Kun Moskova sai järjestääkseen kesäolympialaiset, purjehdusregatta päätettiin järjestää Tallinnassa. Tallinnassa aktiivinen toimija regatan saamisessa kaupunkiin oli kaupunginjohtaja Ivar Kallion ja urheilujohtaja Raymond Hallik.[2], [3] Kisajärjestelyt käynnistivät Tallinnassa merkittäviä rakennusinvestointeja, jotka tehtiin vuosina 1971-1979. Osa investoinneista tehtiin jo ennen kuin Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) päätös vuoden 1980 kesäolympialaisista oli tehty. Uusia tallinnalaisrakennuksia olivat mm. 314-metrinen Tallinnan televisiotorni, kulttuuri- ja urheilukeskus Linnahall eli Kaupunginhalli, Olümpia-hotelli, Postitalo, Tallinnan lentoaseman matkustajaterminaali, nelikilometrinen Piritan nelikaistainen rantatie ja rantabulevardi sekä urheilua varten olympiapurjehduskeskus ja urheilijoiden olympiakylä, nykyinen Pirita Spa -hotelli. Vanhakaupunki eli Toompea sai myös kohennusta sodan jälkeen tapahtuneen rappeutumisen jälkeen. Lisäksi Tallinnan kaupunki joutui kehittämään kunnallisteknistä infraa, kuten jätteiden käsittelyä. Kilpailuareenana olleella Tallinnanlahdella ei haluttu näyttää mahdollisia jätteiden käsittelyongelmia.[4], [5], [6]
Neuvostoliiton valtionpankki julkaisi vuonna 1977 viiden ruplan juhlarahan, joka kuvasi Tallinnaa ja sen tulevaa olympiaregattaa.
Piritan alueen olympiapurjehduskeskus oli maa-alueeltaan 193 000 m². Sen suunnittelijoina olivat Henno Sepmann, Peep Kani, Ants Raid ja Himm Looveer.[7]
Kisojen avajaiset
Neuvosto-Viron silloinen ulkoministeri Arnold Green toimi Tallinnan olympiapurjehdusregatan XXII järjestelytoimikunnan puheenjohtajana. Olympiapurjehduskeskuksessa pidettyjen avajaisten ja päättäjäisten ohjaajana oli näyttelijänä tunnettu Mikk Mikiver. Avajaiset olivat 20. heinäkuuta 1980. KOK:n edustajana avajaisissa puhui ruotsalainen Gunnar Ericsson.[8]
Kisojen olympiasoihtu saapui 19. heinäkuuta Tallinnaan Baltian asemalle, josta virolaisedustajat juoksivat soihdun Raatihuoneentorille. Seuraavana päivänä soihdun matka jatkui Piritalle olympiapurjehduskeskukseen, jossa soidun sytytti jääpurjehtija silloin 17-vuotias Vaiko Vooremaa. Yhdysvaltain johtaman olympiaboikotin johdosta regattaan osallistui urheilijoita 23 maasta. Niistä kuusi maata eli Alankomaat, Espanja, Irlanti, Italia, Sveitsi ja Tanska kilpailivat olympialipun alla. Neljä näistä maista eli Espanja, Irlanti, Italia ja Sveitsi eivät osallistuneet avajaisiin.[2]
Kisojen ollessa poikkeuksellisen lähellä Suomea suomalaisveneilijät saivat mahdollisuuden tulla omilla veneillään yli Suomenlahden. Purjehtijoiden satamana oli Kirovin kalastuskolhoosin satama Miidurannassa. Sieltä oli purjehtijoille varattu 200 venepaikka, joista suomalaiset olivat saaneet kaikkiaan 98. Muita veneilijöitä tuli Ruotsista ja Länsi-Saksasta. Suomalaiset tulivat kahdessa ryhmässä niin, että kunkin ryhmän oleskelu kesti viikon.[9]
Poliittisesti virolaispakolaiset, erityisesti Ruotsissa, kävivät julkisuuspeliä, koska heidän näkökulmastaan kisat pidettiin miehitetyssä maassa, jonka vuoksi KOK:n ei olisi heidän mukaansa saanut myöntää kisoja kyseiseen paikkaan. Pakolaisten kirjoittelu ei esim. Suomessa kuitenkaan yltänyt suomalaislehtiin.[10]
.png)
