Savu (keskiajan suomessa suitsu, ruots. rök) on historiallinen veroyksikkö, jota käytettiin keskiajalla ja uudella ajalla Suomessa ja Ruotsissa. Savu vastasi ruokakuntaa, tilaa tai tilan osaa, jonka omistaja oli eri ruokakuntaa. Savu tunnetaan maaveron yksikkönä jo keskiajalla Varsinais-Suomessa, Ala-Satakunnassa, Karjalassa ja Norlannissa. Myöhempinä aikoina savuluku tarkoitti samaa kuin taloluku. Savu on ollut käytössä myös Viipurin läänissä ulkosaaria koskeneessa isojaossa. Siellä yksi savu vastasi 1/4 manttaalia.[1][2]
Ainakin Karjalasta on vuodelta 1345 asiakirjamaininta, jossa savulla tarkoitetaan isäntälukua tai talouslukua, eikä sillä ole mitään tekemistä maa-alueiden suuruuksien kanssa.[3] Lounais-Suomessa savu mainitaan ensi kerran Albrekt kuninkaan ja Jeppe Djeknin 1387 tekemässä sopimuksessa. Eerik Pommerilaisen aikana 1413 savu oli hallitseva veroyksikkö suurimmassa osassa Varsinais-Suomea, Ala-Satakuntaa ja Pohjanmaata. Vanhat veroyksiköt eli ruotsalaisen alueen bol ja suomalaisen alueen koukku oli hylätty ja muodostettu parempi veroyksikkö savu.[4]
Kultakin savulta suoritettua veroa nimitettiin savuveroksi.[5]
Katso myös
Lähteet
- ↑ Iso tietosanakirja, Otava 1936
- ↑ Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja Oy 1964
- ↑ Väinö Voionmaa: Suomalaisia keskiajan tutkimuksia, WSOY 1912 s. 65
- ↑ Voionmaa s. 200–201
- ↑ Nykysuomen sanakirja, WSOY 1951–1961, hakusana savuvero.
