Substanssi eli perusaines on filosofiassa perinteisen ontologian käsite, jolla tarkoitetaan pysyvää itsenäistä oliota.[1] Substanssi on olio, joka voi olla olemassa itsenäisesti, muista olioista riippumatta.
Substanssiteoria (joskus substraattiteoria) on ontologinen teoria olioiden luonteesta. Sen mukaan substanssi on erillinen sen ominaisuuksista.
Substanssi on usein määritelty sellaiseksi olion keskeiseksi ominaisuudeksi, jonka hävitessä myös kokonaisuus häviäisi. Esimerkiksi poikamiehen substanssi on naimattomuus, sillä naimisissa oleva poikamies ei olisi poikamies. Substanssin vastakohtana pidetään aksidenssia, joka vaatii jonkun substanssin ollakseen olemassa, ja joka voi muuttua ilman, että substanssi katoaa. Esimerkiksi poikamiehelle on poikamieheyden kannalta yhdentekevää, onko hän punatukkainen vai ei.
Arkikielessä ja luonnontieteissä substanssilla tarkoitetaan usein ainesta. Substanssi on usein, kuten Aristoteleella ja erityisesti John Lockella, yhdistynyt substraatin (hypokeimenon) käsitteen kanssa. Näitä merkityksiä ei kuitenkaan tule sekoittaa substanssiin entiteettienluokan merkityksessä.[2]
Aristoteles luki substanssin yhdeksi olevan kategoriaksi. Kirjoituksessa Kategoriat annetun määritelmän mukaan substansseja ovat kaikenlaiset oliot. Aristoteles erotteli toisistaan ensimmäiset substanssit eli yksilöt ja toiset substanssit eli suvut ja lajit.[3]Metafysiikassa annetun määritelmän mukaan substanssi tarkoitti sekä 1) yksinkertaisia olioita, perimmäistä substraattia, jota ei enää predikoida mistään muusta, kuten maata, tulta, vettä sekä kappaleita yleisesti, sekä niiden osia; että 2) ominaisuutta, joka määrittää olion olevan jokin 'tämä', ja jonka hävitessä myös kokonaisuus häviäisi, kuten jonkun asian hahmo tai muoto.[4]
Stoalaisille, jotka katsoivat kaiken olevan aineellista, substanssi oli sama kuin substraatti, ensimmäinen aines, josta kaikki on tehty.
»Substanssiksi kutsutaan jokaista oliota, jossa jokin mitä havaitsemme [eli ominaisuus, kvaliteetti tai attribuutti] on välittömästi, kuten subjektissa, tai jonka kautta jokin havaitsemamme on olemassa.[5]»
Baruch Spinoza määritteli substanssin tarkoittavan olion keskeisintä olemusta, joka ei tarvitse mitään muuta ollakseen olemassa:
»Substanssilla ymmärrän sitä, joka on itsessään ja käsitetään itsensä kautta; sen käsite ei toisin sanoen vaadi jonkun toisen olion käsitettä, josta se pitäisi muodostaa.[6]»
Substanssit on käsitetty joksikin, joilla on ominaisuuksia ja moodeja eli tiloja. Substanssin käsite auttaa selittämään esimerkiksi tilojen muutoksia. Otetaan esimerkiksi pieni määrä vettä ja jäädytetään se jääksi. Substanssiteorian mukaan on olemassa yksi substanssi, joka säilyy muuttumattomana tämän muutoksen aikana. Tämä substanssi on sekä nestemäistä vettä että kiinteää jäätä. Substanssiteorian mukaan jää ei syrjäytä vettä, vaan kyseessä on sama ”aines”, eli substanssi. Mikäli tämä pitää paikkansa, tästä seuraa, etteivät esimerkiksi veden märkyys ja jään kovuus ole olennaisia tälle alla olevalle substanssille — sen sijaan ne ovat vain veden aksidensseja.
Aristoteelinen näkemys jumalasta piti Jumalaa sekä ontologisesti että kausaalisesti kaikkia muita substansseja edeltävänä; esimerkiksi Spinoza katsoi, että Jumala on ainoa olemassa oleva substanssi. Spinozan mukaan substanssi on yksi ja jakamaton, mutta sillä on useita eri moodeja; se mitä yleensä kutsumme luonnolliseksi maailmaksi kaikkine yksilöineen, on läsnä Jumalassa: tästä tuli tunnettu lause Deus sive Natura (”Jumala eli luonto”).
Nykyaikaisessa metafysiikassa substanssin olennaisia piirteitä ovat yksilöllisyys, tunnistettavuus, riippumattomuus ja pysyvyys muutoksessa. Yksilöllisyys tarkoittaa sitä, että substanssi ei ole universaali vaan partikulaari, jotain, josta voidaan sanoa 'tämä'. Tunnistettavuus tarkoittaa sitä, että yksilöolion tunnistamisen kannalta oleelliset ominaisuudet on pystyttävä erottamaan epäoleellisista ja luettelemaan. Riippumattomuus tarkoittaa sitä, että substanssi on loogisesti kykenevä itsenäiseen olemassaoloon, vaikka mitään muuta ei olisikaan olemassa. Pysyvyys muutoksessa tarkoittaa sitä, että substanssilla on oltava pysyvä olemus, johon nähden jotkin sen ominaisuudet voivat muuttua niin, että substanssi säilyy.[7]
Substanssiteorian käsitteitä
Paljaat partikulaarit
Olion paljas partikulaari on tekijä, jota ilman olio ei olisi olemassa, toisin sanoen sen substanssi, joka on olemassa itsenäisesti olion ominaisuuksiin nähden. Se on paljas, koska sillä ei ole mitään ominaisuuksia, ja partikulaari eli yksilöolio, koska se ei ole abstrakti. Ominaisuuksien, joita substanssilla on, sanotaan inheroivan substanssia.[8]
Inherenssi ja partisipaatio
Inherenssi (tarttuminen, tarttuneisuus)[8] on suhde substanssin ja sen ominaisuuksien välillä. Substanssiteorian mukaan esimerkiksi lauseessa ”omena on punainen” on kyse siitä, että punaisuuden ominaisuus inheroi omenan substanssia.
Päinvastainen suhde on partisipaatio eli osallistumissuhde. Edellisessä esimerkissä on kyse siitä, että omenan substanssi partisipoi punaisuuden ominaisuuteen.
Kimpputeoria on substanssiteorian suora vastakohta. Sen mukaan kaikki yksilöoliot ovat pelkästään ominaisuuksiensa kokoelmia tai ”kimppuja”.
Kimpputeoria hyökkää ennen kaikkea paljaiden partikulaarien ajatusta vastaan. Sen mukaan ominaisuuksista paljaita olioita ei voida käsittää.
Eksistentialistinen kritiikki
Friedrich Nietzsche, ja hänen jälkeensä muun muassa Martin Heidegger, Michel Foucault ja Gilles Deleuze, hylkäsi ajatuksen substanssista samalla kun ajatuksen subjektista. Heidegger katsoi Descartesin tarkoittaneen substanssilla jotain, jonka ymmärrämme sellaiseksi entiteetiksi joka on sellaisella tavalla, ettei se tarvitse olemiseensa muita entiteettejä. Siksi ainoastaan Jumala on substanssi ens perfectissimus, täydellisimpänä olevana. Heidegger osoitti, että substanssin ja subjektin käsitteiden välillä on erottamaton suhde, ja puhui tämän vuoksi ”ihmisen” ja ”ihmiskunnan” sijaan ”Daseinista”, joka ei ole subjekti eikä substanssi.[9]
↑Kielitoimiston sanakirja. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0) Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5
↑Juti, Riku: Johdatus metafysiikkaan, s. 213. Helsinki: Gaudeamus, 2001. ISBN 951-662-821-4
↑Aristoteles: Kategoriat 5, 2a10-4b20; Carlson, Lauri: Selitykset edelliseen, s. 256.
↑Descartes, René: Mietiskelyjä ensimmäisestä filosofiasta, Vastaus toisiin vastaväitteisiin. AT VII, 161–162. Suomennos Tuomo Aho ja Mikko Yrjönsuuri (s. 136).
↑Spinoza, Benedictus de: Etiikka osa I, määritelmä III. Suomennos Vesa Oittinen (s. 43).
↑ abTeinonen, Seppo A.: InherenssiTeologian sanakirja. Systemaattisen teologian laitos, Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta. Viitattu 21.11.2008.
