Tulehduskipulääkkeen englanninkielinen nimitys on ”non-steroidal anti-inflammatory drug” (NSAID), joka on täsmällisempi ilmaisu kuin suomen kielessä käytetty ”tulehduskipulääke”.
Steroideihin kuulumaton (ei-steroidi) lääke tarkoittaa sellaista lääkeainetta, jolla ei ole samankaltaisia rakenteellisia ominaisuuksia kuin steroideilla eli lisämunuaisten tuottamilla hormoneilla (esimerkiksi kortisoni). Steroideihin kuuluvia lääkeaineita ovat muun muassa luonnollisen kortisonin johdannaiset, glukokortikoidit.
Tulehduskipulääkkeillä on voimakasta tulehdusta lievittävää vaikutusta, minkä vuoksi niiden yhtenä käyttökohteena ovat tietyt tulehdussairaudet. Tämän lisäksi ne vaikuttavat elimistöön monella muullakin tavalla. Eri maiden terveysviranomaiset ovat eri mieltä siitä, soveltuvatko tulehduskipulääkkeet virustautien hoitoon[2]. Ranskassa suositellaan, ettei kipua hoidettaisi ibu- tai ketoprofeenilla pääsääntöisesti yli viittä vuorokautta ja kuumetta yli 3 vuorokautta [3].
Tulehduskipulääkkeiden kipua lievittävä vaikutus johtuu siitä, että ne vähentävät prostaglandiinien tuotantoa perifeerisessä kudoksessa ja keskushermostossa. Perifeerisen kudoksen prostaglandiinit eivät aiheuta itsessään kipua, mutta herkistävät perifeerisiä kipureseptoreita bardykiinien ja histamiinien kaltaisten välittäjäaineiden vaikutuksille.[4]
Kaikki tulehduskipulääkkeet vaikuttavat samalla tavalla estäen kipua, kudoksen tulehdusreaktiota ja kuumetta aiheuttavien välittäjäaineiden eli prostanoidien syntyä kaikkialla elimistössä. Samalla kuitenkin estyy myös hyödyllisten, mahaa ja munuaisia suojaavien välittäjäaineiden tuotanto.[5] Tulehduskipulääkkeet muuttavat myös arakidonihapon aineenvaihduntaa.[6]
Verta ohentavaa pieniannoksista asetyylisalisyylihappoa on käytetty 1980-luvulta asti vähentämään valtimonkovettumatautia sairastavien komplikaatioita. Kyseistä hoitoa ei suositella kuitenkaan terveille, koska riskit ylittävät silloin hyödyt.[7]
Haittavaikutukset
Pitkään jatkuva tulehduskipulääkkeen käyttö häiritsee tulehtuneen rustokudoksen arpeutumista[8]. Tulehduskipulääkkeet nostavat lisäksi verenpainetta ja saattavat lisätä riskiä sydän- ja aivoverenkiertohäiriöihin etenkin iäkkäillä potilailla[9].
Ibuprofeeni ja aspiriini vahingoittavat ruoansulatuskanavaa. Noin 25 %:lle tulehduskipulääkkeiden pitkäaikaiskäyttäjistä kehittyy krooninen maha- tai pohjukaissuolihaava. Suomessa arvioidaan 150–400 ihmisen menehtyvän vuosittain tulehduskipulääkkeiden aiheuttamiin haittoihin.[10][11][12]
Aspiriini hidastaa myös veren hyytymistä ja lisää verenvuototaipumusta. Monet tulehduskipulääkkeet rasittavat maksaa.
Tulehduskipulääkkeet ja erityisesti diklofenaakki on yhdistetty myös suurentuneeseen sydänkohtausriskiin. Naprokseeni on osoittautunut vähiten haitalliseksi tässä suhteessa.[13]
Tulehduskipulääkkeiden käyttö köyhdyttää myös suoliston mikrobilajistoa[14][15].
Tulehduskipulääkkeen pitkäaikaiskäyttö saattaa johtaa niin sanottuun särkylääkepäänsärkyyn. Se paranee ainoastaan vieroittautumalla kyseisestä lääkkeestä. Vieroitus saattaa edellyttää jopa sairaalahoitoa.[5]
Aspiriinin on todettu lisäävän koe-eläinten kuolleisuutta influenssavirukseen. Joistain eläintutkimuksista oli saatu vuoteen 2015 mennessä viitteitä siitä, että aspiriini ja ibuprofeeni saattavat heikentää immuunipuolustusjärjestelmän toimintaa, mikä selittäisi aspiriinin kuolleisuutta lisäävän vaikutuksen, mutta ilmiötä ei ollut tutkittu ihmisellä.[16]
Ranskan lääkeviraston vuonna 2019 laatimassa selvityksessä havaittiin, että esimerkiksi angiinan, keuhkokuumeen ja etenkin vesirokon hoitoon käytetyt tulehduskipulääkkeet saattavat lisätä komplikaatioiden riskiä, ellei sairaus ole lääkärin seurannassa. Lisäriski johtuu siitä, että kyseiset lääkkeet vähentävät bakteeritulehduksen hälytysmerkkeinä toimivaa kuumetta ja kipua. Lisäksi saatiin viitteitä siitä, että jo muutaman päivän pituinen tulehduskipulääkekuuri saattaa pahentaa bakteereiden ja etenkin streptokokin aiheuttamia infektiota.[3][17]
Kultasyanidin havaittiin 1800-luvulla estävän tuberkuloosibasillin kasvua. Myöhemmin huomattiin myös, että kultapitoinen tio-omenahapon natriumsuola sopi reuman hoitoon.[18] 30–40 % potilaista joutui kuitenkin keskeyttämään hoidon sivuvaikutusten takia. Pistoskullan valmistus loppui vuonna 2019.[19]
Heikkotehoiseksi havaitun aspiriinin tilalle keksittiin 1950-luvulla erittäin tehokas fenyylibutatsoni. Sen käytöstä luovuttiin myöhemmin, koska se saattoi laskea veren valkosolut hengenvaarallisen matalalle.[20]
↑ abKipulääkkeetTerveyskirjasto. 18.2.2022. Kustannus Oy Duodecim. Viitattu 7.2.2023.
↑Reumataudit ja ravinto. Reuma-lehti, 2013, nro 2. Helsinki: Suomen Reumaliitto ry. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 15.10.2021. (Arkistoitu – Internet Archive)
↑Strandberg, Timo: Asetyylisalisyylihappo ja valtimotautien ehkäisy terveillä. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim, 2019, 135. vsk, nro 8, s. 707–709. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.12.2021.
↑Huemer, H. P: Possible Immunosuppressive Effects of Drug Exposure and Environmental and Nutritional Effects on Infection and Vaccination. Mediators of Inflammation, 5.4.2015. doi:10.1155/2015/349176Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.2.2023.
