lukeutui muun muassa Aristoteleen Fysiikkaan perustuvia väittämiä, kuten että Jumala ei voinut luoda useampia maailmoja tai maailmankaikkeuksia, vaan mahdollisia maailmoja oli yksi, jolloin nykyinen maailma oli välttämätön; että Jumala ei voinut liikuttaa pallonmuotoisia taivaita suoraviivaisella liikkeellä; ja että Jumala ei voinut laittaa kahta ruumista olemaan samaan paikkaan samaan aikaan.
Nämä tuomiot johtivat Tuomas Akvinolaisen suoriin hyökkäyksiin omissa teoksissaan.
Vaikutus
Pierre Duhemin mukaan oppituomiot johtivat nykyaikaisen tieteen syntyyn, koska ne pakottivat ajattelijat hakemaan etäisyyttä Aristoteleen ajatteluun ja ajattelemaan maailmaa uusilla tavoilla.
Katso myös
Kirjallisuutta
- Mäkinen, Virpi: Akateemiset harhaopit - Pariisin oppituomio teoksessa Keskiajan aatehistoria. Atena Kustannus Oy, Jyväskylä 2003.
Aiheesta muualla
