Tapio Heinonen esiintyi jo opiskeluaikoinaan pienimuotoisesti kitaransa säestyksellä. Esityksiä tallennettiin kelanauhoille, ja joku näistä nauhoituksista päätyi levy-yhtiö Discophonin tuottajan Mosse Vikstedtin käsiin. Samettiääninen laulaja herätti heti kiinnostusta, ja vuonna 1968 ilmestyi hänen ensisinglensä ”Palanen maata” / ”Odotan hyräilen”. Ensimmäinen levytys ei vielä menestynyt kummemmin, mutta laulaja huomattiin, ja hän esiintyi usein television ja ravintoloiden show-ohjelmissa. Elokuussa 1969 ilmestynyt single ”Julian Grimau” nosti Heinosen myyntilistojen kärkeen, ja samanniminen albumi ilmestyi seuraavana vuonna. Nimikappale kertoo Julián Grimausta, joka oli Espanjassa teloitettu vasemmistopoliitikko.
Ammatillisesti Heinosen kulta-aikaa oli 1970-luku, jolloin hän esiintyi myös ulkomailla. Heinonen osallistui muun muassa Tokion laulufestivaaleihin, Puolassa Sopotin laulufestivaaleille, Bulgariassa Kultaisen Orfeuksen laulukilpailuihin sekä Itä-Saksassa Rostockin Itämeren viikkoihin. Lisäksi Heinonen kiersi esiintymässä myös Englannissa, Australiassa ja Yhdysvalloissa. Vuonna 1976 hän osallistui Grand Prix de la Chansoniin Pariisiissa. Syksyn Sävel -kilpailussa Heinonen oli mukana 1971 omalla sävellyksellään ”En kadu mitään”.
Tapio Heinosen ohjelmisto koostui enimmäkseen laulelmista. Tunnettuja laulelmalevytyksiä ovat mm. ”Eilen kun mä tiennyt en”, ”Samanlainen onni” ja ”Kuolleet lehdet”. Heinonen julkaisi myös englannin- ja ruotsinkieliset albumit vuosina 1971 ja 1972. Levyillä oli osittain samoja sävellyksiä kuin suomenkielisilläkin albumeilla.
Sairaudet, kuten Ménièren tauti, vaikeuttivat Heinosen uran etenemistä, ja hän joutui vetäytymään esiintymislavoilta 1970-luvun puolivälissä. Laulaja teki vielä paluun vuonna 1980 julkaisemalla albumin Vain tavallinen mies. Se sisälsi hitiksi nousseen laulelman ”Vain kaksi nauhaa”, joka oli Vastatuuleen-televisiosarjan tunnusmelodia. Tapio Heinonen menehtyi aivokalvontulehdukseen 43-vuotiaana loppiaisena vuonna 1985.
