V- ja W-luokat olivat Britannian kuninkaallisen laivaston hävittäjäluokkia, jotka muodostuivat todellisuudessa lähes identtisistä laivaston ensimmäisen maailmansodan kriisiohjelmissa tilatuista seitsemästä luokasta. Aikanaan alukset olivat voimakkaimpia ja moderneimpia tyyppinsä aluksia maailmassa, joten ne määrittivät hävittäjien kehitystä. Pääosa brittitelakoiden tuotannosta toimitettiin sodan jälkeen vientiin ja niiltä tilatut alukset pohjautuivat näiden luokkien aluksiin.
HMS Westminster
Alukset osallistuivat ensimmäisen maailmansodan lopun taisteluihin ja sotien välillä luokkien alukset muodostivat kuninkaallisen laivaston hävittäjälaivueiden rungon aina 1930-luvun alkuun. 1930-luvun puolivälissä pääosa luokan aluksista oli varastoituna reservissä. Toisen maailmansodan alkaessa alukset palautettiin palvelukseen ja niillä suojattiin elintärkeitä saattueita.
Uudet R-luokan alukset osoittautuivat vanhoja laivueenjohtajia nopeammiksi ja tehokkaammiksi, joten Kuninkaallisen laivaston suunnittelutoimisto aloitti uuden 34 solmun nopeuteen kykenevän laivueenjohtajan suunnittelun. Työn tuloksena valmistui huhtikuussa 1916 alus, joka aseistukseltaan muistutti Parker-luokan laivueenjohtajia täydennettynä toisella takakannen tykkitornilla. Sen majoitustilat olivat paremmat ja sen komentosiltaa oli siirretty viitisen metriä taaemmas kokonaispituuden lyhentyessä saman verran.[1]
Alusten hinta oli vertailukelpoinen sen ollessa 50 000 puntaa halvempi kuin Marksman-luokan laivueenjohtajat ja ainoastaan noin 6 000 puntaa kalliimpi kuin uudet Yarrowin telakan valmistamat M- ja R-luokkien alukset.[1]
Kaksi ensimmäistä Amiraliteetin V-luokan laivueenjohtajaa tilattiin huhtikuussa 1916 Dennyn telakalta ja kolme seuraavaa heinäkuussa J. S. Whitelta ja Cammell Lairdilta. Kaikkien alusten luovutusaikatauluksi oli suunniteltu alkamaan kesäkuussa 1917.[1]
Amiraliteetin V-luokan hävittäjät tilattiin heinäkuussa 1916. Luokan tilaus perustui uskoon uusien Saksan laivaston hävittäjien paremmuudesta palveluksessa oleviin aluksiin nähden. Luokan 23 alusta olivat kopioita Amiraliteetin V-luokan laivueenjohtajista, mutta niitä ei rakennettu laivueenjohtajiksi, jolloin niiden majoituskapasiteettia voitiin rajoittaa sekä komentosiltaa pienentää. Alusten siltarakenteita vahvistettiin, jolloin kangasverhoillut osat korvattiin teräslevyillä.[2]
Vaikka kaikki luokan alukset oli varustettu kahdella kaksiputkisella torpedoputkella niin niiden etummaiset putket vaihdettiin 1921 kolmiputkiseen ja vuonna 1923 pääosalla aluksista korvattiin myös taaempi kolmiputkisella.
Poikkeuksena olivat HMS Vimy, HMS Vanoc, HMS Velox, HMS Versatile ja HMS Vortigern, joilla ainoastaan etummaiset putket vaihdettiin.[2]
HMS Vanquisher, HMS Vanoc, HMS Velox, HMS Vehement, HMS Venturous, HMS Versatile, HMS Vimiera, HMS Vittoria ja HMS Vortigern valmistettiin siten, että alukset voitiin muuttaa miinalaivoiksi 24 tunnissa korvaamalla torpedoputket ja Y-torni 60 miinalla. Alusten takakannella oli valmiina kiinteät miinakiskot.[2]
Tammikuussa 1918 luokan aluksista yksi Suuren laivaston 11. Hävittäjälaivueessa, 14 alusta 13. Hävittäjälaivueessa ja miinoituskykyiset 20. Hävittäjälaivueessa. Useat luokan aluksista palvelivat Itämerellä 1919-1920 ja vuonna 1921 aluksista 18 oli sijoitettuna Atlantin laivaston 1., 2., 5. ja 6. Hävittäjälaivueisiin sekä viisi alusta Rosythiin 9. Hävittäjälaivueeseen.[3]
Itämerellä HMS Vittoria joutui 1919 sukellusvene Panteran upottamaksi. HMS Vectis, HMS Venturous ja HMS Violent luovutettiin 1936-1937 romutettavaksi osana RMS Majesticin rahoitusta.[3][4]
Amiraliteetin W-luokan hävittäjiin kuului 21 alusta, jotka tilattiin 9. joulukuuta 1916[4]. Kaksi Yarrowin telakalta (HMS Wayfarer ja HMS Woodpecker) tilattua kuitenkin peruutettiin huhtikuussa 1917 ja ne korvattiin kahdella Yarrowin S-luokan aluksella (HMS Tomahawk ja HMS Torch).[3]
Luokan alukset olivat lähestulkoon suoria kopioita edeltäneestä Amiraliteetin V-luokasta. Tärkein muutos oli kaksiputkisten torpedoputkien korvaaminen kolmiputkisilla. Samoin alusten mastoa korotettiin.[3][4]
Luokan alukset selvisivät ensimmäisestä maailmansodasta ja sotien välillä tuhoutui ainoastaan HMS Walrus, joka ajautui helmikuussa 1938 karikkoon irrottuaan hinauskäydestä.[4]
Thornycroftin V- ja W-luokkiin kuului kumpaankin kaksi hävittäjää, jotka valmisti John I. Thornycroft and Company Limited Amiraliteetin suunnitelmien pohjalta. Alukset tilattiin pareittain 30. heinäkuuta ja 9. joulukuuta 1916. Alukset on erotettavissa Amiraliteetin aluksista korkeammasta vedestä nousevasta rungosta sekä lyhyemmästä mastosta sekä Thornycroft tyyppisistä savuhormeista.
Thornycroftin paranneltu W-luokka oli Thornycroftin omaa suunnittelua, joka pohjautui Thornycroftin V- ja W-luokista saatuihin kokemuksiin. Luokan kaksi alusta tilattiin tammikuussa 1918 saman aikaisesti Amiraliteetin parannellun W-luokan kanssa.
Amiraliteetin parannellun W-luokan hävittäjät tilattiin kahdessa erässä 1918. Luokan aluksilla käyttöön otettiin uudet 4,7 tuuman BL Mk I -tykit.
Ensimmäiset neljätoista alusta tilattiin tammikuussa 1918 samalla kun Thornycroftilta tilattiin kaksi alusta. Tilauksen aluksista peruutettiin seitsemän:
Beardmoren HMS Vantage, joka nimettiin 1918 HMS Vimyksi, kölilaskettu 16. syyskuuta 1918, peruutettu 26. marraskuuta 1918
Dennyn HMS Votary, kölilaskettu 18. kesäkuuta 1918, peruutettu 12. huhtikuuta 1919
Fairfieldin HMS Warren, tilaus siirretty Chathamille, peruutettu syyskuussa 1919
Hawthorn Leslien HMS Welcome, kölinlasku 9. huhtikuuta 1918 ja HMS Welfare, kölinlasku 22. kesäkuuta 1918, kumpikin peruutettiin 12. huhtikuuta 1919
Swan Hunterin HMS Whitehead, tilaus peruutettiin 12. huhtikuuta 1919
Yarrow HMS Wye, kölinlasku tammikuussa 1918, tilaus peruutettiin syyskuussa 1919
Vanhentuvien V- ja W-luokkien alusten romuttaminen keskeytettiin 1937, kun sodan uhka Euroopassa kasvoi samalla tehtiin päätös alusten muuttamisesta nopeiksi saattuehävittäjiksi. Toisen maailmansodan puhkeaminen lopetti aikaa vievien muutostöiden tekemisen, mutta siitä huolimatta monet alukset muutettiin saattuetehtäviin.
WAIR
Amiraliteetti aloitti 1937 ilmatorjunta-aluksiksi soveltuvien sluuppien tuotannon havaittuaan pitkän kantaman ilmatorjunnan puutteet aluksilla. Hankkeeseen liittyen päätettiin muuttaa jo vanhentuneet V- ja W-luokkien alukset ilmapuolustuskykyisiksi saattajiksi. Alukset olivat kelvottomia laivaston suoja-aluksiksi, mutta ne olivat kuitenkin muuten käyttökelpoisia.[5]
Aluksilta poistettiin niiden nelituumaiset Mk V tykit sekä etukannen rakenteet poistettiin. Alusten komentosiltaa laajennettiin sekä siihen asennettiin tulenjohtojärjestelmä HACS. Alusten kumpikin torpedoputkisarja poistettiin ja niistä etummainen korvattiin nostettaville alustoille sijoitetuilla nelipiippuisilla puolentuuman (12,7 mm) konekivääreillä. HMS Whitleylle, HMS Vegalle ja HMS Woolstonille asennettiin konekiväärit peräkkäin vasemmalle kyljelle. Aluksista kuitenkin HMS Vegan asennettiin myöhemmin samoin kuin pääosalla aluksista.[5]
Alusten sodanalusta alkaen lähes tehottamat konekiväärit poistuivat 1942 alkaen, kun ne korvattiin 20 millimetrin Oerlikon tykeillä. Samalla ilmatorjunta-aseistusta vahvennettiin asentamalla lisätykit komentosillan sivuistoille rakennetuille tasanteille.[5]
Etummainen kaksiputkinen nelituumainen suurella korkeuskulmalla varustettu torni asennettiin korokkeelle, jota ympäröi teräksinen reunus. Taaempi torni asennettiin takakannen rakenteiden päälle. HMS Woolstonille asennettiin kuitenkin ainoastaan kaksi yksiputkista 12 naulan tykkiä nelituumaisten tornien sijasta.[5]
Alukset varustettiin tutkilla niin pian kuin niitä oli saatavilla. Tykistön tulenjohtotutkana oli HACS:iin kytketty tyypin 285 tutka sekä tyypin 286 tutka etumastossa. Jälkimmäinen tutka korvattiin myöhemmin tyypin 291 tutkalla. Sukellusveneiden radioliikenteen seurantajärjestelmä sijoitettiin mahdollisesti ainoastaan HMS Valorousille.[5]
Kymmenen aluksen muutostyöt aloitettiin ennen sodan syttymistä. HMS Vanityn, HMS Verdunin, HMS Wolfhoundin, HMS Wryneckin ja HMS Viceroyn muutostyöt olivat alkamassa tai aloittamatta sotatoimien alkaessa. HMS Whitley, joka oli muutoksen prototyyppinä, valmistui lokakuussa 1938. Sen lisäksi ainoastaan kesäkuussa 1939 valmistunut HMS Valorous oli palannut muutostöistä ennen sodan syttymistä. Viimeisen HMS Viceroyn muutostyöt alkoivat toukokuussa 1940 ja se palasi palvelukseen tammikuussa 1941.[6]
Pitkänkantamansaattuehävittäjä
Alukset oli suunniteltu Suuren laivaston suojaamiseen Pohjanmerellä, jolloin alusten nopeus oli merkittävämpää kuin niiden toimintamatka. Alukset olivat täten soveltumattomia valtamerisaattajiksi, johon niitä suunniteltiin käytettävän tulevassa sodassa. Saattajina yli 20 solmun nopeus menetti merkitystään kaikuluotaimen lakatessa toimimasta ja toimintamatka merkitsi enemmän kuin tulivoima.[7]
Aluksille rakennettiin ainoastaan yksi supistettu kattilahuone ja vapautunut tila jaettiin kahtia. Alemmasta osasta tehtiin polttoainesäiliö ja ylemmästä majoitustiloja. Alusten A- ja Y-tykkitornit poistettiin ja niiden tilalle asennettiin Hedgehog -sukellusveneentorjuntaheitin sekä syvyyspomminheittimet. Torpedoputket poistettiin ja ne korvattiin 12 naulan ilmatorjuntatykillä sekä alustoilla kahta 20 millimetrin Oerlikon ilmatorjuntatykkiä varten. Samoin komentosillalle asennettiin kummallekin puolelle 20 millimetrin ilmatorjuntatykit.[8]
Aluksille asennettiin tyypin 271 pintavalvontatutka sekä tyypin 291 ilmavalvontatutka, joiden lisäksi osalle aluksista asennettiin radiosuuntimalaitteet sukellusveneiden viestiliikenteen peilaamiseksi.[8]
Muutosten seurauksena alusten nopeus laski 24,5 solmuun.
Muunnetut alukset olivat: HMS Vanessa, HMS Vanoc, HMS Vanquisher, HMS Velox, HMS Vesper, HMS Versatile, HMS Vidette, HMS Vimy, HMS Vivacious, HMS Viscount, HMS Walker, HMS Warwick, HMS Watchman, HMS Westcott, HMS Winchelsea, HMS Wrestler, HMS Vansittart, HMS Venomous, HMS Verity, HMS Volunteer, HMS Wanderer, HMS Whitehall
Whitley, M. J.: Destroyers of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5(englanniksi)
Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1906-1921. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1985. ISBN 0-85177-245-5(englanniksi)
Cocker, Maurice: Destroyers of the Royal Navy, 1893-1981. Englanti: Ian Allan, 1982. ISBN 0-7110-1075-7(englanniksi)
Preston, Anthony: V and W class Destroyers 1917-1945. Lontoo, Englanti: MacDonald & Co (Publishers) Ltd, 1971. (englanniksi)
Amiraliteetti: (2. tilaus)HMS Vashon - HMS Vengeful - HMS Veteran - HMS Vigo - HMS Vigorous - HMS Virulent - HMS Volage - HMS Volcano - HMS Wager - HMS Wake - HMS Waldegrave - HMS Walton - HMS Whitaker - HMS Watson - HMS Wave - HMS Weazel - HMS White Bear - HMS Wellesley - HMS Wheeler - HMS Whip - HMS Whippet - HMS Whelp - HMS Whitshed - HMS Wild Swan - HMS Willoughby - HMS Winter - HMS Witherington - HMS Wivern - HMS Wolverine - HMS Worcester - HMS Wrangler - HMS Werewolf - HMS Westphal - HMS Westward Ho - HMS Yeoman - HMS Zealous - HMS Zebra - HMS Zodiac
.jpg)
