”Syvässä hypnoosissa koehenkilö kykenee palauttamaan mieleensä kauan sitten unohdetun menneisyyden tapahtumia.” Morey Bernstein tarjoutui 1952 parantamaan Virginia Tighen allergiathypnoosin avulla. Edellisiä elämiä koskeneen kysymyksen jälkeen Tighe alkoi kuvailla yksityiskohtaisesti 1800-luvulla eläneen Bridey Murphyn vaiheita.[1][2]
Regressioterapia eli menneet elämät -terapia[3] on uskomushoito,[4] jossa terapeuttihypnoosin tai muun suggestion avulla palauttaa potilaan mieleen tapahtumia, joiden väitetään olevan muistikuvia aiemmista elämistä. Niissä koettujen tapahtumien ja tekojen väitetään aiheuttavan sairauksia ja muita ongelmia nykyisessä elämässä. Ongelmien muistamisen ja kohtaamisen väitetään ratkaisevan ongelmat.[5] Todellisuudessa muistot syntyvät kryptomnesiaksi kutsutun ilmiön vaikutuksesta ja ovat sekoitus todellisia kokemuksia, vääriä muistikuvia, mielikuvitusta ja terapeutin johdattelua.[6] Menetelmän hyödyistä ei ole näyttöä, ja usein terapian avulla luodut valemuistot käsittelevät erilaisia traumoja, mikä voi aiheuttaa potilaalle tarpeetonta ahdistusta.[7]
Regressioterapia perustuu oletukselle jälleensyntymästä,[7] ja karmalla on siinä keskeinen rooli: aiemmissa elämissä tehdyt valinnat vaikuttavat myös myöhemmissä elämissä. Regressioterapian harjoittajien mukaan menneiden elämien muistaminen kehittää itseymmärrystä, laukaisee erilaisia jännitystiloja ja tarjoaa tuoreita näkökulmia nykyisen elämän tapahtumiin. Samalla henkilö voi tulla tietoiseksi huonoista, elämästä toiseen jatkuvista toimintatavoista, jolloin niistä on helpompi päästä eroon. Regressioterapian väitetään auttavan esimerkiksi krooniseen kipuun, unettomuuteen, masennukseen, pakko-oireisiin, alkoholismiin ja muihin riippuvuuksiin, erilaisiin fobioihin sekä seksielämän ongelmiin.[4] Sillä on hoidettu myös sukupuoliristiriitaa.[7]
Regressioterapia tapahtuu yleensä hypnoosin tai muun suggestion kautta.[5] Potilas vaivutetaan transsiin, jossa hän terapeutin ohjaamana kokee tapahtumia edellisistä elämistään. Muita käytettyjä menetelmiä ovat esimerkiksi unien tulkinta, meditaatio ja automaattikirjoitus. Terapia on yleensä yksilöterapiaa. Tyypillisesti menneitä elämiä ei koeta kronologisessa järjestyksessä, vaan muistot palautuvat sieltä täältä – terapiaan uskovien mukaan silloin, kun niiden muistamisesta on eniten hyötyä.[4]
Yhdysvalloissa noin neljäsosa väestöstä uskoi vuosituhannen alussa jälleensyntymään,[7] ja Suomessa vastaava luku oli 15 %.[8] Tämä on luonut regressioterapialle kysyntää,[7] ja käytäntö onkin jossain määrin yleinen new age -terapeuttien parissa.[9] Valtavirran psykoterapiassa sitä ei yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta käytetä, ja osa lääketieteen järjestöistä on tuominnut sen epätieteellisenä. Regressioterapian vaikutusvaltaisin kannattaja lienee psykiatriBrian Weiss, joka suhtautui jälleensyntymään aluksi epäillen. Harjoittamansa hypnoterapian myötä hän alkoi kuitenkin uskoa, että monet potilaiden pelot palautuivat aiempiin elämiin.[7]
Historia
Jälleensyntymän ajatus on hyvin vanha ja esimerkiksi Platonin mukaan ihmiset tietävät asioita, joita eivät olisi yhden elämän aikana ehtineet oppia.[7] Ajatus on yleinen myös hindulaisuudessa ja muissa uskonnoissa.[4] Torjuttujen muistojen olemassaolo ei kuitenkaan kuulu hindulaisuuteen ja muihin perinteisiin uskomusjärjestelmiin. Yhdysvalloissa menneiden elämien palauttaminen hypnoosin avulla nousi muodikkaaksi ajatukseksi 1950-luvun puolivälissä suurta julkisuutta saaneen Bridey Murphyn tapauksen myötä.[10] Britanniassa hypnoterapeutti Arnall Bloxham puolestaan keräsi 1900-luvun puolivälissä yli 400 äänitteen arkiston ja yritti historiaa tutkimalla todistaa taltioimansa muistot aidoiksi.[11]
Toimivuus
Jälleensyntymä on uskonnollinen näkemys, jota ei ole osoitettu todeksi. Regressioterapian toimivuudesta ei ole tieteellistä näyttöä, ja psykologit ovat arvostelleet käytäntöä toteamalla, että muistikuvat syntyvät terapiaistunnon aikana, terapeutin kannustuksen vaikutuksesta.[4] Jälleensyntymään uskovat potilaat ”muistavat” aiempia elämiään huomattavasti muita todennäköisemmin. Robert Bakerin tutkimuksessa 60 koehenkilöä jaettiin kolmeen ryhmään. Ensimmäiselle ryhmälle kerrottiin, että kyseessä oli uusi terapiamuoto, joka paljastaisi heidän aiemmat elämänsä. Toiselle ryhmälle kerrottiin, ettei terapian toimivuudesta ollut takeita, ja kolmannelle ryhmälle, että terapia oli humpuukia eivätkä normaalit ihmiset muista aiempia elämiä. Ensimmäisen ryhmän jäsenistä 85 % ”muisti” terapian aikana aiempia elämiä, toisen ryhmän jäsenistä 60 % ja kolmannen ryhmän jäsenistä vain 10 %.[9]
Terapian aikana syntyneet muistot tulkitaan merkeiksi aiemmista elämistä, mutta todennäköisemmin ne ovat valemuistoja, joissa yhdistyvät todelliset elämänkokemukset, mielikuvitus, väärät muistikuvat sekä hypnotisoijan suggestiot. Usein taustalla vaikuttaa uskomus torjuttuihin muistoihin, jotka katoavat tietoisesta tajunnasta mutta oireilevat alitajunnassa. Torjunnan olemassaolosta ei kuitenkaan ole tieteellistä näyttöä. Torjutut muistot eivät ole osa hindulaisuutta ja muita perinteisiä uskomusjärjestelmiä.[10]
Vuonna 2017 julkaistun artikkelin mukaan regressioterapia on lääkärin etiikan vastaista, sillä jälleensyntymän olemassaolosta tai terapian hyödyistä ei ole tieteellistä näyttöä. Terapeutin kysymykset ovat usein johdattelevia, jolloin potilaalle kehittyy paine muistaa vastaavia tapahtumia. Terapia luo hyvin suurella todennäköisyydellä valemuistoja, jotka usein ovat traumaattisia, mikä voi aiheuttaa potilaalle huomattavaa haittaa. Regressioterapian tueksi esitetyt tapauskertomukset koostuvat satunnaisista anekdooteista, eikä kontrolliryhmiä käytetä.[7]The Skeptic’s Dictionaryn mukaan aiempien elämien muisteleminen on terapeutille taloudellisesti edullista: regressioterapiassa käsitellään vuosien sijaan jopa useiden vuosisatojen aikaisia tapahtumia, ja laskutus tapahtuu istuntoihin käytetyn ajan mukaan.[9]
Luis A. Cordónin (2005) mukaan regressioterapia olisi pelkästään harmiton villitys, ellei sitä käytettäisi todellisten psyykkisten sairauksien hoitoon. Ongelmallista on hänen mukaana myös potilaan kannustaminen harhakuvitelmiin. Muistojen aitoutta todistellaan toisinaan sillä, että niissä esiintyy seikkoja, joita potilas ei voisi muuten tietää. Tarkemmat tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että kyse on kryptomnesiaksi kutsutusta ilmiöstä. Valemuistojen erottaminen oikeista muistoista on Cordónin mukaan mahdotonta ja niistä eroon pääseminen vaikeaa.[12]
Cordón, Luis A.: Popular Psychology. An Encyclopedia. Greenwood Press: Westport, Connecticut: London, 2005. ISBN 9780313324574Archive.org (viitattu 23.6.2021). (englanniksi)
