Walter Elias Disney syntyi Elias ja Flora Disneyn perheeseen Chicagossa 5. joulukuuta 1901. Eliaksen esivanhemmat olivat normanneista polveutuvia irlantilaisia,[1][2] ja Floran sukujuuret olivat saksalais-englantilaiset.[3] Perhe muutti maatilalle MarcelineenMissourin osavaltioon 1905 Waltin ollessa nelivuotias. Waltilla oli neljä sisarusta: isoveljet Herbert, Raymond ja Roy sekä pikkusisko Ruth.[4] Suvun nimi Disney tulee 1000-luvulla normandialaisestaIsignyn kylästä Englantiin purjehtineelta Robert d’Isignyltä, jonka sukunimi englantilaistettiin Disneyksi.[5]
Walt vietti Marcelinessa onnellisen lapsuuden. Hän kertoi myöhemmin muistavansa paikan ehkä elävämmin kuin yhdenkään toisen paikan koko elämässään. Kotieläimiä ja villieläimiä vilisevässä kasvuympäristössään Waltille syntyi eläimiä kohtaan tunneside, joka ei koskaan katkennut.[6] Pikkukaupungin idyllisyys jätti Waltiin myös vaikutuksen, joka näkyi tutkijoiden mukaan myöhemmin hänen elokuvissaan ja Disneylandin Pääkadussa.[7] Walt kävi tuona aikana ensimmäisen kerran sirkuksessa ja näki ensimmäisen elokuvansa. Hän tapasi myös sirkusjohtaja Buffalo Billin.[8] Waltin lapsuuden esikuva oli hänen lapsenmielinen Ed-setänsä. Innostuksen piirtämiseen Walt sai Maggie-tädiltään, joka antoi pojalle lahjaksi lehtiön ja lyijykyniä.[9]
Vuonna 1909 isä Elias Disney sairastui ensin lavantautiin ja sen jälkeen keuhkokuumeeseen. Maatila jäi hänen poikansa Royn vastuulle, sillä kaksi vanhinta veljeä olivat jo karanneet kotoa. Maatilan hoito osoittautui kuitenkin liian vaikeaksi tehtäväksi kuusitoistavuotiaalle Roylle, joten perhe joutui myymään maatilan ja muuttamaan vuokrataloon koulujen loppumiseen asti.[5] Vanhan kotitalon ulkoseiniä jäivät koristamaan Waltin aikoinaan tervalla tekemät piirrokset.[10] Koulujen päätyttyä keväällä 1911 perhe muutti Kansas Cityyn.[11]
Kansas Cityssä Walt työskenteli aamut ja illat lehdenjakajana isänsä alaisena kuuden vuoden ajan pelkällä ruokapalkalla. Koulussa Walt oli keskinkertainen oppilas, mikä saattoi johtua hänen raskaasta työstään. Roy karkasi kotoa vuonna 1912, mikä lisäsi Waltin vastuuta, sillä hän oli nyt perheen vanhin lapsi.[12]
Nuoruus
Jo kouluaikoinaan Kansas Cityssä Walt osoitti suurta kiinnostusta piirtämiseen. Hän jäljenteli isänsä lehdistä löytämiään piirroksia ja teki parturiliikkeen omistajan pyynnöstä karikatyyrejä asiakkaista. Hän kiinnostui myös varietee-teatterista ja esiintyi ystävänsä kanssa teatterin amatööri-illassa.[13]
Vuonna 1917 Walt muutti vanhempiensa kanssa Chicagoon aloittaakseen lukion. Hänestä tuli lukion lehden valokuvaaja ja pilapiirtäjä, ja hän sai piirroksiaan näin ensimmäistä kertaa julkisuuteen. Lukion käynnin ja työnteon ohella hän opiskeli Chicagon taideinstituutissa piirustustekniikkaa, anatomiaa ja pilapiirtämistä kolmena iltana viikossa.[14]
Walt halusi osallistua ensimmäiseen maailmansotaan seuratakseen laivastoon liittyneen veljensä Royn jalanjälkiä, mutta hän oli alaikäinen. Hän pääsi kuitenkin vuonna 1918 väärennetyillä papereilla Amerikan Punaisen Ristin palvelukseen, ja hän keskeytti lukion ja toimi vuoden ajan ambulanssin- ja autonkuljettajana Ranskassa, missä hän jatkoi piirtely- ja maalaamisharrastustaan ajankuluna ja toveriensa huvittamiseksi.[15]
Ura
Uran alku 1920-luvulla
Newman Laugh-O-Gram (1921)
Palattuaan Yhdysvaltoihin vuonna 1919 Disney ei enää mennyt takaisin kouluun, vaan päätti ryhtyä taiteilijaksi. Hän muutti Kansas Cityyn ja etsi turhaan töitä lehdistä poliittisena pilapiirtäjänä. Hän sai lopulta töitä Pesmen–Rubin Art Studiolta, jossa hän sai piirtää mainosluonnoksia, kansikuvia ja logoja. Studiolla Disney tapasi tekstaajana ja ruiskuvärittäjänä työskennelleen Ubbe Iwwerksin (myöhemmin Ub Iwerks), josta tuli hänen ystävänsä. Heidän työsuhteensa päätyttyä studiolla he perustivat yhteisen yrityksen Iwerks–Disney Commercial Artists, jossa Disney toimi pilapiirtäjänä ja myyntimiehenä, ja Iwerks hoiti tarkan piirustuksen ja tekstauksen. Yritys tuotti aluksi hyvin, mutta ystävysten saatua vakituisen työpaikan Kansas City Film Ad -yhtiössä Iwerks–Disneyn liiketoiminta lakkasi.[16] Yrityksen menetyksen johdosta Disney ei kyennyt maksamaan vuokraa. Oletettavasti hän selviytyi taloudellisesta ahdingostaan syömällä koiranruokaa.[17]
Film Adissa Disney sai ensi kertaa tilaisuuden opetella elävien kuvien tekemistä. Hän alkoi oma-aloitteisesti kehittää yhtiön animointitekniikoita ja lisäili omia vitsejään tarinoihin. Hän esiintyi myös yhtiön näytellyissä mainosfilmeissä. Iltaisin Disney teki kotinsa autotallissa lyhyitä elokuva-animaatioita, joita hän myi teatteriyhtiöihin ohjelmiston täytteeksi. Vuonna 1922 Disney lähti Film Adista ja perusti uuden studion nimeltään Laugh-O-Gram Films, johon hän sai sijoittajilta 15 000 dollaria. Yhtiössä työskenteli Disneyn ja Iwerksin lisäksi viisi nuorta animaattoria ja neljä muuta työntekijää. Studio teki lyhyitä satuanimaatioita, mutta ei saanut niistä maksua, sillä elokuvien tilaaja ehti mennä konkurssiin. Yhtiö ehti aloittaa oikeiden näyttelijöiden ja animaation sekoituksena Liisa Ihmemaassa -sadusta tehtyä versiota Alice’s Wonderland ennen kuin joutui vararikkoon 1923.[18]
Yhtiönsä vararikon jälkeen Disney myi elokuvakameransa ja aikoi jättää koko piirrettyjen elokuvien maailman. Hän halusi elokuvaohjaajaksi ja muutti Hollywoodiin Kaliforniaan vuonna 1923. Hollywoodissa hän asui setänsä Robertin luona ja kierteli elokuvastudioilla seuraamassa elokuvien tekoa, mutta ei saanut töitä ohjaajana.[19] Disney kasvatti kuuluisat viiksensä vuonna 1926, sillä hän uskoi aikuisemman ulkonäön olevan hyödyksi elokuvabisneksen sopimusneuvotteluissa.[20]
Liisa- ja Osku-elokuvat
Disney päätti palata tekemään pilafilmejä elokuvateattereille. Hän sai newyorkilaisen piirrosfilmien levittäjän kiinnostumaan velkojilleen Kansas Cityyn jääneestä keskeneräisestä Alice’s Wonderland -filmistä, ja levittäjä tilasi Disneyltä kuusi uutta filmiä 1 500 dollarilla kappaleelta. Waltin veli Roy oli tuolloin losangelilaisessa veteraanisairaalassa toipumassa tuberkuloosista. Walt haki veljensä sairaalasta, ja he ryhtyivät tekemään Liisa-elokuvasarjaa avustajiensa ja Kansasista kutsutun Virginia Davisin kanssa setänsä rahallisen tuen turvin. He nimesivät studionsa Disney Brothers Studioksi, josta tuli vuonna 1926 Walt Disney Studio. Ensimmäinen Liisa-elokuva valmistui vuonna 1924.[21]
Näyttelijöitä ja piirroksia yhdistelevät Liisa-elokuvat menestyivät, ja Walt kutsui ystävänsä Ub Iwerksin piirtäjäksi voidakseen itse keskittyä käsikirjoituksiin. Yhteistyö toimi hyvin, ja elokuvien taso parani filmi filmiltä, mutta levitysyhtiö vähensi rahapulaansa vedoten Disneyn maksut puoleen entisestä. Lopulta Disney Brothers Studio sai paremman sopimuksen, ja yhtiö saattoi palkata lisää työvoimaa.[22]
Liisa-elokuvien ideat alkoivat ehtyä. Universal Pictures halusi Disneyn tekevän piirrossarjan, jonka pääosassa olisi jänis, joten Disneyn seuraava piirroshahmo oli Osku Kani (Oswald the Lucky Rabbit). Vuonna 1927 valmistunut jakso ”Isiparka” ei kuitenkaan tyydyttänyt elokuvayhtiötä, jonka mielestä Osku ei ollut hauska eikä persoonallinen eikä elokuvassa ollut kunnon juonta. Disney kuunteli kritiikkiä tapansa mukaan tarkasti ja ryhtyi parantelemaan hahmoa ja tuotantoprosessia. Osku-elokuvat saivatkin suopean vastaanoton niin kriitikoilta, kollegoilta kuin yleisöltäkin, ja Osku-hahmoa alettiin käyttää myös mainonnassa. Elokuvien tuotoilla Disneyn veljekset ostivat itselleen uudet talot. Levitysyhtiön johtaja Charles Mintz kuitenkin juoni Oskun tekijänoikeudet Waltilta itselleen, ja Disneyt joutuivat luopumaan Osku-elokuvien teosta.[23]
Mikki Hiiri
Disneyn ja Iwerksin luoma Mikki Hiiri läpimurtoroolissaan Höyrylaiva Villessä 1928.
Viimeisiä Osku-elokuvia tehdessään Disney ja Iwerks kehittivät vuonna 1928 uuden hahmon, Mikki Hiiren. Iwerks antoi hahmolle ulkonäön ja liikkeen, ja Disneylta se sai luonteen ja äänen. Mikille kaavailtiin alun perin nimeksi Mortimer, mutta Disneyn vaimo Lillian ehdotti nimeä Mickey. Mikki ja Minni Hiiri esiintyivät ensi kerran mustavalkoisessa piirretyssä Lentokonehullu (1928). Animaatio ei kuitenkaan vakuuttanut elokuvayhtiöitä, kuten ei sen seuraajakaan Ratsastava karjapaimen (1928), eikä Disney löytänyt niille levittäjää. Disneyn täytyi keksiä jotain täysin uutta. Koska äänielokuva oli edellisenä vuonna mullistanut koko Hollywoodin, Disney ryhtyi tekemään ensimmäistä piirrettyä äänielokuvaa. Pitkän ja turhauttavan kaupustelun jälkeen marraskuussa 1928 sai vihdoin ensi-iltansa Höyrylaiva Ville, joka oli ensimmäinen piirroselokuva, jossa on synkronoitu ääniraita. Disney esittää siinä itse muun muassa Mikin ja Minnin äänet. Lyhyt elokuva sai lehdiltä kiitosta teknisestä toteutuksestaan, hauskuudestaan ja kekseliäisyydestään.[24]
Newyorkilaiset levitysyhtiöt vakuuttuivat Höyrylaiva Villen yleisönsuosiosta ja tarjoutuivat ostamaan Disneyn filmit tai palkkaamaan hänet, mutta Disney oli päättänyt pysyä itsenäisenä. Disney teki lopulta sopimuksen liikemies Pat Powersin kanssa: Powers myi Disneylle Cinephone-äänijärjestelmän ja alkoi levittää Disneyn elokuvia 10 prosentin palkkiota vastaan. Disney lisäsi äänen myös aiemmin tehtyihin Mikki Hiiri -elokuviin ja teki uusia.[25]
1930-luku
Mikki Hiiren kasvavasta menestyksestä huolimatta Disney halusi tehdä muunkinlaisia lyhytelokuvia. Hän aloitti sarjan musiikillisia yhden kelan animaatioelokuvia nimeltä Hassunkuriset sinfoniat, joista ensimmäinen oli Luurankotanssi (1929). Ub Iwerks kuitenkin lähti yllättäen Disneyn studiolta vedoten taiteellisiin erimielisyyksiin. Disney osti itsensä ulos sopimuksesta epärehellisen Pat Powersin kanssa ja solmi levityssopimuksen Columbia Picturesin kanssa vuonna 1930.[26] Iwerksin lähdön seurauksena Disney alkoi lähettää nuoria animaattoreitaan opiskelemaan piirtämistä Chouinardin taideinstituuttiin, jonka johtoon hän myöhemmin nousi.[27]
Mikki Hiiri alkoi pian seikkailla myös sarjakuvissa, joita piirsi etenkin Floyd Gottfredson. Mikki pohjautui osittain Disneyn omaan luonteeseen, ja Disney myös piti tarkkaa huolta Mikin johdonmukaisesta käyttäytymisestä. Disneyn studio laajeni, ja Disney kehitti uusia tuotantotekniikoita, kuten animaatioiden esikatselu ja tarinataulut. Menestyksestä huolimatta Disney ei jäänyt työstään vieläkään rahallisesti voitolle, joten hän jätti Columbian ja teki levityssopimuksen United Artistsin kanssa.[28]
Vuonna 1932 Disney lisäsi Hassunkurisiin sinfonioihinsa uuden elementin: värin. Disney sai ensimmäisen Oscar-palkintonsa värijakson sisältäneestä elokuvasta Kukkia ja puita ja erikois-Oscarin Mikki Hiiren luomisesta. Vuonna 1933 syntyi Kolme pientä porsasta, jonka tunnuslaulusta ”Pahaa sutta ken pelkäisi” tuli suuri hitti.[29]
Vuonna 1934 Walt Disneyn palveluksessa oli jo 187 työntekijää ja Mikin rinnalle oli tullut muita hahmoja, kuten Aku Ankka, Hessu Hopo ja Pluto-koira. Disney kuvaili suhtautumistaan animaatioon näin:[30]
»Piirrosfilmin ensimmäinen velvollisuus ei ole kuvata tai jäljentää todellista toimintaa, tai asioita kuten ne todellisuudessa ovat, vaan luoda elämän ja toiminnan karikatyyri; kuvata valkokankaalla asioita, jotka ovat vilahtaneet yleisön mielikuvituksessa; saattaa eloon sellaisia unikuvitelmia tai mielikuvituksen tuotteita, joita me kaikki olemme ajatelleet tai joista me olemme luoneet erilaisia kuvia elämämme aikana. Myöskin: tehdä karikatyyreja nykyaikaisesta elämänmenosta, tai fantasioita asioista, joita me nykyisin pohdimme...»
Vuonna 1934 Disney vakuuttui siitä, että hänen olisi tuotettava pitkä piirroselokuva. Hän valitsi elokuvansa aiheeksi Lumikin, jonka mykkäelokuvaversion hän oli nähnyt nuorena poikana. Disney kokosi suuren tekijäjoukon piirtämään Lumikkia lyhytelokuviensa rinnalla ja otti sitä varten käyttöön uusia tuotantotekniikoita, kuten monitasokameran. Vihdoin joulukuussa 1937 tuli ensi-iltaan ”Waltin hulluna unelmana” pidetty Lumikki ja seitsemän kääpiötä, joka oli ensimmäinen yhdysvaltalainen täyspitkä piirroselokuva. Vaikka elokuvan teko oli vähällä keskeytyä budjetin ylityttyä, Lumikista tuli suurmenestys, joka tuotti siihen sijoitetut rahat moninkertaisesti takaisin.[31]
Lumikin menestyksen myötä Disney päätti suunnata studionsa luovan panoksen pitkiin elokuviin. Vanha studio oli käynyt pieneksi vanhaan kortteliinsa, ja Disneyn veljekset ostivat uudet tilat Burbankin Buena Vista Streetiltä vuonna 1938.[32] Walt suunnitteli Burbankin tontille kolmikerroksisen studion, jossa työskentelyolosuhteet olivat mukavat ja kaikki oli kalusteita myöten suunniteltu varta vasten animaatiotyötä ajatellen.[33]
1940-luvun vaikeudet
Lumikin jälkeen Disney alkoi tuottaa samanaikaisesti kolmea uutta pitkää piirroselokuvaa. Ensin julkaistiin Pinokkio (1940), sitten Fantasia (1940) ja viimeisenä sodan viivästyttämä Bambi (1942). Kunnianhimoiset ja kalliit elokuvat eivät kuitenkaan saavuttaneet yhtä suurta suosiota kuin rakastettava Lumikki, ja ne jäivät tappiollisiksi. Ennen Bambin valmistumista Disney ehti tehdä myös pienen budjetin elokuvan Dumbo (1941), joka kuitenkin menestyi erinomaisesti ja tuotti yhtiölle voittoa.[34] 1940-luvun alku oli Disney-studioille muutenkin vaikeaa aikaa. Vuonna 1941 studion työntekijät menivät lakkoon, ja vaikka lakko oli suhteellisen lyhyt, Walt Disney menetti luottamuksensa järjestäytyneeseen työvoimaan.[35]
Disney-yhtiö tuotti toisen maailmansodan aikana hallitukselle opetuselokuvia ja sotapropagandaelokuvia, kuten Victory Through Air Power (1943) ja Führerin kasvot (1943). Näiden ja Walt Disneyn Etelä-Amerikan-matkan tuloksena syntyneiden elokuvien Oppitunti (1942) ja Kolme caballeroa (1944) tuottojen avulla studio pysyi pystyssä vaikeiden sotavuosien ajan, vaikka yhtiön pankkivelka olikin kasvanut jo neljään miljoonaan dollariin.[36]
Rahapulasta kärsinyt Disney tiesi uuden täyspitkän piirroselokuvan valmistuvan liian hitaasti yhtiön taloustilanteeseen nähden, joten hän yhdisti piirrettyyn elokuvaan näyteltyjä jaksoja elokuvissaan Vanhoja tarinoita (1946) ja Pieni musta lammas (1948). Disney harkitsi myös mainoselokuvien ja opetuselokuvien tekemistä, mutta luopui ajatuksesta ja päätti pitää yhtiön yksinomaan viihdealalla. Disney oli alkanut myös kerätä Alaskasta filmiaineistoa, josta hän teki 27-minuuttisen luontoelokuvan Hyljesaari (1948). Elokuva sai Oscar-palkinnon parhaana lyhytelokuvana, ja rohkaistunut Disney ryhtyi tekemään lisää luontofilmejä.[37]
Yhtiön rahatilanne ei kuitenkaan ollut vieläkään parantunut, joten Disney joutui säästämään palkoissa ja tuotantokuluissa. Hän päätti palata pitkiin piirroselokuviin, ja studion parhaat animaattorit alkoivat keskittyä Tuhkimon tekemiseen. Samalla Disney toteutti ensimmäisen kokonaan näytellyn kokoillan elokuvansa Salainen aarresaari (1950).[38] 1940-luvun lopulla Disney oli myös alkanut hahmotella omaa huvipuistoa Kaliforniaan, vaikka Roy-veli vastustikin ajatusta liian kalliina.[39]
1950-luku
Disney vuonna 1954
Tuhkimo (1950) oli menestys, samoin kuin Aarresaari ja Disneyn uudet luontofilmit. Yhtiö selviytyi veloistaan, ja Disney sai takaisin vanhan optimisminsa. Liisa Ihmemaassa (1951) tuotti kuitenkin taas tappiota ja oli Disneylle turhauttava kokemus, sillä hänen kätensä olivat liian sidotut klassikkotarinan suhteen.[40] Liisaa seurasi Peter Pan (1953) ja näyteltyjä seikkailuelokuvia kuten Sukelluslaivalla maapallon ympäri (1954), sekä Tosielämän seikkailut -sarjan luontoelokuvia, joista menestynein oli täyspitkä Erämaa elää (1953).[41]
Disney oli tarkka siitä, että hänen nimensä kuvasi yhtiön yksilöllisyyttä ja ainutlaatuisuutta, ja hänelle oli tärkeää myös oman yhtiönsä yhteishenki. Hän kertoi studionsa työntekijöille yhtiön kokouksessa 1950-luvulla:[42]
»On vain yksi syy, miksi nimeä ”Walt Disney” on mainostettu: koska se tuo mukanaan persoonallisuutta. Yhtiömme nimi ei ole ”Oy Filmi Ab”. Tosiasiassa ”Walt Disney” on suuri joukko ihmisiä. Sanokaamme tämä rehellisesti. Olemme organisaatio. Jokainen on halukas työskentelemään toisten kanssa ja jakamaan ideansa. Ja se on saavutus...»
»[M]inä en enää ole Disney. Olin sitä aikanaan, mutta nyt Disney on se kuva, jonka olemme luoneet yleisön mieleen näinä vuosina. --- Sitä ei tarvitse selittää yleisölle. He tietävät, mitä Disney tarkoittaa, kun he kuulevat elokuvistamme tai tulevat Disneylandiin.»
Televisio
Vuonna 1954 Disney aloitti ABC-kanavalla viikoittaisen televisio-ohjelmansa nimeltä Disneyland, jonka hän itse juonsi[43]. Vuonna 1955 Disney aloitti televisio-ohjelman nimeltä Mikki Hiiri -kerho, mikä oli ensimmäinen kerta kun Disney oli suunnitellut viihdettä nimenomaan lapsille. Ohjelmassa näytettiin lapsia ympäri maailmaa, sekä Aku Ankka- ja Mikki Hiiri -piirrettyjä. Ohjelman avulla Disney onnistuikin tuomaan syrjässä olleen Mikki Hiiren takaisin kansakunnan tietoisuuteen.[44]
Teemapuistot
17. heinäkuuta 1955 Disney avasi Disneyland-teemapuiston Anaheimissa[45]. Puisto oli odotettua suurempi menestys, sillä jo seitsemän ensimmäisen viikon aikana puistossa vieraili miljoona ihmistä[46]. Kun myös studion pitkät elokuvat menestyivät hyvin, Walt Disney oli vihdoin saavuttanut taloudellisen vakauden, vaikka raha olikin taiteilijaluonteiselle Disneylle aina ollut omien sanojensa mukaan vain väline eikä itseisarvo[47].
Disneyland oli Walt Disneylle aina hyvin tärkeä. Hänellä oli tapana kävellä puistossa lauantaisin tavallisten vieraiden joukossa, ja hän mietti jatkuvasti uusia tapoja kehittää puistoa.[48] Aluksi Disneylle riitti yksi huvipuisto Kaliforniassa, mutta vuonna 1958 hän alkoi harkita huvipuistotoimintansa laajentamista myös itärannikolle – selvitysten mukaan paras paikka uudelle huvipuistolle olisi Florida[49]. Disney alkoikin kaavailla Floridaan jättimäistä utopistista projektia, jonka keskus olisi tulevaisuuden kaupunki nimeltä EPCOT (Experimental Prototype Community of Tomorrow). Koko alueesta oli tarkoitus tulla 111 neliökilometrin laajuinen lentokenttineen ja teemapuistoineen. Disneyn kuolema 1966 hautasi kaupunkisuunnitelman, mutta sen pohjalta Floridan Walt Disney Worldiin avattiin vuonna 1982 edistyksellistä teknologiaa ja kansainvälistä kulttuuria esittelevä Epcot-teemapuisto.[50]
1960-luku
Disneyn suurimmaksi elokuvamenestykseksi nousi vuoden 1964 elokuva Maija Poppanen, ja Disney oli tuolloin saavuttanut perhe-elokuvillaan niin yleisön kuin kriitikoidenkin suursuosion.[51] Vuonna 1962 Disney perusti ja suunnitteli Kalifornian taideinstituutin (CalArts) yhdistämällä Chouinardin taideinstituutin ja Los Angelesin musiikkiopiston Conservatory of Musicin.[52][27] Disney osallistui myös joidenkin New Yorkin maailmannäyttelyyn osallistuneiden näyttelyjen suunnitteluun 1964–1965[53].
Yksityiselämä
Perhe ja henkilökuva
Disneyn perhe Amsterdamin lentokentällä vuonna 1951
Vuonna 1925 Disney tapasi Lillian Boundsin, joka oli tullut Disney Brothers Studiolle piirtäjäksi ja värittäjäksi. Waltin Roy-veli oli juuri mennyt naimisiin, ja myös Walt ja Lillian menivät naimisiin 13. heinäkuuta 1925.[54] Walt ja Lillian Disneyllä oli kaksi lasta, Diana (s. 1933) ja Sharon (adoptoitu 1936).[55] Vuonna 1938 veljekset kutsuivat vanhempansa Portlandista asumaan luokseen Etelä-Kaliforniaan. Pian muuton jälkeen Waltin äiti Flora kuoli tapaturmaisesti uuden talonsa uunin vian seurauksena, mistä Walt syytti pitkään itseään.[56] 1940-luvun lopulla Walt ja Lillian lapsineen muuttivat uuteen, tilavaan kotiin Carolwood Driven omakotialueelle. Junista innostunut Disney rakennutti suurelle tontilleen 800-metrisen pienoisrautatien mittakaavassa 1:8.[39]
Disney tuki republikaanista puoluetta ja lahjoitti rahaa republikaanisen puolueen presidenttikampanjoihin jo 1940-luvulta lähtien. Hän oli myös aktiivinen antikommunisti.[57]
Disney oli ulkoisesti sosiaalinen ihminen, mutta hänen työtoverinsa ovat kuvanneet Disneytä myös vaikeaselkoiseksi ja kärttyisäksi.[58] Hän ei pitänyt julkisista tilaisuuksista ja kieltäytyi niistä lähes aina. Disneyllä oli tapana juoda alkoholia iltaisin työpäivän päätteeksi, minkä vuoksi studion kokoukset sovittiin aamuksi tai alkuiltapäiväksi. Disney katsoi mielellään baseballia ja harrasti nurmikeilailua myöhempinä vuosinaan. Disneyt matkustelivat aina paljon eri puolilla maailmaa.[59]
Kuolema
Walt Disney oli koko aikuisikänsä ketjupolttaja mutta piti huolta siitä, ettei koskaan polttanut lasten lähettyvillä[60]. Vuoden 1966 marraskuussa Disneyn vasemmasta keuhkosta löytyi syöpäkasvain, ja viisi päivää myöhemmin selvisi, että syöpä oli levinnyt koko vasempaan keuhkoon. Keuhkon poiston jälkeen lääkärit arvioivat Disneyllä olevan puolesta kahteen vuoteen elinaikaa. Marraskuun 30. päivänä Disney menetti kotonaan tajuntansa ja kuoli St. Josephin sairaalassa joulukuun 15. päivänä. Disney tuhkattiin.[61] Hänen muistomerkkinsä on Kaliforniassa GlendalessaForest Lawn Memorial Parkissa.[62][63]
Disney kirjoitti näyttelijä Kurt Russellin nimen hieman ennen kuolemaansa. Russellkaan ei tiedä mitä Disney viestillään tarkoitti.[64]
Disneyn kuoleman jälkeen syntyi huhu, että Disneyn ruumis olisi syväjäädytetty ja laitettu Disneylandin Pirates of the Caribbean -veneajelun alle palautettavaksi tulevaisuudessa eloon parantuneen lääketieteen keinoin. Huhun alkuunpanijasta ei ole tietoa, mutta se ilmestyi lehdissä ensi kertaa tiettävästi vuonna 1969. Paikkansapitämättömän kaupunkitarinan synnylle oli tulevaisuuden teknologiasta kiinnostunut Disney itsekin antanut pohjaa.[65][66]
Jälkimaine ja vaikutus
Disneyn muistokirjoituksissa yhdysvaltalaiset lehdet kutsuivat häntä muun muassa ”maailman kuuluisimmaksi viihdyttäjäksi ja mahdollisesti maailman tunnetuimmaksi epäpoliittiseksi julkiseksi hahmoksi”. Disneyn elokuvat olivat tuottaneet jo hänen elinaikanaan noin 400 miljoonaa dollaria, ja Disney-kirjat, levyt ja muut oheistuotteet myivät kymmeniä miljoonia vuosittain. Disney uudisti animaation ja teki siitä taiteenlajin, joka korosti luonnetta, kerrontaa ja tunnetta. Hänellä oli monipuolinen vaikutus kulttuuriin, ja hän vaikutti animaatioillaan suuresti amerikkalaisten käsitykseen omasta historiastaan ja toisaalta toi tekniikan kehityksen kuten avaruustutkimuksen amerikkalaisten suosioon. Hän loi vuoden 1948 elokuvallaan Hyljesaari luontodokumentin lajityypin. Disney edisti luonnonsuojelua tehdessään eläinhahmoistaan sympaattisia: esimerkiksi Bambi käynnisti Yhdysvalloissa keskustelun metsästyksestä. Disney myös yhdisti korkeakulttuurin ja viihteen Fantasiassa ja toi amerikkalaisille uudenlaiseksi huvittelupaikaksi Disneyland-puiston, joka oli ensimmäinen teemapuisto. Myös Disneyn tapa yhdistää kaikki monipuolinen viihdealan toimintansa yhden yrityksen alaisuuteen oli vallankumouksellinen.[67]
Kritiikki
Kriitikoiden mielestä Disney pyrki huvipuistoillaan korvaamaan todellisen maailman keksityllä ja kutsuivat tätä ”disneystämiseksi”.[68] Toisen maailmansodan jälkeen Disneyn elokuvat eivät enää saaneet kriitikkojen suosiota, vaan häntä pidettiin kaupallisena massataiteilijana, joka oli tehnyt koko kulttuurista lapsellisen ja satuklassikoistakin vaarattomat. 1960-luvun Yhdysvaltain poliittisessa ilmapiirissä intellektuellit näkivät konservatiivisen Disneyn takapajuisuuden symbolina.[69]
Disneyn huhuttiin olevan antisemitisti, ja huhut vain vahvistuivat Disneyn kuoltua. 1930-luvulla Disney kutsui saksalaisen ohjaajan Leni Riefenstahlin vieraakseen Hollywoodiin promotoimaan tämän Olympia-elokuvaa[70]. Kristalliyöstä huolimatta Disney ei perunut kutsuaan[71][72]. Elämäkertoja Neal Gablerin mukaan Disney ei ollut antisemitisti, vaikka hänellä oli ollut huonoja kokemuksia uransa alussa yksittäisistä juutalaisista. Disney antoi muun muassa rahaa useisiin juutalaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin. Käsityksen Disneyn antisemitismistä aloittivat eräät hänen erottamansa työntekijät sekä se, että Disneyn antikommunistisissa tuttavissa oli antisemitistejä.[73] Disneyn huhuttiin olevan myös rasisti. Gablerin mukaan Disney ei kuitenkaan yksityiselämässään osoittanut mitään vihaa tai halveksuntaa mitään vähemmistöä kohtaan, vaikka käyttikin suvaitsemattomia sanontoja. Disney myös palkkasi uransa aikana ihmisiä kaikista väestöryhmistä.[74]
Thomas, Bob: Walt Disney: Elämäkerta. ((Walt Disney: An American original, 1976.) Suomennos: Henry Tanner) Helsinki: Helsinki Media, 2001. ISBN 951-32-0178-3
Gabler, Neal: Walt Disney: Amerikkalaisuuden ikoni. ((Walt Disney: The triumph of the American imagination, 2006.) Suomentanut Tero Valkonen) Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-33778-3
.jpg)
