Paul Höffer (21. joulukuuta 1895 Barmen – 31. elokuuta 1949 Berliini) oli saksalainen säveltäjä.[1]
Höffer opiskeli Walter Georgiin, Franz Bölschen ja Hermann Abendrothin johdolla Kölnin konservatoriossa sekä Franz Schrekerin johdolla Berliinin musiikkiyliopistossa. Hän itse liittyi vuonna 1923 musiikkiyliopiston henkilökuntaan pianonsoiton opettajana vuonna 1923. Vuodesta 1930 hän opetti sävellystä sekä musiikin teoriaa, ja vuonna 1933 hänestä tehtiin professori. Vuonna 1948 hän pääsi oppilaitoksen johtoon.[1] Höfferin johdolla opiskelivat muiden muassa Herbert Baumann[2] ja Anne-Marie Ørbeck.[3]
Höffer hyödynsi sävellyksissään polytonaalisuutta ja atonaalisuutta. Hänen teostensa joukossa ovat oopperat Borgia (1931) ja Der falsche Waldemar (1934) sekä baletti Tanz um Liebe und Tod (1939). Orkesterituotannon joukossa ovat muiden muassa Sinfonie der grossen Stadt (1937) ja konsertot. Kamarimusiikkia Höffer sävelsi eri kokoonpanoille, kuten jousikvartetille, pianotriolle ja jousitriolle. Tuotantoon kuuluu myös paljon pianomusiikkia, kaksi sonaattia sooloviululle, kantaatteja, lauluja sekä neljä oratoriota: Der reiche Tag (1938), Vom edlen Leben (1942), Mysterium Liebe (1943) ja Die letzte Stunde (1945–1947).[1]
Ura kansallissosialistisessa Saksassa ja diktatuurin jälkimainingeissa
Höfferin tyylillisiä vaikutteita olivat muiden muassa Gustav Mahler, Paul Hindemith, Franz Schubert ja Robert Schumann. Hän sopeutui Reichsmusikkammerin (Valtakunnanmusiikkikamari) vaatimuksiin, kun koki sen itselleen sopivan. Hän otti vastaan tilauksia NSDAP:n edustajilta, Wehrmachtilta ja Luftwaffelta. Hän voitti kultaa vuoden 1936 kesäolympialaisten taidelajeissa kantaatillaan Olympischer Schwur. Vuonna 1944 hän kuului natsi-Saksan radiolähetyksiin soveltuviksi katsottujen nykysäveltäjien luetteloon.[4] Vuonna 1934 oopperaa Der falsche Waldemar oli kuitenkin boikotoinut Nationalsozialistische Kulturgemeinde (NSKG, Kansallissosialistinen kulttuuriyhteisö) ja Höffer oli päätynyt vuonna 1935 ”kulttuuribolshevististen muusikoiden” listaukseen. Tästä huolimatta hän sai joitain teoksiaan kantaesitetyiksi Reichsmusiktage-tapahtumassa.[5]
Höfferin toisen maailmansodan jälkeen säveltämät teokset kuvaavat sodan kauhuja, mutta keskittyvät myös jälleenrakennukseen. Höffer pysyi Saksan jakamisen jälkeen Länsi-Saksassa samoin kuin läheinen kollegansa Heinz Tiessen.[4] Sodan jälkeen Höffer ryhtyi aktiiviseksi toimijaksi Tiessenin johtamassa Kommission Musikissa, joka alkoi järjestää nykymusiikki-iltoja. Hän yhdisti toiminnan vahvasti Saksan demokraattiseen uudistamiseen ja piti ahdasmielisyyttä, joustamattomuutta sekä kyvyttömyyttä avarakatseisuuteen niin demokratian kuin uuden musiikin vihollisina.[6]
Vuonna 1946 Höffer kirjoitti jazzia kritisoineen artikkelin, jossa kuitenkin tuomitsi sen rotuopeilla perustellun vastutamisen.[7]
Lähteet
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Henkilöt | |
|---|
| Muut | |
|---|
