Tranströmer asui lapsuutensa Tukholmassa ja valmistui psykologiksiTukholman yliopistosta vuonna 1956. Vuodesta 1966 alkaen hän asui Västeråsissa ja työskenteli aluksi psykologina nuorisorikollisia hoitavassa laitoksessa. Hän aloitti kirjoittamisen 13-vuotiaana ja julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa nimellä 17 dikter vuonna 1954. Siitä tuli arvostelu- ja myyntimenestys. Tranströmerin alkukauden runoudelle on ominaista antiikin säemuotojen kuten tertsiinien ja silosäkeiden käyttö. Hänen pyrkimyksensä rytmikkyyteen ilmenee myöhemmin hänen vapaamittaisessakin runoudessaan. Hän sai arvostetun aseman sukupolvensa runoilijoiden keskuudessa kokoelmilla Hemligheter på vägen (1958) ja Den halvfärdiga himlen (1962). Seuraavilla vuosikymmenillä hän julkaisi myös proosarunoja. [3] Hän jatkoi kirjoittamista vuoteen 2004 saakka.
Tranströmer sai vaikutteita tuotantoonsa Ruotsin nelikymmenlukulaisilta, ranskalaisen surrealismin kuvailmaisusta, suomenruotsalaiselta modernismilta ja erityisesti Gunnar Björlingiltä. Hänen silosäkeidensä esikuvana oli T. S. EliotinFour Quartets (1943). Tranströmeriä on luonnehdittu mystikoksi, joka tutkii ja tulkitsee arvoituksellisia asioita. Myöhemmässä tuotannossa tulee mukaan myös sosiaalinen ulottuvuus, johon heijastuu tekijän kokemus ammattipsykologina.[3]
Tranströmer palkittiin kaunokirjallisuuden August-palkinnolla vuonna 1996 teoksestaan Sorgegondolen, 1996 (suom. Surugondoli, 1997). Hän sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 2011[4]. Palkinnon perustelujen mukaan ”hänen tiiviisti pakatut, läpikuultavat kuvansa avaavat tuoreen näkymän todellisuuteen”.[2]
Tranströmerin runoja on käännetty yli 60 kielelle. Hänen tuotantonsa suomentaja Caj Westerberg sai työstään vuonna 2012 Yleisradion Kääntäjäkarhu-palkinnon.[5]
Runokokoelmat
Ruotsiksi
17 dikter, 1954 (17 runoa)
Hemligheter på vägen, 1958 (Salaisuuksia matkan varrella)
Den halvfärdiga himlen, 1962 (Keskeneräinen taival)
Klanger och spår 1966 (Soinnut, jäljet)
Kvartett, 1967 (kooste neljästä aiemmin ilmestyneestä runokokoelmasta)
Mörkerseende, 1970 (Hämäränäkeminen)
Stigar, 1973 (Polkuja)
Östersjöar, 1974 (Itämeriä)
Sanningsbarriären, 1978 (suom. Totuudenkynnys, 1997)
Dikter 1954–78, 1979 (Runoja vuosilta 1954–78)
PS, 1980
Det vilda torget, 1983 (Villi tori)
För levande och döda, 1989 (Eläville ja kuolleille)
Magdalena Slyk: "VEM är jag?" Det lyriska subjektet och dess förklädnader i Tomas Tranströmers författarskap. (väitöskirja) Uppsala: Uppsala universitet, 2010. ISBN 978-91-506-2137-2