Volodymyr Starosolskyi (ukr. Володимир Старосольський, 8. tammikuuta 1878 Jarosław, Galitsia, Itävalta-Unkari – 25. helmikuuta 1942 Mariinsk, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto) oli ukrainalainen juristi, sosiologi ja poliittinen johtaja.[1]
Perhe
Starosolskyin puoliso oli Darija Starosolska, hänen poikiaan olivat Juri Starosolskyi ja Ihor Starosolskyi ja hänen tyttärensä oli Uljana Starosolska.[1]
Ura
Starosolskyi opiskeli oikeustiedettä Wienin, Berliinin, Grazin ja Heidelbergin yliopistoissa ja toimi valmistuttuaan asianajajana Lvivissä. Hän puolusti oikeudessa poliittisia aktivisteja, muun muassa Myroslav Sitšynskyita.[1]
Starosolskyi oli 1902 organisoimassa ukrainalaisten opiskelijoiden eroamista Lvivin yliopistosta ja Galitsiassa laajaa talonpoikien lakkoa,[1] yhtä vuosisadanvaihteen molemmin puolin järjestetyistä lakoista, jonka taustalla olivat maatyöläisten huonot palkat ja ankara kohtelu[2]. Hän kuului Ukrainan vallankumouspuolueen ulkokomiteaan[1] ja oli 1899 perustetun Ukrainan sosialidemokraattisen puolueen johtavia henkilöitä[3]. Starosolskyi oli perustamassa puolisotilaallista Ukrainan Sitšin kiväärimiesten seuraa 1913 ja oli sen ensimmäinen puheenjohtaja. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän oli Ukrainan korkeimman neuvoston jäsen, palveli sen taisteluneuvostossa yhteyshenkilönä Sitšin kiväärimiesten seuran rintamayksiköihin ja toimi yhteistyössä Wienissä sijainneen Ukrainan vapautuskomitean kanssa. Hänestä tuli 1918 Ukrainan sotilaskomitean jäsen.[1]
Starosolskyi nimitettiin syksyllä 1919 Ukrainan kansantasavallan varaulkoministeriksi Isaak Mazepan hallitukseen. Samaan aikaan hän toimi professorina Kamjanets-Podilskyin Ukrainan valtionyliopistossa. Starosolskyi oli vuodesta 1923 Ševtšenkon tieteellisen seuran jäsen. Hän oli Moloda Ukrajina -seuran perustajajäsen ja sen julkaisun Moloda Ukrajinan päätoimittaja. Hän asui 1920-luvulla emigranttina Wienissä ja Prahassa ja opetti valtio-oikeutta Prahassa Ukrainan vapaassa yliopistossa ja Poděbradyssa Ukrainan maatalousakatemiassa. Hän palasi Lviviin 1927, käynnisti uudestaan asianajotoimistonsa ja sai huomiota puolustaessaan Ukrainalaisten nationalistien järjestön jäseniä[1]
Starosolskyi puolusti tieteellisessä työssään sosiologista lähestymistapaa oikeudellisiin ja poliittisiin kehityskulkuihin. Hänen merkittävimpiä teoksiaan ovat Das Majoritätsprinzip (1916), Teorija natsji (1921, ’Kansan teoria’), Metodolohitšna problema v nautsi pro deržavu (1925, ’Metodologinen ongelma valtion tutkimisessa’), Do pytannja pro formy deržavy (1925, ’Kysymys valtion muodoista’), Bohdan Kistiakowskyj und das russische soziologische Denken (1929) ja oppikirja Deržava i politytšne pravo (1925, ’Valtio ja poliittinen laki’).[1]
Starosolskyi nimitettiin neuvostoaikana Lvivin yliopiston professoriksi, mutta hänet pidätettiin joulukuussa 1939 ja tuomittiin kymmeneksi vuodeksi pakkotyöleirille Mariinskiin Siperiaan, missä hän kuoli.[1][4]
Volodymyr Starosolskyin ja hänen vaimonsa Darija Starosolskan muistolaatta on Lvivissä Lytšakivin hautausmaalla.[5]
Lähteet
Aiheesta muualla
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
