Possessiivisuffikseja eli omistusliitteitä käytetään nominin omistajan persoonan ja luvun merkitsemiseen, esimerkiksi autoni (= auto, jonka omistaja olen minä, yksi henkilö), automme (= auto, jonka omistajia olemme me, useat henkilöt), autonne. Suomen kielessä possessiivisuffiksia käytetään ainoastaan genetiivimuotoisen persoonapronominin yhteydessä (minun autoni) tai sen sijasta (autoni), mutta esimerkiksi joissakin suomalais-ugrilaisissa kielissä kuten unkarissa possessiivisuffikseja käytetään myös muiden kuin persoonapronominilla viitattujen omistajien ilmaisemiseen (unk. Anna könyv-e 'Annan kirja', sananmukaisesti "Anna kirjansa") tai ns. habeo-rakenteen sijasta (unk. van könyv-em 'minulla on kirja', sananmukaisesti "on kirjani"). Monissa kielissä possessiivisuffikseja vastaavat possessiivipronominit.
Possessiivisuffiksi suomen kielessä
Suomen kielessä possessiivisuffikseja on viisi (koska yksikön ja monikon 3. persoonan possessiivisuffiksit ovat samannäköiset), mutta laajempiakin järjestelmiä voi olla, jos esimerkiksi kielessä on yksikön ja monikon lisäksi kaksikko eli duaali (kuten esimerkiksi saamen kielessä). Joissakin kielissä possessiivisuffiksin, omistajan ja/tai omistettavan useutta ilmaisevien ainesten sekä sijapäätteiden yhdistelmät voivat käyttäytyä epäsäännöllisillä ja mutkikkailla tavoilla, niin että kieliopissa on kuvattava erikseen absoluuttinen (possessiivisuffiksiton) ja possessiivinen taivutus. Suomen kielessä liitteitä käytetään myös lauseenvastikkeissa, kun sillä ja päälauseella on suffiksin persoonan mukainen sama subjekti (Nukkuessamme näemme unia.).
Suomen possessiivisuffiksit ovat:
- yksikön 1. persoonassa -ni
- yksikön 2. persoonassa -si
- yksikön ja monikon 3. persoonassa sanan etu- tai takavokaalisuudesta riippuen -nsa tai -nsä, useissa sijamuodossa vaihtoehtoisesti loppuvokaalin pidentymä ja -n
- monikon 1. persoonassa -mme
- monikon 2. persoonassa -nne.
Possessiivisuffiksin käyttö on suomen yleiskielessä pakollista, jos substantiivin määritteenä on genetiivimuotoinen aito persoonapronomini paitsi eräissä ilmaisuissa, joissa monikon persoonapronominin genetiivi ilmaisee muuta kuin omistamista, esim. meidän kylällä, teidän äiti. Varsinaisen persoonapronominin sen sijaan voi tällöin ensimmäisessä ja toisessa persoonassa jättää poiskin (esimerkiksi: minun autoni ~ autoni). Kun possessiivisuffiksi viittaa lauseen subjektiin tai subjektipersoonaan, persoonapronominin genetiiviä ei saakaan käyttää, esim. lauseessa "voimme lukea meidän aikamme löytöretkeilijöistä" sana "meidän" katsotaan virheelliseksi.lähde? Kolmannessa persoonassa joko sekä persoonapronominin että possessiivisuffiksin taikka pelkän possessiivisuffiksin valinnalla ilmaistaan, onko kyse ns. refleksiivisestä omistuksesta (jossa omistaja on identtinen lauseen subjektin kanssa): Pekka näki autonsa (= oman autonsa) / Pekka näki hänen autonsa (= jonkun toisen auton). Jos refleksiiviomistuksessa on kyse muusta kuin henkilöstä, voidaan käyttää joko kolmannen persoonan possessiivisuffiksia tai se-demonstratiivipronominin genetiiviä, esim. koira näki isäntänsä tai koira näki sen isännän.
Puhekielessä omistusliitteiden käyttöä vierastetaan ylätyylisenä ja niitä käytetään sen vuoksi epäsäännöllisesti. Parhaiten possessiivisuffiksit näyttävät säilyvän juuri refleksiivisen omistuksen yhteydessä (mä löysin kirjani, vrt. mä löysin mun kirjan) sekä tyyli- ja tehokeinona. Vaihtelevasta käytöstään huolimatta kaikki possessiivisuffiksit ovat kuitenkin täysin ymmärrettävää ja normaalia kielenkäyttöä myös puhekielessä.
Possessiivisuffikseja käytetään myös refleksiivi- ja resiprookkipronomineissa (itselleni, toisilleen) sekä infiniittisten verbinmuotojen yhteydessä, siis persoonan ilmaisemiseen muun muassa lauseenvastikkeissa (kerroin tulevani huomenna; emme elä syödäksemme).
Lähteet
