Tämä artikkeli käsittelee suomalaista saunaa. Artikkeli sauna käsittelee saunoja yleisemmin.
Ulkosauna kesällä.
Suomalainen sauna on tila, joka lämmitetään tavallisesti noin 80–110 °C:n lämpötilaan hikoilua, lämmittelyä, rentoutumista ja peseytymistä varten. Saunan perusmuoto on pysynyt samanlaisena vuosisatojen ajan. Se on puuseinäinen huonetila, joko erillinen rakennus tai rakennuksen osa. Se lämmitetään kiukaalla, kiviä sisältävällä uunilla. Ilmasta saadaan kostea heittämällä vettä kiukaan kuumille kiville, jolloin syntyy löyly.[1]Virolainen sauna vastaa pitkälti suomalaista saunaa[2].
Sauna on tärkeä osa suomalaista kulttuuria, ja on arvioitu että jopa 99 prosenttia suomalaisista käy säännöllisesti saunassa. Suomalaiseen saunakulttuuriin kuuluu koivun oksista kootut vastat ja juhlapäiviä edeltävät saunomiset, kuten joulusauna. Vanhin tunnettu suomalainen saunatyyppi on savusauna, jossa savukaasut nousevat vapaasti saunatilaan. Ulospäin lämpiävät saunat, joissa kiukaaseen on liitetty savuhormi, ovat kuitenkin syrjäyttäneet savusaunat. Yleiset saunat olivat suosittuja 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa, mutta talo- ja huoneistosaunojen yleistyttyä yleiset saunat ovat vähentyneet.
Suomalainen sauna edustaa itäistä saunaperinnettä. Itäinen löylysauna eroaa länsieurooppalaisista kylpytavoista. Se perustuu kosteaan höyryyn, joka saadaan aikaiseksi heittämällä vettä kuumille kiville. Vanha saunaperinne on säilynyt osana ihmisten nykypäiväistä elämää ainoastaan Suomessa, Venäjällä ja Baltiassa.[3]
Varhaisimmat suomalaiset saunat olivat pronssikautisia (1500–900 eaa.) maasaunoja eli kuoppasaunoja. Sauna oli maahan kaivettu kuoppa, jonka pohjalla oli kivikasa. Kun kivet oli kuumennettu, kuoppa peitettiin riukujen varaan asetelluilla taljoilla, tuohella tai turpeella. Kiville valeltiin vettä, mistä syntynyt höyry kuumensi majan.[4]
Varhaisimpana tunnettuna mainintana suomalaisesta saunasta pidetään kiovalaisessa Nestorin kronikassa olevaa mainintaa Novgorodin pohjoispuolella elävien ihmisten kuumista saunoista ja alastomien saunojien tavasta hakata itseään puunoksilla ja kaataa lopuksi päällensä kylmää vettä. Professori Mikael Wexionius puolestaan mainitsi Turun Akatemian avajaisissa vuonna 1640, että kaikki suomalaiset ovat ahkeria saunassa kävijöitä.[5]
Suomalaisen sauna-aatteen isänä on joskus pidetty suomalaisuusmies Carl Axel Gottlundia, joka tajusi saunan merkityksen retkeiltyään vuonna 1817 Ruotsissa metsäsuomalaisten parissa. Suomalaisen sauna-aatteen aloitussanoina on joskus pidetty hänen lausuntoaan: ”En ollut vuoden mittaan kylpenyt, vaikka olin tottunut ennen ainakin kahdesti viikossa ottamaan löylyt. Ja yksin suomalaisille tässäkin tottumus on toinen luonto.”[5]
Kiinnostus suomalaisen saunan alkuperästä alkoi tutkijoiden keskuudessa 1800-luvun lopulla. Suomen kielen professori August Ahlqvist arveli vuonna 1871 sanaston perusteella, että sauna oli siirtynyt bysanttilaisesta kulttuuristaslaavien kautta Suomeen. Lääketieteen tohtori Max Buch pyrki puolestaan todistamaan, että sauna oli suomalainen keksintö. Hän yhdisti Kalevalan saunaan arvelemalla, että Nestorin kronikassa kerrotaan nimenomaan Kalevalan sankareiden saunakulttuurista. Buchin ansiosta saunan alkuperän on pitkään kuviteltu olevan suomalainen.[6]
Perinteisesti saunatilaa on sen puhtauden ja vedenlämmitysmahdollisuuden vuoksi käytetty hyvin monipuolisesti eri tehtäviin, ei ainoastaan kylpemiseen. Entisaikaan saunassa hoidettiin sairaita ja synnytettiin. Kuolleet pestiin kylmässä saunassa. Länsi-Suomessa saunassa on myös valmistettu maltaita.[3]
Pitkään sauna oli myös uudistilojen ensimmäinen asunto, jossa asuttiin kunnes varsinainen pirtti oli saatu rakennettua valmiiksi.[7][8]
Saunatyypit
Savusauna
Savusauna
Vanhin suomalainen saunatyyppi, savusauna (Karjalassa ”musta sauna”), on kertalämmitteinen, eli kiuasta ei voida lämmittää kylpemisen aikana. Savusaunan kiuas on tulipesän ympärille ja päälle ladottu kivinen kupu, jonka läpi savukaasut nousevat vapaasti saunatilaan ja samalla kiuaskivet kuumenevat. Lämmityksen aikana savu poistuu välikatossa eli laessa olevan lakeistorven, lakeisen, tai seinässä olevan luukun eli räppänän kautta. Kun kivet ovat riittävän kuumat ja pesä on sammunut heitetään häkälöylyt, jonka jälkeen sauna on valmis kylpijöille. Häkälöylyissä suurin osa kivien pintaan tarttuneesta noesta ja pienhiukkasista irtoaa ennen kuin saunojia on löylyilmaa hengittämässä.[9]
Nykyään Suomessa on käytössä noin 25 000 savusaunaa eli noin yksi prosentti kaikista saunoista.[10]
Savuhormillinen kerta- tai jatkuvalämmitteinen sauna
Merkittävä muutos saunan kehityksessä oli uloslämpiävän kiukaan kehittäminen eli savuhormin liittäminen kiukaaseen. Uloslämpiävät kiukaat yleistyivät Suomessa 1900-luvun alkupuoliskolla. Kiukaita on kahta perustyyppiä: kertalämmitteisiä ja jatkuvalämmitteisiä. Kertalämmitteinen kiuas lämmitetään etukäteen ennen varsinaista saunomista. Koska kaikki lämpö pitää varata kiviin ennen saunomista, on kivimäärän oltava suuri, satoja kiloja. Jatkuvalämmitteisen kiukaan lämmittämistä jatketaan myös kylpemisen aikana ja kivimäärä voi siksi olla pienempi.[11]
Kertalämmitteisessä kiukaassa savukaasut kulkevat savusaunakiukaan tavoin kiuaskivien välitse, mutta kivitila on eristetty löylytilasta ja lopuksi savukaasut johdetaan savuhormiin. Kylpemisen aikana tulta ei polteta. Kiukaan kivitilassa on luukku, joka aukaistaan lämmittämisen jälkeen tulen sammuttua, ja kuumille kiville voidaan heittää löylyä. Jatkuvalämmitteisessä kiukaassa palokaasut kiertävät kiukaassa joutumatta kosketuksiin kiuaskivien kanssa. Lämpö siirtyy kiukaasta kiviin kivitilan kuumenneiden pintojen ja kuumennen ilman kierron avulla.[10]
Peltirunkoinen, jatkuvalämmitteinen kiuas lämpenee saunomiskuntoon nopeammin ja pienemmällä puumäärällä kuin muurattu kiuas.[10] Jatkuvalämmitteinen kiuas on yleisin puulämmitteinen kiuastyyppi.[12]
Sähkösauna
Huoneistosauna sisältä.
Asuinhuoneistojen saunoissa käytetään yleisimmin sähkölämmitteisiä kiukaita. Niitä on ollut käytössä 1950-luvulta alkaen.[13] Sähkökiukaan avulla saunan sisäilman voi lämmittää jopa muutamassa minuutissa, mutta itse saunan rakenteiden – siis seinien, sisäkaton ja lauteiden – lämpiäminen vaatii edelleen yhtä paljon aikaa kuin ennenkin eli noin tunnin.[10]
Vuonna 2015 Suomen noin kahdesta miljoonasta tilastoidusta saunasta 1,6 miljoonaa oli asuinhuoneistojen yhteydessä.[14]
Suomalaisia saunomistapoja
Kuivattuja vihtoja.
Viiden ja puolen miljoonan asukkaan Suomessa on noin kolme miljoonaa saunaa.[15] Yhden artikkelin mukaan jopa 99 % suomalaisista käy saunassa säännöllisesti, keskimäärin hiukan useammin kuin kerran viikossa. Perinteinen saunapäivä on ollut lauantai.[16]
Useimmiten suomalaisessa saunassa lämmitellään aluksi rauhallisesti totutellen saunan lämpöön.[17] Tämän jälkeen heitetään kovemmin löylyä ja usein myös lyödään itseään rauhallisesti vastalla. Vastomisesta käytetään Itä-Suomessa myös nimeä vastalla kylpeminen ja Länsi-Suomessa nimeä vihtominen, ja sen vaikutus on lähinnä hierova ja ihoa puhdistava. Länsi-Suomessa oikeaoppinen vihta eli vasta sidotaan taivutetulla koivun oksalla, Itä-Suomessa taas koivunvarvusta kierretyllä pannalla eli lenkillä. Hieskoivun oksat sopivat hyvin sitomiseen kun taas parhaat vihdakset ovat pienten rauduskoivujen alaoksia.[18]
Saunomisen välillä on tavallista käydä vilvoittelemassa, mahdollisesti järvessä, talvella avannossa tai lumihangessa piehtaroimassa.[19]
Saunominen on perinteisesti ollut myös tärkeä tapahtuma juhlapäivien aattona. Jouluaattona lopetettiin työt iltapäivällä ja mentiin oljilla ja havuilla koristeltuun joulusaunaan. Juhannussauna koristeltiin pihlajan- tai koivunoksilla. Juhannuksena oli myös aika tehdä ensimmäiset uudet vastat.[3]
Kaupunkeihin perustettiin yleisiä saunoja 1800-luvulta lähtien, koska omat saunat eivät mahtuneet pienille tonteille, ja tiukkenevat paloturvallisuusvaatimukset tekivät niistä kalliita.[20] Esimerkiksi Helsingissä oli vuonna 1907 yhteensä 49 yleistä saunaa ja kylpylaitosta. Yleiset saunat vähenivät, kun asuinnoissa yleistyivät kylpyhuoneet suihkuineen. Myöhemmin saunaan pääsi myös uimahalleissa, joita alettiin rakentaa toden teolla 1960- ja 1970-luvuilla. Toisaalta väkeä muutti lähiöihin, joissa oli kylpyhuoneiden lisäksi myös talokohtaiset kellarisaunat. 2000-luvulla uudenlainen kaupunkikulttuurin arvostus on lisännyt myös jäljellä olevien yleisten saunojen arvostusta.[21]
Sauna suomalaisessa mytologiassa
Saunalla on katsottu olevan erityinen, yliluonnollinenkin puhdistava vaikutus. Juhlapäivien aattoihin liittyvät saunomiset ovat olleet mukavan kokemuksen lisäksi osin rituaalista puhdistautumista. Joskus saunassa ajateltiin asuvan erityisen haltijan, saunatontun. Saunassa ei ole saanut kiroilla, että saunan haltija ei suuttuisi.[22]
Saunassa tai löylyssä on uskottu asuvan haltijoita, varsinkin tulen väkeä, joka karkottaa muiden väkien aiheuttamia sairauksia eli vihoja. Erityisen hoitavaksi sauna on voitu tehdä lämmittämällä se ukkosen särkemillä puilla. Tällöin on ajateltu saatavan voimaa myös ukkosen väeltä. Eri puulajien käytöllä saunan lämmityksessä oli maagisia tarkoituksia, samaten eri aineksista kootuilla vihdoilla. Esimerkiksi uidessa saatua veden väen aiheuttamaa sairautta, veden vihaa, on katsottu voitavan hoitaa saunassa. Myös veden väkeä on voitu käyttää osana hoitoa saunassa, ja sitä on joskus tarkoituksella ”otettu saunaan” kylvetyksessä käytetyn veden mukana.[22]
Löylä vastaan suojauduttiin saunaloitsulla. Sen tarkoituksena oli estää "pahan" löylyn menemistä haavoihin ja muihin vammoihin ja toisaalta toivottaa "hyvä" löyly tervetulleeksi. Löylyä on kunnioitettu ja sen synnyttäjäksi on nähty ilman tytär, usvan ja sumun haltija, Auteretar. Elias Lönnrot mainitsee Löylyn isäksi ja haltijaksi Auterisen, joka taas Christfried Gananderin 1700-luvulla taltioimassa runossa on Auterettaren poika.[23]
Saunaa on pidetty kotipiirin tuonpuoleisimpana paikkana ja siksi kristinuskon myötä tapana oli siunata itsensä saunaan astuttaessa. Kristillinen suojaustaika suojasi henkilöä siirryttäessä paikkaan joka edusti ihmisille pyhyyttä ja tuonpuoleisuutta. Näin saunalla oli kaksinainen luonne, toisaalta se oli uudistumisen ja parantumisen paikka, toisaalta vaaroja ja arvaamattomuutta.[23]
Puun löyly, kivosen lämmin, hiki vanhan Väinämöisen!
Synnytyspaikkana saunan katsottiin olevan turvallinen paikka, mikä oli tärkeää, sillä uskomuksissa vastasyntynyt miellettiin erityisen alttiiksi vihamielisille yliluonnollisille vaikutuksille. On säilynyt kansanrunoja, joissa synnyttäjä on suuressa hädässä, koska ei pääse saunaan.
Saunaperinteen suojelu ja vaaliminen
Suomen Saunaseura vaalii suomalaista saunakulttuuria ja -perinteitä. Seura on perustettu vuonna 1937. Se edistää suomalaista saunaa koskevaa tutkimusta. Saunaseura myöntää vuosittain Löylynhenki-palkinnon ansiokkaasti saunan hyväksi toimineelle henkilölle tai yhteisölle sekä julkaisee Sauna-lehteä.[27] Pirkanmaan ely-keskus on päättänyt määrätä Tampereella sijaitsevan Rajaportin saunan suojeltavaksi.[28]
Itämerensuomalaisella saunaperinteellä on kaksi mainintaa Unesconaineettoman kulttuuriperinnön luettelossa. Viron Võrumaansavusaunaperinne nimitettiin luetteloon vuonna 2014[29] ja suomalainen saunaperinne vuonna 2020[30]. Suomalaisen saunaperinteen nimittämisen yhteydessä Suomeen perustettiin saunatoimijoiden Saunarinki-verkosto, jonka on tarkoitus edistää saunaperinteen suojelua ja elinvoimaisuutta.[31]
Laaksonen, Pekka: ”Sauna – aatetta ja kulttuuria”. Teoksessa Tero Halonen & Laura Aho (toim.): Suomalaisten symbolit. Jyväskylä: Atena Kustannus, 2005. ISBN 951-796-394-7
Peltonen, Jarno; Karjanoja, Matti; Peltonen, Kaarina: Sauna: made in Finland. Tammi, 1997. ISBN 951-31-0792-2
Pentikäinen, Juha (toim.): Löylyn henki: Kolmen mantereen kylvyt: Inipi, furo, sauna. Helsinki: Rakennustieto, 2000. ISBN 951-682-589-3
_Vol.1,_Abb.70,_p091.jpg)
.jpg)
